Playoffs 2017, finaalit: Tappara - KalPa

Muistanko nyt aivan väärin, mutta eikö Tappara ollu aivan liekeissä sen viime keväänä Game 6 alun Patrik Laineen johdolla? IFK kävi sitten tekemässä varkain sen johtomaalin. Tappara kuitenkin jatkoi flowtaan ja teki pari. Lisäksi viimeisessä erässä pelin tappaminen oli ensiluokkaista ja IFK pysyi hyvin pois paikoilta.

Tai sitten olin jännityksestä kakkahalvauksessa ja silmäni näkivät mitä halusin nähdä.

8 tykkäystä

Itselläni oli tuossa pelissä niin paljon tunnetta, että oikein vieläkään ei ole täysin selvää, mitä tapahtui. Mestaruus veti aika sanattomaksi, harvoin olen hiljaa.

Ja tietysti, kun kannu nousi ilmaan niin melkein meinasi “aikuinen” mies vierittää onnenkyyneleitä. Aika harvoin sitäkään tulee tehtyä, meni ns. tunteisiin ja syvälle.

4 tykkäystä

Jälkeenpäin oon vielä ottelun katsonut ja voin sanoa että olet aivan oikeassa. Laine oli huikea ja kokoajan vaarallinen ainakin 1. erässä

Minä uskon Tapparan hoitavan tämän sarjan ja hakevan sen ratkaisevan voiton huomenna Kuopiosta. Viime keväänä Tappara meni päätyyn asti ja tietää, miten näitä finaalisarjoja voitetaan. KalPalle jo finaalipaikan saamisen pitkän tauon jälkeen uskon olevan jonkinlainen täyttymys. Jos KalPa saa (vain) hopeaa, niin nekin mitalit laitetaan kaulaan ja niitä juhlitaan.

Minua ei ole jännittänyt niin paljon kuin viime keväänä. Jos tämä sarja sattuisi menemään seiskapeliin, niin sitten minäkin varmaan alan jännittää. Huomenna olen vielä rauhallinen ja luottavainen.

19 tykkäystä

Tappara tuli aivan järjettömällä paineella tuon ekat kolme minuuttia, voisiko sanoa tsunamin lailla vyöryi c-päätyyn.
Puustinen pääsi tekemään Raskin esityöstä Plastinon kadotteassa kiekon ja Puustisen.

Oli kolmannen erän ensimmäiset 18 minuuttia. Sen jälkeen meinasi tapahtua anteeksiantamattomia juttuja.

Innolla tässä kyllä odottaa huomista, mutta sen jälkeen, kun 2014 oli jo ennen pelejä katsellut bussiaikatauluja Keskustorin suuntaan, on jätetty nuolaiseminen aikaan jälkeen tippumisen.

9 tykkäystä

Vähän voisi tämän päivän pelistä käydä omia tuntemuksia läpi.

KalPa on ahtaassa nurkassa tällä hetkellä ja se on selvä asia. Miten KalPa tulee illan peliin? Viimeksi kyllä lataus oli mennyt aika pahasti yli ja nähtiin helppoja virheitä KalPalta Kuopion pelissä. Kokemattomuus valitettavasti tulee varmasti näkymään myös tänään jollain tavalla, mutta tuskin se kovin valittettavaa on sitte taas Tapparan kannalta.

Tappara on hyvällä työllään ja tahdollaan ansainnut tämän tilanteen, eli 3-2 sarjajohdon. Tappara tietää tasan tarkkaa miten näitä pelejä tulee pelata, itselläni ei ainakaan ole minkäälaista pelkoa siitä, että Tappara pettäisi tänään. Tuo Tapparan viisikkopeli on edelleen todella ihailtavan näköistä ja harvat KalPan pelaajat sinne sota-aluelle pääsevät.

KalPa tulee häviämään tänään, jos se alkaa liikaa yrittämään, sillä Tappara iskee heti helpoista virheistä kiekon pussiin. Niin se vaan tahtoo loppujen lopuksi olla, että ne mestaruudet otetaan puolustamalla ja Tappara on sitä tehnyt erinomaisesti tähän asti. KalPan tulisi myös lähteä puolustuksen kautta, mutta uskon KalPan tulevan taas kovaa pääle ja Tappara tulee jossain vaiheessa rokottamaan. Tapparan ei ole mikään pakko lähteä täysillä pääle ja enkä usko, että niin tulee tekemäänkään. Viime Kuopion pelissä nähtiin juurikin näin, että KalPa tuli, mutta Tappara teki maalit ja mitä enemän peli eteni, niin muuttui se Tapparan näytelmäksi.

Todella levollisin mielin itse olen, toki peliä odotan kuin kuuta nousevaa. Tänään illan teema on näinkin yksinkertainen. :tappara::muscle::kannu:

27 tykkäystä

On tää sairasta. Heti kun silmät aukee, on ajatukset pelissä.
Onko KalPa löytänyt jotain aseita vai luottaako se edelleen kolmen tappion jälkeen selkä seinää vasten samaan taktiikkaan.
Riittääkö Tapparalla vielä jalat? Miten kestetään katkaisupaikka kuopiolaisten edessä? Tuleeko 7. peli?

4 tykkäystä

Vai että meinasi, meikäläisellä kyynelkanavat aukesi siihen malliin, että A1 katsomon rivillä 6 on vieläkin kostea lammikko betonissa. Kuulemma on aihuttanut pientä kosteusvauriota Ilveksen kopin puolella.

Mutta asiaan. Siitä hetkestä kun joukkue asteli voittoisan viime pelin jälkeen pukukoppiin ja Ruudun välityksellä näkyi kylmän viileät ja keskittyneet minimaaliset tuuletukset, niin olen ollut rauhallinen. Tämä hoidetaan.

Kalpa lähti viime pelissä aika pahasti laukalle, mutta luulenpa että tänäänkin nähdään varsin aktiivinen ja reipas alku Kalpalta. Kaikki ymmärtää, että Tapparaa ei vain voi päästää tekemään ensimmäistä maalia. Mitään tämän syvällisempää analyysiä en pysty tekemään.

12 tykkäystä

Kolmas ja neljäs finaali olivat ensimmäiset pelit tänä vuonna pleijareissa, joissa minua jo hieman jännitti, että mitenhän tässä käy. Muuten on koko ajan ollut jopa ihmeen luottavainen olo Tapparaan ja esim. Ilveksen siirtyminen 2-3 johtoon ei juuri hetkauttanut. Tähän varmasti vaikuttaa se, että taivas ja helvetti on viime kausilta niin tuoreessa muistissa ja myös se, kuinka vaikeista paikoista on noustu uudelleen taisteluun mukaan. On tullut jollain tapaa sisäistettyä hieman paremmin jo se, että näitä pelejä ei ole pelattu ennen kuin ne todella ovat ohi, vaikka epäilyn hiipiessä mielen perukoille siitä joutuu itseään aina välillä muistuttamaankin. Pientä epäuskoa ja epäilyä on aina välillä tänäkin vuonna herännyt, mutta jossain pohjalla on kuitenkin aina säilynyt se järkkymätön luotto omiin. Tänään on taas mukavaa kutinaa vatsan pohjassa ja eihän tästä voi kuin nauttia! Kevät on kiakkofanin parasta aikaa, kun linnut (yleensä) laulaa, aurinko paistaa, Tampere muuttuu oranssiksi ja Live is life soi Hakamettässä. On syytä pitää mielessä, että ikuisesti ei Tappara finaaleissa pelaa.

Voisi hieman tylsästikin sanoa, että Tapparan pitää vain jaksaa tänään jauhaa sitä omaa peliään, jolla lätkän kaikki hienoudet on aiemminkin Suomesta pystytty tappamaan. Toisin sanoen pelata taktisesti sellainen upea peli, jota ei osaa lätkäskenessä arvostaa kuin Petteri Sihvonen ja pari muuta. Sellainen peli, joka saa kaikenmaailman santut ja solmut kirjoittamaan oodeja lätkän viihdyttävyyden perään, kun eivät taktisen viihdyttävyyden päälle ymmärrä. Kääntää ne pienet marginaalit itselleen nihilistisellä tarkkuudella. Puolustaa ärsyttävän hyvin siten, että KalPa ei pääse sektoreihin ja Nelosen studiotiimissä Kölli turhautuu. Pysäyttää KalPan suorahyökkäykset heti keskialueelle, kuten nelospelissä tehtiin, sillä silloin se on suht aseeton. Pysyä poissa boksista ja iskeä omista paikoista kylmästi kiekko verkkoon. Kapteeni käskee: Kaikki peliin, niin tämä on meidän kevät!

18 tykkäystä

Itse odotan todella tarkkaa pelaamista. KalPa tuskin lähtee höntyilemään kuten viimeisimmässä kotipelissään.

Ei varmasti lähde. Ja jos lähtee niin se on sitten lopun alkua. Kyllä sieltä tappiinsa viritetty joukkue tulee vastaan, jolla on kotietu + kotiyleisö tukenaan. Jääkiekko on kuitenkin aina suhteellista ja yhden pelin johto sarjassa ei ole kovin iso. Avausmaalin merkitys, Tapparan strategia jne. jne.

2 tykkäystä

Itse taas odotan että KalPa lyö kaikki likoon tänään. Kauhea myllytys taas ekalle kympille ja jos se selvitetään aletaan olemaan vahvoilla.
KalPa tuskin pelaa kauden viimeistä (koti)peliään hitaasti ja peruutellen vaan nyt pitää antaa faneille sitä tuttua KalPaa millä on tänne asti päästy.

On ne tähän saakkakin kaiken lyöneet likoon. Viimeisimmässä KalPan kotipelissä Tapparan olisi pitänyt lyödä vielä isommat lukemat tauluun KalPan “ylihyökkäämisen” takia.

Taasen viime peli oli KalPalta hyvä peli.

Totta. Viime peli oli omasta mielestäni varsin epätyypillistä KalPaa, jossa nopeus loisti poissaolollaan. Voihan olla että väsymys oli jo sitä luokkaa että siihen omaan nopeaan peliin ei ollut voimia.
Joka tapauksessa tämän päivän peli voitetaan tai hävitään pään sisällä eli henkinen kovuus ratkaisee!

Tosin voihan ne lähteä ensimmäisessä erässä all in -asenteella hakemaan johtoa ja vasta sen jälkeen “seiftiä”. Riski tuokin olisi. Jää nähtäväksi.

Tätä itse ainakin odotan

1 tykkäys

Eihän tuossa tullut nukkumisestakaan mitään, kun jännitti.
Itse olen varmaan jo henkisesti hiukan nuolaissut ennen kuin tipahtaa.
Kaikki on kuitenkin tänään mahdollista. En halua olla se, joka maalaa pirut tapettiin, mutta ehkä tämä on myös muistutuksena itselle: Kalpa voi voittaa suvereenilla esityksellä 6-0, jolloin huomenna on oikeasti tosi kyseessä.

Ihminen on kyllä välillä hölmö. Ainoa ja suurin toive kaudesta kuin kaudesta on luonnollisesti mestaruus.
Mutta joku jääkiekkoromantikko takaraivossa supattaa, että olisihan se hienoa, jos tämä venyisikin seitsemänteen peliin: Ajassa 59:45, tilanteessa 2-2 Pekka Saravo karkaa läpiajoon, uunottaa Kilpeläisen Fobba-kikalla jonnekin Hemingwaysin tienoille ja tökkää limpun uuniin, pojan kainaloon sekä nimen lehteen ja kattoon.
Prahalaiset saisivat kuunnella meikäläisen myötä niin paljon Saravon Pekkaa, että kappale päätyisi Tšekin kansalliselle listalle kevään toiseksi kuunnelluimmaksi kappaleeksi.
Tšekissä tunnettaisiin tämän jälkeen Suomesta sauna, joulupukki, Martti Ahtisaari ja numero 6.

Mutta se siitä. Ottakaa se mestaruus. Mä luotan teihin.

6 tykkäystä

“Tappara voi hävitä vain itselleen.” “Tappara on pahin vihollisensa.” …ja kaikki ne muut, ylimielisyyttäkin lähentelevät kliseet voidaan tänään unohtaa. Peli ratkeaa tänään KalPa-pelaajien pään kestävyyteen. Selkä seinää vasten ja peli kotiyleisön edessä. KalPan on pakko lyödä niin sanotusti all in tai kausi päättyy alistuneena kotiyleisön eteen. Ei KalPa moista lopetusta voi hienolle kaudelleen ottaa. Latauksen pitää olla kova, mutta se ei saa mennä yli kuten edellisessä Kuopion pelissä. KalPa on kuitenkin kova, kuten finaalien kaksi ensimmäistä peliä osoittaa. KalPa kykenee Tapparan voittamaan, joten ei kirjoiteta KalPaa vielä ulos.

Tappara on niin kokenut, niin rutinoitunut joukkue, että suurinpiirtein tiedetään, mitä sieltä tulee. Tänään se alkurynnistyksen kestäminen ja ekasta paikasta maali olisi aika kova juttu. Mielellään joku hieman epämääräinen lepakko tai muuten vaan tuuripomppu, niin saadaan KalPalle hiukan lisää henkistä painolastia. Oman huipputason saavuttaminen tänään riittäisi voittoon. Kauden paras peli olisi toiveissa tänään, niin saadaan tyylikäs päätös kaudelle. Kävi miten kävi, kunhan joukkue esittää parastaan.

Hieno kevät ja hienot finaalit jälleen kerran. Jää nähtäväksi huipentuuko kaikki tänään vai huomenna. Jotenkin se kaikista kaunein kruunu tälle kaikelle olisi Saravon Peksin tekemä voittomaali. Lienee toiveunta, mutta kovin kaunista sellaista kuitenkin…

10 tykkäystä