Minulle tämä viides finaali on varmasti legendaarisuudessaan omassa luokassaan
Tappara dominoi alkua ja näyttää rallattelevan mestaruuteen kun taululla 3-0 vaikkei pelikellossa ole edes 10 minuuttia.
Pelicans sisuuntuu ja pääsee maali kerrallaan lähemmäksi ja lähemmäksi kunnes tulevat tasoihin ja vielä ohi.
Tappara tasoittaa sekunti ennen loppua ilman maalivahtia ja maalin arkkitehtina kuka muu kun ikitaistelija Savinainen. Halli suorastaan räjähtää, melu on infernaalinen ja mennään jatkoille todellisella pukukoppimaalilla.
Jatkoerässä Tapparan pelaajista huokuu että tämä loppuu tänään ja ratkaisu tulee hyvin klassiseen tyyliin kirkkaimman kärjen takaa kun Davidsson ottaa joukkueen reppuselkään ja pistää homman pakettiin.
Menkööt nyt vaikka tähän, mutta kiitos kaikille jotka taputtivat vastustajille pelin loputtua. Juuri näin pitää toimia.
Semitiukka sarja, Pelsuilla kumma kyky tuottaa maaleja vähistä paikoista.
Ei se 4-1 silti paljoakaan spekuloitavaa jätä.
Kiitos Tappara,Tapola, joukkue ja Suomen ykkösfanit: pääosin erittäin asiallista menoa!
Lennu Petrell sanoi Liigalizessa, että 4-0 sarjan päättyminen on pyyhkäisy ja 4-1 taas sarjan päättyminen on herrasmies pyyhkäisy.
Siltä tämä vähän näytti. Kovasti Pelicans rimpuili, kuten finaaliin päässeen joukkueen kuuluukin rimpuilla. Isossa kuvassa kuitenkin ei voittajasta oikeasti jäänyt epäselvyyttä.
Arvostan Tapparan (pelaajat, kannattajat) käyttäytymistä, jossa keskitytään itse peliin ja lopulta annetaan arvostusta myös vastustajalle. Se kertoo myös vahvuudesta, että on varaa olla kunnioittava toisia kohtaan.
Mua jäi pikkusen ihmetyttämään se kellonsiirto ennen viimeistä aloitusta. Kun sitä ennen peli laitettiin poikki ja aivojohtimet sai sen tiedon katsomoon, käänsin silmät kelloon ja siellä se ruksutti 10,6 sekunnista 9,4 sekuntiin. Moni muukin ehti lähistöllä karjua jo KELLO! ennen kuin se viimein saatiin pysäytettyä. Sitten tarkistuksen jälkeen ihan käsittämätön farssi lisätä vain 0,1 sek kun kaikki alle kokonaisen sekunnin oli valetta. Tiukille se loppu sitten meni, mutta onneksi riitti marginaali tuosta outoudesta huolimattakin.
Ensimmäisessä erässä tuli tämän sarjan omituisuus esiin, sillä pelin virtaus oli itse asiassa Pelsujen hallussa, mutta Tappara teki maalit läpiajoista ja 2v1 hyökkäyksistä.
Tällaisia asetetelmia nähtiin sarjassa aikaisemminkin. Tappara sai niin monta tuollaista läpihyökkäystä, että kyseessä oli selkeä taktinen vailinta vaiheisiin, joissa Pelsun viisikko on korkealla.
Hopea ei tosiaan ainakaan vielä maistu toffeelta, ja valitettavasti tuon Pelicansin organisaation järjestämän säälittävän pelleshown jälkeen en ole edes niin varma, tuleeko se sellaiseksi missään kohtaa lopulta edes valitettavasti muuttumaan.
Siitä on kyllä oltava äärimmäisen ylpeä, että tuossa lahtelaisessa lihamukissa oli aivan helvetin sitkeää tillilihaa sisällä tällä kaudella ja kaaduttiin lopulta saappaat jalassa taistellen täysillä viimeiseen asti. Juuri kuten kannattajana toivoisikin. Kannattajana sitä heitti jo sen kuuluisan kirveen kaivoon ja meni itsekin perässä Jürgensin ujutettua 3-0 taululle, mutta kuten niin monta kertaa aiemminkin tämän kauden aikana, tuo Pelicans-ryhmä ei vaan taipunut ja suostunut luovuttamaan. Vilénin kavennuksesta ei vielä jaksanut innostua, mutta Bloodin 3-2 kavennus sai aikaan sen, että toivo ja usko nousuun syttyi jälleen. Kangasniemen iskemä tasoitus oli hunajaa, ja Aatu Jämsenin 3-4 osuma jotain uskomatonta. Niin naurettavan pienestä se oli kiinni, että Pelicans olisi pilannut Nokia-areenan kultajuhlat ja pakottanut tämän sarjan vielä takaisin Lahteen, ja sitten olisikin ollut kaikki vielä aivan auki tuollaisen comebackin jälkeen. Mutta ei, järisyttävä draaman kaari ja huipennus jatkoerässä, mikä päättyi lopulta omiin katkeriin kyyneliin ja Tapparan mestaruuteen. Paras seitsemästä sarjan tulos ei koskaan valehtele, Tappara oli aivan timanttisen kova jengi, jota Pelicans kuitenkin pystyi horjuttamaan.
Sekuntia ennen syntynyt tasoitus jättää ymmärrettävästi näin häviäjän puolesta aina jossiteltavaa ja kysymyksiä omien toimesta: miksi kukaan ei edes yrittänyt hakata sitä Savinaisen mailaa säpäleiksi tai yritä kaikilla sääntöjen vastaisilla keinoilla kammeta miestä jään pintaan kun kellossa on vain alle 10 sekuntia jäljellä? Millään jäähyllä ei ole mitään merkitystä enää tuossa vaiheessa. Miksi Ben Blood istui vaihtopenkillä samaan aikaan kun hänen kaksinkamppailuvastustajansa Savinainen päivystää Pelicansin maalin edessä hakemassa tasoitusta? Miksi Niemelä ei vaihtanut Jasekia pois aloittajan paikalta kun Lehterä oli vienyt jo kaksi edellistä aloitusta Jasekia vastaan nimiinsä 100-0? Loppujen lopuksi millään näistä ei ole enää kuitenkaan mitään merkitystä ja näitä on edes turha pyöritellä. Loppusummerit ovat soineet, mitalit on jaettu ja mestari on täysin ansaitusti kruunattu. Suomen toiseksi paras joukkue ei pystynyt päihittämään Suomen ja samalla koko Euroopan parasta joukkuetta, se on tyly fakta.
Tämä kausi oli Pelicansin joukkueelta erinomainen, lähes täydellinen suoritus, mutta skeptisyys tulevasta puskee väkisinkin niskaan. Joudutaanko tässä taas odottamaan se yli kymmenen vuotta sitä seuraavaa mahdollisuutta? Muualla kasataan aika pelottavankin kovia pumppuja taas kerran tulevalle kaudelle, eikä se salama mitä todennäköisemmin iske kahdesti samaan paikkaan. Hyvän esimerkin tästä voi ottaa menneen kauden Jukureista ja KooKoosta, mikä on erinomainen muistutus meille keski- ja pienikokoisten seurojen kannattajille, että kaudet eivät ole veljiä keskenään.
Kuten siihen toiseen ketjuun kirjoitinkin, niin tuo nykyinen Pelicansin organisaatio ei olisi mitään mestaruutta todellakaan ansainnut, eikä Pelicans tule sellaista tuon nykyisen organisaation kokoopanon alaisuudessa koskaan voittamaankaan. Tappara on erinomaisesti johdettu ja kasattu seura aina organisaatiosta lähtien, joten ei ole mikään ihmekään, että joukkue suorittaa vuodesta toiseen noin kovalla tasolla. Lahdessa ei ole tämän yhtälön merkitystä vieläkään ymmärretty ja sisäistetty.
Vielä kerran mitä suurimmat onnittelut Tapparalle ja kaikille tapparalaisille, samaan hengenvetoon myös suuret kiitokset tästä finaalisarjasta ja vieraanvaraisuudesta sekä tällä foorumilla että Nokia-areenalla! Lahdessa jatketaan nyt Riki Sorsan Haaveissa Vainko Oot Mun kappaleen kuuntelulla ja haavojen nuoleskelulla sekä itsensä kokoamisella kohti ensi kautta ja tulevia haasteita. Nauttikaa te täysillä seuraavat päivät/viikot tästä saavutuksesta, olette sen ansainneet!
Pelicans oli kova vastus. 4-1 ei kerro koko kuvaa sarjasta. Hyvin olisi sarja voinut venyä vaikka Game seveniin jos kiekko olisi pomppinut vähän eri tavalla.
Hopea tuntuu aina katkeralta. Jos joku yhteisö sen hopeatoffeen maun tuntee niin Tapparayhteisö kolmen peräkkäisen finaalitappion jälkeen.
Pelicans fanit voitte olla ylpeitä joukkueestanne. Lahdessa ylitettiin kaikki odotukset enkä näe mitään syytä miksei tulevaisuudessa voisi Pelicans ottaa sen viimeisen stepin. Pelicans on tehnyt erinomaista työtä junioripuolella ja se on tunnetusti aina menestyvän joukkueen kivijalka. Valmennuspuolikin on Lahdessa kunnossa. Muistakaa että mestaruuden voittaminen on aina prosessi joka ottaa aikansa ja Pelicans on nyt hyvällä tiellä.
Tappara pelas tehokkaan ekan erän ja pirun hyvän, suorastaan loistavan, tokan erän, mutta hävisi sen - tämän kertoo Cmoren momemtum-kartta kahdelta ekalta erältä (ks. linkki).
Saravo sanoi lähetyksessä ekan erän jälkeen, että nähtiin tasaisempi toinen erä. Saravoa ei valitettavasti voisi päästää Tapparan peleihin kommentoimaan - yrittää olla ikään kuin objektiivinen, ei-tapparalainen, mutta se ei oikein toimi.
Aika paljonkin Tappara puristi mailaa 3-2 maalin jälkeen. Ihmeellisiä virheitä tuli ja vedot menivät järjestäen ohi maalin. Vähän taisi ajatukset karata juhliin 3-0 maalin jälkeen ja lopetettiin pelaaminen. Aika paha sulaminen oli sitten yhden sekunnin päässä, mutta onneksi huippupelin siihen asti pelannut Patrikainen mokasi nuo viimeiset kaksi maalia. Olisi varmasti saanut jatkaa nollapelin jälkeen lauantaina.
Mutta hyvällä joukkueella pomppii kiekotkin sopivasti ja onhan se tavallaan oikeus ja kohtuus, että 5v putki ilman tasoitusmaalia tyhjällä maalilla päättyi tänä keväänä kahteen huipputärkeään tasoitukseen, joissa oli sopivasti onnea ja Savinaisen hyvyyttä mukana.
Jos tuo Lahen jengi pysyy noin ennallaan, voi ensi kaudella yhä useammin käydä niin, että tuo “hymyilevän kuoleman” luotsaama lintuaura raivaa tieltään monen pleijarivastustajan.
Tuomarit varmaan päätti että kello pysähtyy kun kuuvat kiekon putoavan muikkuverkoista jäähän? Eivät osanneet videoita katsoa ja päättivät että laitetaan minimimäärä niin pääseen Lahteen lauantaina. Vihkoon meni
Kolme ekaa maaliamme nopeista suoraviivaisista iskuista. Sitten yritettiin jauhaa ylivoimassakin.
Tasoitus kiekkoa viivasta ja mahdoton molkelle, tosin oli kummasti menossa toiselle toloalle. Voittomaali semmoinen mitä tehtiin eli pelsumolken reboundista karat vaan lyödään sisään.
Tasoituksessa viittaisin juuri siihen, että Patrikainen oli täysin väärässä paikassa, kun etutolpan pitäminen kiinni olisi riittänyt. Kurkkasi väärältä puolelta ja jätti puoli metriä tilaa etukulmaan. Ja voittomaalin helppo tiputtaminen räpylästä voi syödä miestä koko kesän, jos sitä jää murehtimaan liikaa.
Tämä viides finaali oli oikeastaan koko finaalisarja minikoossa. Tultiin alkuun lujaa. Voitettiin eka peli 5–1 ja toinenkin 0–2. Viitosfinaalissa mentiin 3–0 johtoon nopeasti. Molemmissa tilanteissa taidettiin luulla vähän liikoja ja höllätä. Mediakin kirjoitti varmasta mestaruudesta. Pelicans jatkoi hyviä otteita sekä sarjassa että tässä viimeisessä pelissä. Tulos realisoitui, mutta Tappara oli sen verran parempi, että Pelicans ei saanut voittoa. Lopulta sarja ja viimeinen peli tulivat samalle aikajanalle. 59.59-tasoitus tässä tilanteessa ja jatkoaikavoitto ovat taattua Helvetinkonetta.
Hölön “en kommentoi” meni oikeastaan ainoana asiana ihon alle tässä sarjassa. Sen takia, että tuota mediapeliä on aiemminkin pelattu meitä vastaan. Tapola händläsi tilanteen mestarillisesti.
Mietin tuossa pelin jälkeen, että Pelicansista jäi vähän ristiriitainen fiilis. Iso respekt suoritukselle, mutta puheet ja teot olivat paikoin äärettömän väsyneitä. Hopea toivottavasti kirkastuu tuosta. Minä koen sen isona suorituksena. Varmaan joukkuekin, kun mitali kaulassa kaukalosta lähtivät. Voitto oli tietenkin mahdollinen, mutta tulos jäi kuitenkin aika kauas, vaikka lähelläkin käytiin. On tuossa sulattelemista.
Valmistautuisimmeko huomiseen peliin jos aikaa olisi lisätty enemmän? Tai jos peliajan kanssa ei olisi tarvinnut lainkaan säätää? Isojakin juttuja (joihin tämä ei toki lukeudu) on usein silkan perhosvaikutuksen varassa.
Pelaajistolle ja etenkin huomioiden nimilista ansaitsee tuo ryhmä ison yläpeukun.
Niemelä puolestaan sijoitti itsensä finaalisarjan puheilla ainakin omissa ajatuksissani sinne Pekka Virta, Antti Pennanen, Tommi Miettinen -itkuportaaseen, kuinka kaikki on tuomareiden syytä, vaikka oma joukkue vetää ihan kesäteatteria jäällä.
Pelicans-organisaatiolle puolestaan tästä case Vainiosta Liiga-historian kenties suurin lampaan perse. Siis ei hyvää päivää. Tämä on kuitenkin vain jääkiekkoa. Ehkä tyyli paranee kokemuksen ja menestyksen kautta, mutta tässä kohtaa
Kyllä Pauken jatkoaika osuma Helsingissä HIFK: ta vastaan menee itsellä ripirinnan eilisen pelin kanssa tunnelmaltaan.
Onhan näitä huippuhetkiä ollut Tapparan matkassa paljon ja vaikea näitä on paremmuusjärjestykseen laittaa.
Melkoinen draaman kaari eilen pelissä. Miten Savinainen on yksin vapaana tolpalla sekuntti ennen loppua? Mikäli haluat voittaa, älä ainakaan Savinaista jätä vapaaksi.
