Malik ei ilmeisesti tänään pelaa:
Jukurit tasoittaa sarjan tänään. Näin pienen pätkän KooKoo-Pelicans sarjaa, enkä jaksa uskoa että KooKoo pystyisi kahta voittoa Jukureista ottamaan. Edellisen pelin tilastojen perusteella tuloksen olisi pitänyt viimeksi olla Jukureille suunilleen 4-0, eikä se 1-0 mihin lukemiin peli päättyi.
Neljännestä pelistä en oikeastaan nähnyt kuin maalikoosteen ja jatkoerän. Otanta ei mitenkään validi, mutta KooKoo antoi tasoitusta, kun joutui laittamaan Setäsen maalille. Jukureiden toinen maali olisi ehkä ollut otettavissa, tosin koko laukaus viivasta olisi pitänyt blokata. Mutta varsinkin jatkoerän Jormakan heitto maalille upposi pelin lopputuloksen kannalta helpohkosti. Toki ennen tuota jatkoerässä Engbergillä ja/tai Ojantakasella oli paikka iskeä voitto kotijoukkueelle. KooKoolla ei ehkä niin terävää eturiviä kuin Jukureilla, vaikka esim. Antonen on ottanut joukkuetta selkäreppuun. Ei tämäkään sarja vielä kokonaan ole selvä.
Vaikken siihen usko, niin tavallaan sitä voisi jopa toivoa KooKoon voittoa 7. pelissä?
Tappara saa Kookoon vastaansa käsittääkseni, jos jatkoon pääsevät. Tätä itse ainakin toivon.
Juuri niin. Ilves saa sitten vääntää TPS/Hifk. Finaalisarjan jälkeen Ilves leirissä voidaan sitten vinkua että Tappara sai ”vapaalipun finaaleihin” ja nostelee sen vuoksi kannua…
Huikeaa sarjaa pelataan ex-Mestis-jengien välillä, mutta täytyy sanoa että ehkä tältä foorumilta voi nähdä mikä kiinnostus näitä seuroja kohtaan lähtökohtaisesti on. 46 viestiä tässä ketjussa Tässä sarjassa pelataan todella tunteella ja nahinoita ja mättämistä on ihan kokoajan, huippu lätkää tarjotaan tässäkin sarjassa. Niinkuin kaikissa puolivälieräsarjoissa tänä vuonna.
Tulin alunperin vain sanomaan sen, että vastustajaa ja heidän fanejaan voi kunnioittaa usealla tavalla.
Anrei “Rotta” Hakulinen näytti oman esimerkkinsä, Ilveksen classy some tarttui siihen ja näytti oman esimerkkinsä, mutta sitten eilisen kiivaan KooKoo - Jukurit pelin jälkeen Olli Jokinen näytti oman esimerkkinsä.
Lehdistötilaisuudessa vuoronsa päätteeksi OJ halusi vielä erikseen kiittää kouvolalaista kotiyleisöä todella mahtavasta kannustuksesta ja kehui sekä Jukurit- että KooKoo-faneja mahtavasta tunnelmasta, joka luo myös tunnetta itse peliin. Respect OJ!
Katsoin osan eilistä peliä ja sarja on ihan 50/50. KooKoo oli välillä jopa selvästi edellä. Hieman yllättäen Jukurit on hyytynyt runkosarjasta ja sama meno näyttää tänään jatkuvan. Malik pelaa sarjan Kouvolaan?
Onkos se niin että tästä sarjasta tulee vastustaja Tapparalle välieriin? Olettaen nyt että Tappara siellä pelaa.
Jos KooKoo jatkaa, niin kyllä. Jos Jukurit jatkaa, niin ei.
Tulee, jos Kookoo voittaa. Jukurien voittaessa ei.
Jokinen antaa rapaa itselleen ja omilleen.
Linkki vie tämän illan lehdistötilaisuuteen.
Jokiselta kyllä rehellistä ja fiksua puhetta. Ei mitään perus jargonia
EDit nimi oikein
Jokinen pelaa kovaa peliä vai hämmentää? Jukurit nimennyt Kaarlehdon aloittavaksi maalivahdiksi illan katkaisupeliin.
Kova veto jos näin myös käy.
Kyllä OJ sen verran sydämestään tuossa haastattelussa antoi tulla, että epäilen Kaarlehdon aloittavan. Mielenkiintoinen peli tämäkin. Pitää seurata kolmea peliä yhtäaikaa ja saunoa ja vetää pari saunamehuakin… Kiirettä pitää kotikatsomossakin tänään.
Täälläkin vedetään kahden näytön taktiikalla. Taakka helpottaa kummasti, kun saunassa käy pelien jälkeen. Tuo Oulun kamppailu taasen tekee toivottavasti sen, ettö erätauot ovat limittäin, eli voi paremmin seurata kaikkia pelejä.
Oiva veto laittaa Kaarilehto tähän peliin mutta varmaan huomenna luukulla
Sanoi itse haastattelussa ”enköhän mää hoida huomenna homman kotiin” kun Saukkonen kysyi kumpi pelaa huomenna.
Miten me saadaan tästä KooKoo jatkoon ja Tapparaa vasttan
Petyin kun eivät kotipeliään voittaneet koska ovat altavastaajia tässä sarjasa
Voittaneet kaksi kertaa vieraissa, viimeksi 1-5. Täysin mahdollista, että KooKoo tulee vastaan.