Voin rehellisesti sanoa, että eipä tuo eilinen tappio hetkauttanut minua juuri yhtään. Se oli vasta sarjan ensimmäinen peli ja vaikka punainen lanka katosi toisessa erässä täydellisesti, oli ottelu kuitenkin siihen asti aika selvää Tapparan hallintaa. Ilves pelasi kaikin puolin hyvän pelin, mutta oli selvästi lähempänä omaa maksimitasoaan kuin Tappara. Kirvesrinnat alkoivat hieman surffailla johtoasemassa, kun näytti siltä, että helpostihan tämä peli hoidetaan. Kun on ylivoimainen ennakkosuosikki liki kaikilla mittareilla mitattuna, niin noin vaan helposti käy. Se näkyi varsinkin puolustuspelaamisessa, joka oli näennäistä vähän sinnepäin tekemistä. Omat miehet merkittiin, melkein. Nyt vaan fokus takaisin omaan tekemiseen ja Tapolan sanoin otetaan se oppi matkaan mitä tuosta on otettavissa.
Ketjulotto kyllä hieman kummastuttaa, mutta kai sille on valmennuksella perusteet olemassa. Yhtenä ajatuksena voi olla juuri se, ettei Kivi (tai muut vastustajat) pysty mätsäämään ketjuja vastakkain, kun mitään mätsättävää ei ole. Toisaalta viime peleissä yksikään ketju ei ole ollut mitenkään aivan loistava, joten on saatettu vielä hakea toimivampia kombinaatioita. Tosin tässä vaiheessa kautta niiden soisi jo löytyneen ja luulisi, että ketjukemioista olisi myös merkittävää pelillistä hyötyä, mikä ei puoltaisi niiden jatkuvaa sekoittamista. JYP rakensi viime keväänä menestyksekkäästi yhden totaalisen pimennysketjun ja siihenkin on varauduttava.
Edelleen olisi kyllä mielenkiintoista nähdä Repo Lajusen ketjun vasemmalla laidalla ikään kuin Laineen paikalla, sillä se loisi hieman erilaista uhkaa hyökkäykseen. Pakiston osalta Kivi näyttää keksineen, millä saadaan noiden Tapparan rightin pakkien avauspeli pois. Siihen on syytä Tapolan keksiä jotain, vaikka sitten jollain Rantakari - Parlett -pakkiparilla. Onhan se kieltämättä ennalta-arvattavaa, jos se avaava syöttö lähtee joka kerta esim. Kemiläisen lavasta, kun hän on jäällä. Maalivahteja @Messi arvioi jo paljon paremmin kuin minä ikinä, joten ei niistä sen enempää. Domi varmaankin aloittaa huomenna ja toivottavasti onnistuu.
Tuomariston toimintaan tämä peli ei missään määrin kaatunut, mutta hieman erikoista show:ta Levonen välillä tuntuu vetävän. Nyt oli kuitenkin selkeästi tullut ohjeistuksena, että vankilakiekkoa ei haluta nähdä ja se oli positiivinen asia. Vellu kävi koko pelin ajan sen verran lämpöisenä, että sai tuomaristolta ainakin yhden varoituksen hillitä menoa. Kun ei rauhoittunut, niin Levonen pisti jäähylle. Hieman kevyesti, mutta kuvastaa hyvin Japan tapaa nähdä asiat. Kun apinoit, menet boksiin. Tuo Vellun korkea maila Aallon kasvoihin sen sijaan oli selvä tapaus. Luotan siihen, että Vellu keskittyy jatkossa olennaiseen.
4-0/1 otteluvoitot oli oma veikkaus. Ja on vieläkin. Ilves otti nyt tuon oman yhden voiton heti kärkeen, Siinä pelissä, jossa tuo yllätysmahdollisuus oli suurin.
No panic, Remu solo.
Tuomariston toimintaan ei todellakaan kaaduttu ja Savinainen todella kävi kuumana kuin hellankoukku. Ymmärrän myös miksi. Haapalaa ja Savinaista saa pökkiä aivan mielin määrin tilanteiden ulkopuolella - samoin Peltolaa. Jos taas Savinainen toimii samoin eli nappaa vastusta kiinni tai antaa poikittaista niin boksi kutsuu.
Kyllä mua ainakin esim. Haapalan tilanteessa ottaisi päähän aivan helkkaristi. Pidetään kaksi käsin kiinni ja ei tuu jäähyä, vaikka ajaa keskelle. Mitä ihmettä oikeasti? Jos Tappara olisi AV:lla tarttunut samalla tavalla Rautiaista tai keskelle nousevaa Otto Koivulaa niin veikkaisin, että boksia olis tullut. Siihenhän ei koskaan saada vastausta.
Tuomarien tehtävä kentällä on jakaa oikeutta - ei tasoittaa voimasuhteita. On täysin absurdia, että säännöt muuttuu tulostaulun mukaan ja linja ei pidä. Levosella nimenomaan tuntuu, että tulostaulu määrittelee paljolti sen, miten tulee yv/av. Jos Tappara johtaa niin ei tuu millää mistää jäähyä, mutta jos on pari maalia eroa nii pilli on herkässä. Ei näin!! Ottakaa se tarkka linja sit, mutta PITÄKÄÄ SE!!!
Onhan se naurettavaa, jos Tapparan hitaiden lähtöjen avauspelaaminen kaatuu Ilveksen tolppakarvaukseen. Kiekkoa vaan leftin pakille tai sentteri hakemaan alhaalta vauhdilla.
Törmäsen HIFK on käyttänyt tolppakarvausta ohjauspelissään. Muistaakseni finaaleissa HIFK vartioi Tapparan tolppaa ja silloin ei sotkenut avauspelaamista.Syöttämällä ja nopeuserolla kärkikarvaajasta eroon pääsee, joten olisko eiliset ongelmat pitkän tauon aiheuttamaa lamaa.
Kyllä ne muutkin osaa avata siitä keskeltä. Lajuselle tarvii vaan olla syöttösuuntia avoinna ja viisikon riittävän tiivis. Keskialueesta pääsee kahdella hyvällä syötöllä kyllä läpi. Ja jos Tappara ei pääse ni sit o asiat huonosti.
Suurin uhkakuva Tapparan pelissä on se, että tuntuu koko kauden aikana olleen teemana kiekottomuus. Pelaajat luopuu herkästi kiekosti ja mieluusti ollaan ilman vallan välinettä. Mennään kerran lyömään mailalla päätyy ja sit takaisin puolustustrappiin. En edes muista, koska viimeksi oltaisii saatu tuolla trapilla katko aikaiseksi. Sillä saadaan ohjattua vastuksen päätykiekko, jossa Ilves oli parempi kui Tappara eilen. Usein sinne ehti äijä + paine oikein eli suomeksi Tapparan trappi oli suotuisa Ilvekselle.
Koko viisikon JÄRKEVÄ paine hyökkäysalueella, enkä tarkoita sillä sinkoilua päätyy vaan sitä asennemuutosta, että kärkikarvaaja menee RIISTÄMÄÄN kiekkoa eikä ainoastaan ohjaamaan avausta. Tämä on mun mielipide ja koko kauden Tapparan päätykiekot on ollut epärytmisiä - se on yksi meidän huonoimmista variaatioista.
Jos tyydytään kyttäilemään tämä sarja nii se tarkoittaa ansaittua ja pitkää kesälomaa. Onni suosii rohkeaa ja sitä joka uskaltaa yrittää. Jos ei uskalla yrittää, ei voi voittaa.
Toisessa ketjussa kerrottiin Tapparan harjoitelleen samoilla kokoonpanoilla. En näe tuota ketjujen sekoittelua niin suurena uhkana muutenkaan tässä. Eri asia jos Tappara olisi pelitavallisesti heikko joukkue.
Jos Tappara ei uskalla olla rohkea ja aktiivinen, niin vaikeata tulee. Tapparan pitää vain nyt iskeä Ilvekseen kovemmin kiinni. Huomenna Ilvekselle viides peli yhdeksään päivään.
Vaikka Suikkanen sai eilen kenkää, on häneltä joskus saatu yksi viisaimmista lauseista pelistä:
Ostettiin liput parhailta paikoilta ja tultiin katsomaan, miten hienoa jääkiekkoa pelottava ja kova IFK pelaa. Saatiin vastaus, mutta unohdettiin pelata. Pelasihan ne hienosti.
Oli noi kaikki Savinaisen jäähyt ainakin mun mielestä selviä tapauksia. Korkea maila Aallon naamaan ja tossa toisessa tilanteessa anto poikittaista naamaan pakille maalin edessä. Kumman kuumana se kävi. Eihän sitä edes hiillostettu. Kaikki tietää Savinaisen. Sille pitäs antaa hanskaa naamaan ja mailaa pohkeille koko ajan. Kun kekäleeseen puhaltaa, niin hehkuuhan se…
@Montreal22 verbaliikka on aika iso osa tuota peliä. Sitä ei kuulu katsomoon, joten me vaan nähdään se kuumentuminen, mutta ei tiedetä, mitä Savinaiselle on sanottu. Aika rottamaisia juttuja pelaajat toisillee tuolla kaukalossa sanoo ja välillä menee jopa alta riman, jos on tiedossa, että sillä joku hermostuu.
Saako pelaaja olla maalivahdin alueella ennen kiekkoa? Jos ei niin toinen Soinnun maaleista olisi pitänyt hylätä. Kotisohvalta todistettu livenä ja kahden hidastuksen voimin.
Tää on just se tulkintakysymys. Sääntöjen mukaan ei saa olla. Kiekko pitää olla ensin maalivahdin alueella ja sit voi tulla pelaajat sinne. Tosin tuo sääntö on ihan naurettava - mun mielestä maali on kyseenalainen vaan sillo, jos maalivahtia selvästi estetään.
Kummassakaan Soinnun maalissa ei mielestäni näin ollut.