Joku centteri on ilmeisesti “helvetin terve” jos viimeksi oli Bertti esim Levtchin varalla.
Minkähän takia pakkipareja vaihdettu . Leskinen - Jurgens pari ei vaikuta kovin luotettavalta puolustussuuntaan.
Olihan tuossa eilen Austin-Hamara pari ongelmissa avauspelaamisen ja ihan puolustamisenkin kanssa. Vittasmäki tuvallisempi ratkaisu ja mahdollisesti saadaan tasaisemmin peluutettua näin.
Tuulolan ja Kinnusen poissaolot kyllä harmittaa. Tuulola varsinkin ollut tosi hyvä. Nelonen oli eilen meidän eliittiketju ja muut tuli perässä. Tänään muitakin näkyviin isommin.
Toivottavasti Kinnunen ja Tuulola pystyy vielä tällä kaudella pelaamaan. Varsinkin Tuulola on iso menetys, jos ei pysty vähään aikaan pelaamaan…
Austin-Seppälä pakkipari, ei ainakaan jää vääntövoimasta homma kiinni tällä parivaljakolla, tosin kumpainenkin on ollut nyt pudotuspeleissä aktiivisesti nousemassa hyökkäyksiin niin pitää toivoa ettei tule tilannetta missä meidän molemmat pakit on KooKoon maalin takana kun KooKoo lähtee vastahyökkäykseen
Täytyy muistuttaa itseäkin eilisen pelin tahmeutta harmitellessa, että kahden ison roolin pakin puuttuminen vaikuttaa koko viisikon esiintymiseen. Ylivoimaan tietysti ja itse puolustuspään pelaamiseen, mutta erityisesti hyökkäysten avauksiin.
Molemmat, sekä Kinnunen että Tuulola pystyvät avaamaan peliä nopeasti ja tarkasti, mikä on tärkeää Kookoon träppiä vastaan. Eilen molempien kavereiden puuttuessa hyökkääjät joutuivat operoimaan alempana, mikä hidasti hyökkäyksiä ja varsinkin ensimmäisessä erässä keskikaistaan annetut avaukset painuivat jatkuvasti ohi hyökkääjiltä. Kookoo puolusti kaikki vaihtoehdot pois keskialueella.
Taisi olla kokonaista kaksi nopeaa hyökkäystä Tapparalla koko pelissä. Eikä se tänään sen paremmaksi muutu.
Turha tässä on manailla, että finaaleissa ei pärjätä tällä. Peli menee lopulta usein myös vastustajan mukaan ja Kookoota vastaan näillä rosteripuutteilla se on hidasta. Se ei tarkoita sitä, että finaaleissa peli olisi sitä. Kumpikin (Ilves ja TPS) edustavat erilaista pelitapaa kuin Kookoo.
En tiedä onko KooKoo scoutannut Tapparan niin hyvin, vai onko meillä jotain epäselvyyksiä miten hyökkäykseen lähdetään, mutta eilen kukin pakki vuorollaan ajoi itsensä kiekollisena KooKoon sumppuun josta seurasi vaikeita hetkiä omalla alueella. Leskistä myöten.
Tänään alkaa näkymään ottelu kuorma Kookoon pelaajien jaloissa ja Tappara menee menojaan. Jalat liikuun ja kauhee paine/taklauksia koko ajan kaikkeen mikä liikkuu👊
Tätä on odotettu koko sarjan ajan, josko se nyt tapahtuisi!
Erityisesti Austin ajoi ylimiehitettyyn laitaan itsensä jumiin pariinkin kertaan ja jätti ominaisen pakki-pakki syötön tekemättä. Kuvittelin, että ei vaan uskaltanut syöttää Hamaralle, mutta ehkä tämä oli pelitavallinen valinta / pakote KooKoolta.
KooKoon kurinalaisuuden näki eilen hyvin siitä, kuinka johtoasemassa ja tasatilanteessa peli oli aika jääshakkia. Tappara tähän myös lähti mielellään mukaan, mikä on vähän ihmeellisitä, koska lepoetu on meillä. Laitan tästä paljon vastustajan hyvyyden nimiin, Salo osaa kontrolloida peliä. Kun KooKoo joutui tappiolle, pelityylin muutos aktiivsempaan karvaukseen ja pelaamiseen tapahtui kuin sormia napsauttamalla.
Pudotuspeleissä 3 maalia riittää useimmiten voittoon, joten kai hyökkäyspeliin pitää olla ihan tyytyväinen. KooKoon jahdatessa meitä paikkoja alkoi myös aueta kuin liukuhihnalta ja peli olisi ollut mahdollist tappaa aiemminkin. Edelliseen vaikuttaa varmasti pelin avautuminen, mutta ehkä jälleen kerran oli betonimiehillä nähtävissä pientä väsymystä pelin loppuhetkillä. I want to believe.
Tänään Tappara toivottavasti saa pakotettua pelin kovempaa tempoon ja tapahtuu samanlainen efekti kuin ensimmäisessä Kouvolan pelissä eli kaksinkamppailut alkavat järjestään kääntyä meille. Tapparan pelissä on paljon kysymysmerkkejä, mutta peli on aina suhteessa vastustajaan. Edelleen henkisesti olen moodissa, että vastassa on “vain” KooKoo vaikka järki ja silmät sanovat, että siellä on kova ja hyvin valmennettu porukka vastassa.
Eikös Kouvolassa ollut isompi jää, jos oikein muistan selostajien kommenteista Tämäkin voi vaikuttaa, jos tätä kautta hieman enemmän tilaa kentällä…
Itse kinnitin sen enempää nimiin menemättä yleisesti huomiota pakkien pelissä siihen, että pakit tekivät omissa jonkun verran erikoisia ratkaisuja kiekolla verraten siihen mitä Tappara (tai kuka vaan) yleensä tekee. Näin varmaan pyrittiin sekoittamaan KK:n paineistuspakkaa.
30x60 Kouvolassa ja ainakin Oulussa myös on sama koko?
Lumon Areena 30x60m
Nokia Areena 28x60m
Viime Kouvolan matsissa tämä näkyi selvästi Tanuksen otteissa. Jos aiemmin oli ollut nihkeää niin silloin homma lähti rullaamaan. Hyvä moodi sitten jatkui myös eilen. Odotan myös paljon Levtchin temppuja isommalla jäällä. Tapparan koko runkosarjan ykköstemppu oli pitkät päätypyöritykset ja mutulla sanoisin ison jään, veljesten Tanus sekä Levtchi ja raikkaamman jalan antavan tähän hyvän edgen.
Laitetaan Kouvolan päätyyn kunnon kiekkomortteli päälle ja vastustajan jalat tönköiksi.
Eilen hallissa nähtynä, KooKoo löi korkean träpin järjestäen ja tukki Tapparan pelin rakentelun. Tapparan osalta suunnitelma näytti toimivalta, jossa laiturin kautta pelataan laitaan puoleen matkaan siniselle ja siitä ohjaus keskeltä vauhtia hakevalle sentterihaulle ja painoton laituri mukaan. Pari hyvää tilannetta näistä tulikin, mutta pakkien hidas avaus laitaan tai pomputus tai kiekon kanssa tunaaminen jätti avaajan kärkikarvaajan + nopean tukitoiminnan uhriksi. Uhriksi joutui myös laituri, kun pakki pinchas voimalla häiritsemään siirtoa keskelle - varsinkin sen kiekon ollessa hidas/pomppiva.
Hyökkäysalueelle päästyään Tappara pystyi luomaan hyvää maaliodottamalle. KooKoon sapluuna vain pystyi pelaamaan hieman ontuvaa puolustuspäätä vastaan eilen erittäin hyvin.
Olen itsekkin aina tällä spekuloilut ja ollut aina väärässä. Tulin hiljattain siihen tulokseen ettei ne jalat lopu. Henkinen väsy voi iskeä jossain vaiheessa, jos vähänkään näyttää sille että vastustaja menee menojaan. Sitten loppuu liike.
Varmaan molempia. Melkein väitän, että näin ainakin yhden tilanteen, jossa Austin aivan tietoisesti jätti syöttämättä Hamaralle ja lähti nostamaan jalalla siltä enemmän paineistetulta puolelta. Hamara laittoi muutaman pakki-pakki syötön Austinille tilanteissa joissa Austin oli paljon kovemman paineen alla/tiukemmin pidetty kuin Hamara itse tai Hamaran puolelta syöttöä hakenut hyökkääjä.
KK:n viimeinen työntö tulee tänään. Tietävät että tappiolla on edessä tronssipeli. Eka 5 pitää kestää ilman takaiskua, niin homma katkolla torstaina. Sanoin la jälkeen että KK ei voita enää peliäkään. Pysyn siinä