Playoffs 2018, puolivälierät: Tappara - KalPa

Sarjan ensimmäinen matsi on muuten tasan sadas pleijaripeli kapteeni Peltolalle. Näistä 90 tullut nykyisen menestysputken aikana.

17 tykkäystä

Urheilulehti ennustaa KalPan menevän jatkoon.

1 tykkäys

Paska lehti. Minä näin objektiivisena aasiantuntijana sanon Tapparan jyräävän kakakukon muhennokseksi.

12 tykkäystä

Tappara-KalPa

Kuntopuntari: 20-24

Keskinäiset: 10-2

Viime kevään finaalien uusinta nähdään nyt puolivälierissä - ja paljon tasaisemmassa asetelmassa kuin juuri kukaan olisi uskonut.

Tuplamestari Tappara vahvistui tähän kauteen entisestään, kun taas KalPa menetti koko kärkikaartinsa. Kun Tappara vielä voitti runkosarjan kaikki keskinäiset ja on jatkanut kilpavarustelua (Markus Nenonen, Henrik Haapala), hätäisempi voisi luulla sen lähtevän puolivälieriin murskaavana suosikkina.

Näin asia ei kuitenkaan ole, ja syy selviää kuntopuntarista. Ensimmäistä kauttaan päävalmentajana toimiva Sami Kapanen on syksyn käynnistysvaikeuksien jälkeen saanut KalPan hirmuiseen lentoon.

Hän lähti kauteen nopeuttamaan ja aktivoimaan peliä entisestään, mutta yli-innokkuus johti aluksi lapsuksiin puolustuspelissä. Tasapaino löytyi marraskuussa, ja siitä lähtien KalPan menestys on perustunut nimenomaan oman pään tiiviyteen.

Kiitos kuuluu myös maalivahdeille Denis Godlalle ja Niko Hoviselle, joista jälkimmäinen oli molaritilastojen ykkönen. “Välihyökkääjä”, kultakypärä Mathew Maione puolestaan voitti puolustajien pistepörssin.

Tapparaan palannut päävalmentaja Jukka Rautakorpi on saanut kauden mittaan kuraa niskaansa pelitavan hapuilun, viihdearvon vähäisyyden ja tulosten keskinkertaisuuden takia.

Kritiikki pitää kuitenkin nähdä suhteessa odotuksiin, jotka olivat taivaissa. Kevään korvalla peruspeli on jauhanut 13 viime ottelusta 11 voittoa. Jotain kertoo sekin, että Tappara on voittanut seitsemän viimeistä jatkoaikamatsiaan.

Arvio: Tappara välieriin voitoin 4-2.

Iltalehden arvio tästä sarjasta. Jutusta löytyy myös arvailut toiseen varmaan puolivälieräpariin, sekä sääliparien arvaukset. Juttu julkaistu siis eilen ennen kuin sääliparitkaan oli alkanut.

1 tykkäys

Aivan yksi lysti, mitä ennustelevat. Se ei yhtäkään peliä ratkaise. Itse jaksa ainakaan välittää pätkääkään. Helpottaa vaan ennakkosuosikin paineita.

2 tykkäystä

Älysin äsken kuinka helppoa mestaruuden voittaminen on. Näin valon.

  1. Ensin hoidetaan alta keskikastin KalPa. Joo ei varmasti läpihuutojuttu mutta silti. Hei. Camoon. KalPa. Päästetään max kolme maalia koko sarjaan.

  2. Välierät. Se vaikein kolmesta ottelusarjasta. Sieltä tulee joku toinen kärkiporukka. Tästä vaan grindataan se neljä voittoa. Vaikka sitten kahvaamalla ja lahjomalla tuomarit. 4-2 voitoilla jatkoon.

  3. Finaalit. Helpoin näistä. Ollaan totuttu voittamaan. Vastustajat ei. Niillä alkaa puntti tutista, tuli sitten vastaan kuka tahansa. Muutenkin jos ollaan täällä asti niin se tarkoittaa että homma toimii ja koko roska on meidän. Nauraen torille. Hahhah! Ompa helppoa! Tripla.

30 tykkäystä

En tiiä mihin ketjuun pitäis laittaa mut pistetään tähän

3 tykkäystä

Ei se oo niin sanottua. Tappara, Rautakorpi, Hrachovina trio voi voittaa 12 peliä hyvin 24 tehdyllä maalilla tai jopa vähemmälläkin. :wink:

13 tykkäystä

Tähän voi todeta erään numeroa äänekkäämmän Tapparaa Hakametsässä kannattavan herrasmiehen sanoin “Kalakukko kalpenee”.:rofl:

1 tykkäys

Milloin meistä tuli tällaisia. Tuhoamme koko jääkiekon. Anteeksi maailma.

2 tykkäystä
6 tykkäystä

Juu, näinhän sen täytyy mennä että Tapparan lähes 60 peliä sakannut hyökkäyspeli alkaa pleijareissa yhtäkkiä toimia kuin punakone. Samaan aikaan Tapparan vastustajien peli ei parane lainkaan, vaan kaikki vastukset pelaavat huonommin kuin runkosarjassa. Kukaan muu ei ole valmistautunut pleijareihin eikä osaa voittaa. Sitten heräsin ja päästin kissan ulos. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, ainakin lapamadon mielestä. :wink:

5 tykkäystä

Saattaa Kapasen poika olla ihmeissään kun Rautakorpi kääntääkin pelikirjastansa uuden sivun ja Kalpa lähtee pelaamaan runkosarja-Tapparaa vastaan.:grin:
Kovasti odotan ensi viikkoa ja sitä taikanapin painallusta.:stuck_out_tongue_winking_eye:

10 tykkäystä

JR sanoo Urheilulehdessä, että there’s no taikanappi.

4 tykkäystä

@Labrys:in sanoin: paska lehti.

7 tykkäystä

Mä yritän yleensä olla positiivinen, mutta palstalla tuntuu tällä hetkellä olevan hämmentävän ja minun mielestäni valheellisen kova luotto siihen, että Tapparan peli jotenkin oleellisesti taktisesti muuttuu poffeissa. Kuntohuipun uskon olevan edessä ja se voi tietenkin vaikuttaa paljonkin. Mutta kyllä niillä muillakin sama kuntohuippu on, ainakin kärkijengeillä. Henkka on tietenkin toinen muuttuja, joka vaikuttaa isosti ainakin ylivoimaan. Mutta taktisesti veikkaan että mennään samaa “puuroa” kuin tähän asti. Anteeksi negailu, tämä vaan oma fiilis. Tukena ollaan kannustusmielessä loppuun asti.

5 tykkäystä

En usko, että taktisesti muuttuu.

Mutta, uskon/toivon, että liike, vireystila, keskittyminen, latautuminen, jne. muuttuu. Jolloin tullaan siihen tilanteeseen, että myös laaditun pelisysteemin toteutuksen taso nousee.

Ja sitten IP-lehdet kirjoittaa, kuinka Tappara muutti nerokkaasti taktiikkaansa…

E. Toki tämä taisi olla minun ensimmäinen viesti tähän ketjuun… ehkä.

6 tykkäystä

Kotona varmaan tulee energia piikkejä, mutta niimpä Kalpakim kotona pelaa varmaan hurmiossa. Tiukkaa mutta eikö me tämä klaarata

Kyllä, juuri näin. Ehkä itse olen hieman negana sen takia, etten usko juuri tuohon taikanappityyppiseen paranemiseen myöskään mainitsemissasi tekijöissä. Mutta toivotaan.

2 tykkäystä

Kyllä ainakin mä lähden mielummin lapsenuskoisesti katsomaan peliä ensi viikolla odottaen pelin paranevan.
Jos en uskoisi Tapparan pelin paranevan niin en kai olisi maksanut po-kausariakaan.:thinking:
Ensi keskiviikkona sitten saadaan nähdä miten kävi.
Ei Rautakorvella sitä taikanappia oikeasti ole mutta jos pelikirjasta löytyisi uusi sivu, niin silläkin päästäisiin alkuun.:stuck_out_tongue_winking_eye:

3 tykkäystä