Viihteen l. dramatiikan ja jännityksen osalta ehdottomasti. Seurana Tappara on ylittänyt ne odotukset isossa kuvassa aivan selvästi ja on ollut kilpailijoittensa edellä. Nämä ovat tärkeimmät.
Laukaisukartta näyttää tosi hyvältä. 3 laukausta 1-2 sektorilta.
Pelasi ihan normaalisti. Jossain erässä Ekbergin laukaus osui jalkaan, mutta seuraavassa vaihdossa mukana.
Tai ainakin omasta mielestä pelasi.
Juu, kattelin kans että KalPa veteli aikas nihkeistä paikoista ja pienistä kulmista. Juuri näin pelataan viittaavaa. Ihan tulee ne historian finaalit mieleen. Vielä ei pahasti pomppinut, lähinnä yvn munaus olisi voinut jäädä tekemättä.
Kalpa-kanan höyhentäminen alkanut, muutama vielä vaaditaan, että kausi lähentelee jo 4/5 arvosanaa.
Kyllähän kärjen Antonin johdolla on parannettava.
Tänään tuli avut onneksi muilta.
Tinke, Anton, Konna ehkä pahimmat miinukset.
Mutta voitto tuli ja sehän on vaan posia, että voitettiin ilman Kärki heppoja.
Camper taisi saada pinnoja, mutta on kyllä arka kamppailija.
5/12 vasta saavutettu, eli ei olla voitoissa vielä puolivälissäkään, mikäli mestaruutta halutaan.
Tasaista on, mutta hyvä startti tähän sarjaan!
Pelas normaalin vaihdon 11min kohdalla. Sen jälkeen kävi Rauhalan, Sompin ja Kontiolan kentät jäällä. Keskisen saatua jäähyn, oli vaihto kesken ja jäällä oli vielä Baptiste.
Jäähyntapon jälkeen jäällä kävi sit taas ykköset jne ja tuli se voittomaali.
Onneksi se tiedetään että näistä jätkistä jokainen tulee parantamaan. Kontiolalla tuntui olevan vähän huonoa tuuriakin tänään useampaan kertaan, ne on nyt tilastoista pois ja loppusarjassa ei sitä nähdä.
Hyvin samoin tuli nähtyä matsi, kuin muutkin raportoijat. Pari huomiota vielä:
-Ehjä 60min + jatkoaika, paras toinen erä mitä näissä peleissä nähty.
-Liedes, tuntui että TPS sarjassa ei halunnut osallistua vääntöihin, vaan meni herrasmiessääntöjen mukaan. Tänään kuitenkin vääntöä kultakypärän ja Lantan kanssa.
-Leskinen petrasi paljon, toki oli aivan varjo TPS sarjassa
-Ratkaisumaali, en osannut rekisteröidä, että oliko vastustajalla todella väsynyt kentällinen jäällä. Mutta käsittömän paljon antoivat Tapparan pelaajille, mukaan lukien kiekollinen pelaaja, tilaa maalin johtaneessa tilanteessa. Jossain kohti luin, että Ilvestä vastaan pyrkivät sumputtamaan maalinedustan ja se toimi siinä sarjassa.
Yksi semmoinen itselle tärkeä pointti tuli tänään, että Lekkaksen sädekehä vähän himmeni.
Siis hyvän matsinhan mies oikeasti pelasi, mutta toisaalta ei jäänyt meille mitään peikkoa.
Aina pitää parantaa kunnes on hetki jolloin ei tarvitse parantaa.
Varsin hyvä lähtö Tapparalta oli tämä. Aina voidaan kaivaa negatiivisuuden kautta asioita (en pidä lainkaan), mutta ainakin itselläni oli alusta saakka varmuus lopputuloksesta. Nyt meni pidemmän kautta.
Oli miellyttävämpää peliä katsella, kuin TPS- sarja.
Oli itselle mysteeri adaptoitumisesta avoimempaan luistelupeliin painikiekon jälkeen. Mutta hyvin meni.
Tappara hallitsi, mutta tasaisen vääntö oli. Huonomalla tuurilla peli olisi voinut olla paljon vaikemapikin.
Sama huomio pelin onnistujista ja siitä, että Tapparan leveää materiaalia on vaikea pysäyttää kokonaan. Mutta suoraan en laittaisi Konnan piikkiin mitään enkä erityisesti ajatellut hänen ollleen huonokaan pl. yksi löysähkö syöttö YV:llä. Konnan ketjulla oli kokonaisuudessaan vähän vaikeaa rytmittämistä tässä pelissä, mutten ole huolissani. Konna oli tänään jälleen äärimmäisen fyysinen.
Camper puolestaan pelasi rohkeasti paineen alla ja yritti kantaa vastuuta isosti. Jos esim. omissa olisi kikkailun jälkeen (3 karvaajaa pihalle) saanut annettua vielä laadukkaan syötön, se olisi ollut yksi ottelun huippuhetkistä.
Tulee tasainen sarja.
Juurikin näin. Joku pelaa huonosti tänään ja huomenna paremmin ja päinvastoin.
Hyvin peluutettiin tänään Rauhalan ketjua tuota Mäenpää/Kapanen/Knatner ketjua vastaan ja saatiin sieltä peli ilompoos ja.melkoista turhautumista Mäenpäällä oli jatkuvasti.
Pakka sekoittui hieman kolmoserään ja varsinkin jatkoajalle, mutta Tapparakin sekoitti ketjujaan samoihin aikoihin. Savinainen lyötiin Sompin ketjuun ja Levtchi Konnan ketjuun ja Konn@n ketju taisi olla jäällä useimmiten Kapasia vastaan sen jälkeen. Hienoa reagointia valmennukselta. Kuten YV- ketjujen vaihto järjestyksessä, jolloin kuumempi ketju pelaa enemmän
Katselin pressin tässä ennen unihiekkaa. Tullut annettua kredittiä Karjalaiselle esiintymisistään. Tällä kertaa pressissä oli silminnähden jos ei turhautunut, mutta aavistuksen toivottoman oloinen päävalmentaja. Vaistosiko, että parasta annettiin tänään pöytään muttei sekään riittänyt.
Lauantai-illan peli kertoo paljon.
Joo, ne ykkös-YV:n löperöt neppailut oli scoutattu pois. Konnan mokan lisäksi ainakin toisen kerran keskialueella johonkin velttoon poikittaisneppiin tultiin ahneesti väliin ja siitä hyökkäys.
Näkyi muuten Ilveksen huivi jollain hallissa tuossa Ekbergin maalipätkässä.
Piti katsoa peli jälkilähetyksenä. Nyt yösydännä pistin vielä kolmoserän pyörimään, ja valitettavasti Katsomon lähetysten pituus spoilaa hieman pelejä: oli niin pitkä lähetys, että ei voinut olla kuin jatkoerä. Oli tuskaa katsoa Kalpan ylivoimia, kun tiesi, että peli ratkeaa ihan just - mutta Ekberg pelastaa illan! Upeaa, kannatti katsoa.
Nyt on yksi Kalpan taioista rikki: alivoima pistettiin palasiksi - kolme maalia ylivoiman aikana ja suurin osa vielä ihan hyökkäyspäätyyn!
Ei kyllä kamalasti näkynyt maalipaikkoja KalPalla, jos Tappara ei niitä itse tikkarilla käteen antanut.
Lupaa hyvää jatkosarjaan.
Mennään eteenpäin.
Pelaakohan Matson Kuopiossa. Savinainen ei ole ihan parhaimmillaan ja Granath on kadonnut kuvasta. Jomman kumman tilalle tasaamaan kuormaa, kun pelien välissä on niin lyhyt aika.
Levtchi-Kemiläinen ei ole tällä kaudella tuottanut niin kuin aiemmin. Kun Kemiläisen veto saadaan tuosta pelattua pois on alivoima vahvoilla.
Itse lähtisin uudistamaan radikaalisti ja ottaisin Savinaisen tai Tanuksen maalin takaa isosti mukaan. Jättäisi tilaa viivalle Kemiläiselle, jos ei saada laidasta suoraa laukausta. Levtchillä ja Kontiolalla on molemmilla hyvä laukaus, mutta nyt ei ole niitäkään päästy hyödyntämään.