Playoffs 2018, välierät: TPS-Tappara

Hienot analyysit. On ollut varsin koomista lukea Jatkoajasta muutaman turkulaisen kommentointia pelin tuomarilinjasta, sillä niin tunteella ja värilasien läpi tilanteita katsotaan. Ainakin pari Kärppien kannattajaa ovat ulkopuolisina todenneet linjan olleen täysin tasapuolinen eikä missään nimessä ainakaan Tapparaa suosiva.

4 tykkäystä

Aika odotetunlainen peli eilen. Molemmat puolustaa hyvin keskialueen ja mitään yltiöpäistä prässiä ei nähty. Tappara alkoi ehkä pelin edetessä hieman Tepsiä paremmin sitä ylittämään ja pääsi Tepsin alueelle.

Vähän enemmän Tappara saisi jatkossa toimittaa kiekkoa maalille.

Minusta aika vahva esitys Tapparalta eilen. Tepsi pääsi vähän varkain johtoon.

Tepsin ylivoima on kyllä vaarallinen ja varsinkin Filppulan ja Palveen taidokkaat poikkisyötöt. Saavat jätkät olla tarkkana jatkossa.

1 tykkäys

Varsinaisestihan minä en rotaatiota kaipaa. Totesin vain, että järkevästi suoritettuna se voi olla hyvä asia. Ei tuota rotaatiota tarvitse pakosta harrastaa, koska Tappara ylipäätään peluuttaa tasaisemmin koko orkesteria. Kärkimiehiä kuormitetaan, mutta vähemmän kuin TPS.

Ei liity enää rotaatioon. Huomattavaa oli myös, että jatkoajalla siinä TPS:n hurjassa pyörityksessä (jäähyn jälkeen). Taisi olla kentällä ainakin Jasu ja Luoto. Olikohan myös Ojamäki. Eli ns. neloskenttä otti vastaan tuon kovan myllytyksen.

1 tykkäys

Näin oli. Onneksi toisaalta he, koska kuormaa oli ollut vähemmän. Jasulla silti oli paikkoja kaivaa se ratkaiseva aloitus!

1 tykkäys

Niin oli ja itse asiassa hävisi myös voittomaalin johtaneen aloituksen. Peltola kaivoi nopealla reaktiolla kiekon siitä Rantakarille.
Jatkan Jasusta tähän sen verran, että loukkaantumisen jälkeen mututuntumalla aloitusprosentti on heikentynyt. Taisi käsivamma viedä vähän parasta terää aloituksista.

Ja paukkuja oli tarkoitus kirjoittaa, ei paikkoja. Paikkoja oli kyllä myös niitä aloituksia kaivaa, mutta tosiaan kehnoa oli. Ja on ollut. Toisaalta, KalPaa vastaan taisi olla alkuun myös olla haasteita, mutta paransi. Toivottavasti tässäkin sarjassa näin käy. Eilen taisi kaikkinensa TPS viedä 56% aloituksista, joissa Kuru oli suurin guru. Filppula 8/10, mutta määrä melko vähäinen tosiaan.

Eilisessä pelissä näytti pakisto siltä mitä pitää. Vaikka välillä pyörittiin omissa, en lähtis ketään osotteleen sormella. Elorinteen rystysuupasut oli jääny KalPa-sarjaan ja nyt oli jämäköitä purkuja. Lehtonen pelas hyvin, samoin Mikkola ym. Hyvältä näyttää. Tepsin pakit enemmänki hätäili.

Ei kai toi rystypurun yrityksien poistaminen oo oikeasti mitään muuta kuin näyttää pelaajalle vähän videota. Ja hyvä, että ovat jääneet pois. :slight_smile:

Liike on tässä sarjassa mielenkiintoinen elementti. Kalpaa vastaan haaste oli lähinnä vastata KalPan vahvaan liikkeeseen, mutta nyt Tappara kenties voisi olla se nopeampi ja rytmin määräävä joukkue. Molemmilla on hitaampia ja nopeampia pelaajia, mutta varsinkin pakiston liikkuvuuden ansiosta antaisin pienen edun Tapparalle.

3 tykkäystä

Tämä on hyvä lisäys. Tapparan puolustajien jalkanopeus vs TPS:n hyökkääjien jalkanopeus on aika isossa roolissa tässä sarjassa. Tapparan puolustajat pystyivät eilen muutaman kertaan nostamaan jalalla kiekkoa todella vaivattoman näköisesti. Rantakari tottakai etunenässä, mutta omiin silmiin piirtyi tilanne, missä Elorinne paahtoi koko kentän läpi aina vastustajan maalin taakse saakka.

Myös Tapparan hyökkääjien jalkanopeus vs muutamat TPS:n puolustajat, saattaa avata hyviä kiekonriistoja hyökkäyspäädyssä. Varsinkin, kun siellä jo nyt painoi jalka aika pahasti muutamalla TPS puolustajalla.

1 tykkäys

Turussa halutaan, että Tappara pelaisi tyhmästi. Ymmärrän, koska silloin heillä on parempi mahdollisuus voittaa.

Tepsi pelasi muuten eilen Tapparaa enemmän viivelähtöjä.

1 tykkäys

TPS:n mediapeli kielii kyllä melkoisesta epävarmuudesta. Yhden tappion jälkeen laitetaan noin isolla kierroksella tulemaan useamman ihmisen voimin: keskittykää itseenne - älkää meihin.

Mediapelit on toki kivoja, mutta yksikään joukkue ei ole viimeiseen neljään vuoteen saavuttanut sillä kuin haittaa itselleen. Viimeinen onnistunut mediapeli nähtiin Marjamäeltä 2013-2014. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Lopettakaa, ei tuo toimi.

14 tykkäystä

Ehkä eilinen oli pieni shokki heille. Olivat runkosarjassa sen verran Tapparaa parempia. Taisivat huomata, että Tappara ei olekaan ihan helppo pala playoffeissa.

9 tykkäystä

Hauskintahan noissa haastatteluissa on se, että niillä yritetään viestiä varmuudesta ja luotosta. Mitä useampi vastaava vakuuttelu tulee sitä paremmin ne viestivät juuri sitä vastapäistä eli epävarmuutta.

7 tykkäystä

0/1-4 kuten kirjoitin ennen sarjan alkua.

Eilisen pelin häviäminen näyttää sulattaneen koko Turun.

Vaikka tietynlainen asemien haku kuuluu playoff-sarjojen maailmaan niin itseä suorastaan vit…harmittaa tällaiset jutut. Joissa siis toimittaja kyselee johdattelevasti kysymyksiä ja otsikoi ne juuri tuolla tavalla. Juttua en ole siis edes lukenut, enkä lue, pelkkä otsikko riitti. Pidän sarjojen aikana jonkinlaista mediapiiloa. Sen verran auttavasti pelistä ymmärrän, että pystyn kyllä itse vetämään johtopäätökset.

3 tykkäystä

Taitaa TPS lyödä sulamisessa tänäkin keväänä Aurajoen.

11 tykkäystä

Aika kemasesti oli Turkulaisia eilen hallilla pelissä :thinking: 6005 katsojaa ainoastaan. HHT:n mukaan näistäkin lähes sata kuulemma Maskusta…

Ylipäätään eilen oli kovin siisti ja kliininen peli. Taklauksia oli, mutta jälkipelit ja pikkusikailut puuttui melkein tyystin.
Odotan innolla miltä homma näyttää kun sarjaan tulee tunne mukaan. Jotenkin odotan kärsivällisyyden olevan Tapparan puolella, ja tepsin turhautuvan jos esim. konkariosasto onnistutaan edelleen pimentämään.

1 tykkäys

Juuri näin. Meinasi aluksi ärsyttää se Kallion haastattelu, mutta tulin lopulta siitä pirun hyvälle tuulelle. Taisi mennä Tapparan nousu ja voitto tunteisiin. Hyvä niin. Paljonhan tuossa on varmaan myös psyykkausta mukana, mutta ei tuo kyllä psyykkauksena kummoista ole. Vielä kun muistamme että se mitä Kalpa Tapparaa onnistui kurmuuttamaan edellisessä sarjassa tapahtui pitkälti ainoastaan toimivan yv:n ansiosta. Se että Kallio nyt toteaa Tapparan voittaneen pelkästään yv:n takia, niin sehän on pelkästään kehu! ‘Hienoa, otitte opiksenne Kalpa-sarjasta ja heti avausvoitto’.