Eivät täysin vakuuta taas näissä aiheissa häivähtelevät yleiset suunnat… Vaikka voisi toki kuvitella huonompiakin ratkaisuja. Merkittävä ja vaativa haaste on kyllä mestaruuden puolustaminen ja menestysteiden jatkaminen onnistuneesti.
Tälle virallinen varmistus. Vai oliko jo?
Uusi toimintatapa U20 → A-maajoukkueen kesken.
Jotenkin takaraivossa kolkuttaa, että tässä on suuren farssin ainekset. Mutta antaa Raipen ja kumppaneiden touhuilla ensin ja arvostellaan vasta sitten.
Jännä juttu; Minulla on aika samanlainen kuva Raipesta ja Kiva-Harrista. Äärimmäisen mukavia ihmisiä, mutta kumpaakaan ei pysty ottamaan vakavasti
Hyvinhän tuo meni viimeksikin. Eli 2011. Välieräpeli hävittiin Ruotsille rankkarikisassa. Eli varsin varsin lähellä oli finaalipaikka. Valmentajana Helminen on nyt paljon valmiimpi. Täähän on jo viides kerta, kun Raipe on U20 valmentajana (kolmesti kakkosvalku), eli kokenut tohon hommaan. Pelaajanakin on 2 U20 turnausta aikoinaan vetänyt.
Kovemmat näytöt Raipella on joka tapauksessa U20 valmentajana, kuin esimerkiksi JR:llä, vaikka Jukka on saanut 3 kertaa yrittää.
Mielenkiintoista nähdä, että miten joukkue pärjää tulevalla kaudella, kun paineet mestaruuden jälkeen ovat kovat. Raipe on edellisen valmennuspestin jälkeen saanut olla kovien ykkösvalmentajien matkassa ja on varmasti perillä nykykiekon variaatioista.
Voin kertoo että ei hyvä heilu. Farssi tulee ja saa ottaa talteen.
On varmasti perillä nykykiekon vaatimuksista. Se on sitten eri asia, ja ratkaiseva juttu, osaako niitä toteuttaa. Näytöt päävalmentajana ovat kovin heppoiset. Tai no, on Kalen kaveri, sillä pääsee jo pitkälle.
Samaa mieltä kuin vaikkapa Sihvonen on tästä ollut. Ihan hyvä valinta tähän paikkaan.
Ja lisäksi minusta järkevää, että U20-päävalmentaja on samalla A-maajoukkueen valmennustiimissä. Tässä tavallaan pidetään se Suomen kulloinenkin tapa pelata ikään kuin linjassa. Aittola taisi jotain sensuuntaista Jatkoajan podcastissa sanoa, että nämä 18-, 19-vuotiaat ovat jo “tottuneet” miesten peleihin ja oikeasti koviin koutseihin. Sitä kautta tavallaan hyvä, että nyt tässä varmasti pysyy pelikirja alusta asti “aikuismaisena”.
Maailma muuttuu, pelaajat ovat nykyään valmiita entistä nuorempina.
Haluaisin myös antaa Raipelle mahdollisuuden. Valmensi umpipaskaa Ilvestä täysin keltanokkana, sen jälkeen hyvin keskinkertaisen Suomen U20-joukkueen jopa hieman yläkantin suoritukseen. Toki joukkueessa oli joitakin hyviä hyökkääjiä, mutta heistäkin lähinnä Granlund on osoittanut olleensa kova kaveri. Barkov oli tuolloin hädin tuskin 16-v. Puolustus oli varsin huono ja maalivahtipeli sitä sun tätä. Lisäksi Raipella varmasti jotain annettavaa on, kun Selin, Jalonen ja Marjamäki ovat ottaneet valmennustiimiinsä.
Talteen otettu. Perustele miksi ei voi onnistua (muuta kuin että on Ilves-legenda)
Miksi ei osaisi toteuttaa?
Ei sitten mitään hajua minkälaista kiekkoa Raipe aikoo peluuttaa. Mutta onnea matkaan. Raipe on sympaattinen tyyppi.
Tuskin aikoo peliä uusiksi keksiä, kun on ollut mukana kehittämässä nukuaikaista kiekkoa johtavien valmentajien kanssa jo useita vuosia.
Näytöt valmentajana on aika keskinkertaiset/huonot. Ilves ei oo mikään syy, hyvä pelimies oli aikanaan
No kun tarkemmin ajattelee, niin varmaan aika samalla pelikirjalla mennään millä Jukka Jalosen miesten maajoukkue. On sitten eri asia osaako Raipe sitä valmentaa yhtä hyvin.
Mutta toivon onnistumista Raipelle. Miten sitäkin nyt sitten mitataan. Välttämättä ei tarvitse voittaa kultaa tai olla edes finaalissa.
Luetteleppa ne huonot näytöt? Ainoa päävalmentajapesti U20 kisoissa toi heti sijan 4. Suomi on ollut putoamissarjassa 3 kertaa ja JR ollut 2 kertaa niissä päävalmentajana, eli ei junnuvalmentaminen ole samaa kuinliigavalmennus.
Suomella o nykyisin niin kovia pelaajia noihin U20 kisoihin, neljän sakkiin kaikki mahdollisuus viel eurooppalaisessa kaukalossa, ei tietenkää automaattisesti, töitä tehtävä silti… Mitali on sit plussaa.
Toistuvasti ottaneet valmennustiimiinsä on oikea sanamuoto. Kaikkihan nuo on Raipen kanssa valmentaneet maa- ja seurajoukkueissa. Jortikkakin halusi Helmisen valmennustiimiinsä. Raipe on saanut myös varsin hyvää palautetta pelaajien taholta. Tuskin nytkään nähdää boikotteja ja kieltäytymisiä.