Avaan ihan uuden topicin aiheesta. Tosin tämä liittyy Junnujen kisoihin, mutta jatkuu varmaankin yleisellä tasolla. Tuossa on hieno kirje Erkalta. Lukekaapa tuo, niin päästään vauhtiin.
Ihan asiallinen ulostulo Erkka Westerlundilta. Toivottavasti liiton johdolla on pokkaa myös julkisesti puolustaa päätöstään erottaa Rautakorpi kesken kisojen. Olen miettinyt, että ainoastaan me fanitko tästä kiistelemme, mutta nähtävästi myös ammattilaiset näkevät tilanteen hyvin samalla tavalla kuin fanit. Ainakin Westerlundin tekstistä käy ilmi (ja luulisi, että Westerlnd on myös keskustellut ihmisten kanssa) sama pelko, joka esitettiin jo ekana päivänä eli liiton johto työnsi valmentajat bussin alle pelastaakseen oman nahkansa. Ja tältä se ulospäin myös näyttää.
Ja iso pomo vastaa:
Ei kyllä saa Kalen saappaita täytettyä edes kantapään vertaa. Vastaa viime kädessä valmentajan palkkauksesta ja potkuista, eikä pysty kommentoimaan muuta kuin pari riviä joutavaa sanahelinää…
Ai niin, ei kannata klikata. Linkki sisälsi n. kolme lausetta jargonia.
Hyvä että Erkkakin on nyt heränyt, kun ei ole enää liiton hommissa töissä. Olisi kannattanut tehdä muutoksia silloin kun oli liitossa. Hän on vain työskennellyt jääkiekoiitossa kehityspäällikkönä, kehityskeskuksen johtajana, valmennusvaliokunnan puheenjohtajana ja olympiakomitean muutosryhmän jäsenenä 2010. Hän kuitenkin päätti erota 2010 ja siirtyi Jokereiden valmentajaksi kesken kauden, kun Jortikka oli heitetty kuuluisille susille.
Nuorisovalmennuksessa pitäisi olla pitkäjänteisyyttä, mutta kaikkihan ovat jo pitkään hyväksyneet kyseisen linjan. Rautakorpikin otti pestin, vaikka hänellä oli työ huippu-urheilun yksikössä lajiryhmien vastaavana(palloilulajien vastuu valmentaja). Ilmeisesti olympiakomitean palkkakatto 70000€ oli liian pieni korvaus ja piti saada lisätienistiä. No se siitä.
Millasen esikuvan nuori pelaaja sitten saa, kun nuorisomaajoukkueessa annetaan potkut valmentajalle. Uskon, että ei minkäänlaista, jos kaveri on täyspäinen. Heistä kuitenkin jo nyt osa pelaa aikuisten sarjoissa, joissa maailma on kova. Suuressa maailmassa potkuja annetaan ja tullaan antamaan, vaikka Suomessa tehtäisiin mitä. Jos suomalaiset huippuvalmentajat mielivät tulevaisuudessakin maailmalle, niin kannattaa totutetta tähän.
Pitkäjänteisyys on hieno sana, mutta kun raha pyörittää bisnestä, niin se myös sanelee paljon mitä pitää tehdä. Huonot kauden urheilussa vievät katsojat ja sponsorit.
Valmentajien korvaus Suomessakin liigassa on 5000-20000€ kuussa eli vastuutakin pitää ottaa. Ei yritysmaailmassakaan johtajia paremmin kohdella. Aamulla voi tulla viesti, että tyhjennä pöytä iltapäiväksi. Tämän tietävät myös valmentajat. Potkujen tullessa, niin eikös se kuitenkin ole niin että palkka juoksee sopimuksen loppuun asti. Aina ei voi onnistua, vaikka olisi kuinka hyvä koutsi meriiteiltään. Minä en ainakaan menetä potkut saaneeseen valmentajaan luottamustani. Hän onnistuu sitten jossain muussa joukkueessa. Potkut avaavat aina uusia ovia.
Tämä ketju vaikuttaa omaan silmään sopivalta. Tänään ilmestyvässä Urheilulehdessä Vesa Rantasen tekemä juttu/haastattelu Petri Matikaisesta otsikolla “Lainsuojaton”. Yhtenä sisääntulokulmana näyttäisi olevan tuo tunnevalmentamisen arvostaminen tai suomalaisessa jääkiekossa sen puuttuminen. Pelkona jutun mukaan suomalaisen jääkiekon häviäminen ellei arvostus tuolla saralla nouse.
Tarkoitus ei ole jankata tällä aihepiirillä, mutta nostin esiin kun lehdessä niin lukee.
Ehkäpä oikea ketju on jatkaa täällä.
Tosiaan tällä kaudella on ollut melkoinen karuselli valmentajien suhteen ja kyseessä on ikävä ja erikoinen ilmiö, joka tosin todentaa ihan vain sitä maailmaa, jossa noin muutenkin elämme.
Ei se ole vain jääkiekossa vaan se on elämässä ihan kokonaisuutena, että ihmisillä ei ole enää samanlaista paloa tai halua kasvaa tehtäviin kuten aikaisemmin. Tehtäviä vaihdetaan aivan liian nopeasti työelämässä ja toisaalta enää ei ole sellaista “mestari-kisälli” -asetelmaa, jossa vuosia marinoidutaan tekemään tiettyjä hommia. Koska koko yhteiskunta on mennyt lyhytjänteisemmäksi kuin koskaan aikaisemmin niin lienee selvää, että jääkiekko seuraa sitä samaa uraa.
Organisaatioiden lyhytjänteinen voiton tavoittelu johtaa epäinhimillisiin odotuksiin ja toisaalta fanien lyhytjänteisyys johtaa jatkuvaan panikointiin organisaatiossa. Koko maailma pyörii rahan ympärillä ja organisaatiot tekevät lähes mitä tahansa, jotta yleisö tulee halliin. Valmentajien vaihtelu on yksi keinotekoinen ja löysä keino saada mielenkiintoa aikaiseksi ja niinhän se on, että se yleisö tulee katsomaan, miten uusi mies pärjää - ainakin viisi kertaa - ennen kuin palataan vanhaan.
Samaan aikaan joskus harvoin lyhytjänteinen ukon vaihtaminen onnistuukin - kuten se onnistui Ilveksessä. Yksi kulmakivi koko keskustelussa mielestäni onkin, että Suomessa valmentajat maksavat kyvyttömien urheilujohtajien virheet useammin kuin kenenkään muun virheet. Koska haukuin Ilveksen johdon pataluhaksi, kun kenkivät Kiven aion nyt vastapainoksi kehua heitä: Ilveksessä ilmeisesti tunnistettiin ihan oikeasti tilanne, että joukkueesta voidaan saada oikealla valmentajalla enemmän irti eli joukkue pystyy parempaan. Vastaavasti ovat onnistuneet haistelemaan myös Sport ja TPS - jotka kaikki ovat esintyneet paremmin uuden valmentajan alaisuudessa.
Sen sijaan kaikki muut esimerkit tältä kaudelta asemoituvat siihen päähän, kun urheilujohto itse asiassa tekee itsestään typerän näköisen. Tähän saagaan siis menevät Jukurit ja Pelicans - kummankin kohdalla voidaan kyseenalaistaa ylipäätään, onko joukkueessa missään vaiheessa edes ollut sellaista potentiaalia, jonka valmentaja voisi sieltä mahdollisesti löytää. Jälkikäteenhän on aina helpompaa arvioida sitä, kuinka onnistunut tämä liike on, mutta yleensä valmennusta vaihtavat organisaatiot ovat jonkinlaisessa kriisissä ja yleensä ei vaan keksitä yhtään mitään muuta. Ilveshän on kenkinyt valmentajia enemmän kuin laki sallii ja näistä kymmenistä kerroista ensimmäistä kertaa siitä on oikeaa hyötyä ollut nyt.
Erityisesti heikommissa organisaatioissa - puhutaan siis bottom 5:stä - täytyy aina miettiä kaksi tai kolme kertaa, kenet palkataan valmentajaksi. Organisaatiolla täytyy olla jonkinlainen yhden valmentajan ylittävä strategia ja esimerkiksi markkinointistrategian täytyy kestää imagotappiota, koska asiakkaat ovat verenhimoisempia kuin koskaan aikaisemmin. Vaatii poikkeuksellisen kovaa kestokykyä organisaatiolta seisoa valmentajan takana, kun julkinen paine alkaa nousta.
Pienempien organisaatioiden täytyy jokaista sainausta tehdessä miettiä tarkemmin kuin isojen, mitkä seuran arvot ovat ja istuuko valmentaja niihin. Nyt tuntuu, että näillä bottom 5 jengeillä ei ole mitään strategiaa, ei minkäänlaisia arvoja tai mitään muutakaan. Urheilujohtajat kenkivät paineiden keskellä pikavoittojen toivossa valmentajiaan ja väistävät vain ongelmaa.
Sun juttuja on kyllä mukava lukea. Hyvää näkemystä asioista, varsinkin jääkiekkoon liittyen.
Vähän asiaan liittyen, niin jännä nähdä, kun näitä valmentajia aina kesäisin rankataan paremmuusjärjestykseen, että mihin sijoituksiin Jouko Myrrä tulee jengin papereissa ensi kesänä yltämään. Toki on myös paljolti vielä siitä kiinni, mihin Ilves tänä keväänä vielä tulee yltämään.
Mielenkiintoista minkälaisia ratkaisuja ylistetty urheilujohtaja Jukka Holtari tehnyt nyt Jukureissa ja parina viime kautena Jypissä.
Onko tässä käynyt nyt perinteiset eli Holtarilla meni pasmat sekaisin JYPin jälkeen? Hänhän on yksi liigan parhaista utj:stä. Todennäköisesti haluaa tehdä Jukureista vähän itsensä näköisen, mutta tosiaan valmentajaratkaisut herättää kummastusta.
Kun katsoo pelaajamateriaalia, joka on esim. Jukureiden ja Sportin käytössä - tai Ässien - ei voi sijoitus olla yllätys. Ässät on tietysti vähän onnistunut hakemaan irtopisteitä, kun liigan jakautuminen kahtia selvästi palvelee heitä.
Kyllä se kuitenkin on niin, että aika kova on vaatimustaso, jos noilla materiaaleilla pitää poffeja pelata. Suomi on toki maastona haastava, kun fanit vaatii koko ajan voittoja hallilla käymisen tueksi. Nyt tarvitaan parempaa markkinointia kuin tähän mennessä on nähty: täytyy pystyä myymään faneille rakennusta, joka voi viedä aikaa.
Teen perättäisin sanoin selväksi, että keskimääräinen suomalaisen jääkiekkoilun fani, kannattaja ja sponsori ymmärtää päävalmentajan ja valmennustiimin panoksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta suhteessa seuran kokonaistoimintaan yhtä paljon kuin lyhtypylväs ymmärtää omasta tehtävästään liikenteen valasijana. Sen sijaan fanit, kannattajat ja sponsorit osaavat kyllä lukea sarjataulukkoa, siitä ei ole epäilystäkään.
Osaltaan Sihvonen on jälleen kerran asian ytimessä ja paljon asiaa artikkelissa, jonka minäkin olen monesti allekirjoittanut. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että päävalmentajan tulee olla niin pyhä, ettei potkuja anneta missään tilanteessa. Mielenkiintoinen retoriikka on nostaa Westerlund tässä kohtaa esille, joka antoi aivan liikaa aikaa Kalle Kaskiselle. Ja TPS:n pelissä on muuttunut kaikki sen jälkeen, kun Kaskinen lähti. Sihvonen ajautuu mielenkiintoiseen umpikujaan tässä artikkelissa, koska hän vaatii nuorille valmentajille enemmän aikaa ennen potkuja. Kaskinen sai kaiken maailman ajan ennen potkuja, ilman tuloksia.
Jos joku haluaa katsoa niin Yle Areenasta löytyy. Eilen kävivät Suomi-Tsekki pelin erätauoilla läpi valmentajien asemaa ja potkujen herkkyyttä. Jortikalla varsinkin hyviä mielipiteitä kun ei tarvitse miellyttää mihinkään suuntaan.
Vaati valmentajien yhteinäistymistä ihan yhdessä ja samanlaista yhdistystä kuin pelaajilla, sellainenkin kuulemma on muttei tiedä kuka Hermanni näiden johtaja on. Valmentamiseen vaadittava lisenssiä, sillä ei voi olla niin, että kun ura loppuu niin parin vuoden päästä ollaan jo valmentajia. Näille maksetaan pientä palkkaa ja ovat helposti korvattavissa. Tässä ainakin jotain pointteja mitä jäi mieleen.
Tämä oli Jortikalta mielenkiintoinen nosto. Selkeästi pappaa vähän närästää että valmentajista on tullut kuin konsultteja – sellaiseksi ryhtyminen on ilmoitusluontoinen asia.
Tässähän on liigaseuroilla (varsinkin köyhillä “mestisseuroilla”) tosiaan mahdollinen tapa säästää valmennuskuluissa. Hiljattain lopettanut pelaaja on varmasti innokas etenemään uudella uralla nopeasti ja jos ura pelaajana on ollut hyvä niin maksimaalinen palkka ei ole ensisijainen motivaattori. Pelaajana tunnettu kasvo on myös tietyllä tapaa uskottavampi ulospäin kuin koulun penkiltä ja junnuista repäisty täysin tuntematon nuori valmentaja.
Hyvä kirjoitus Hoffrénilta:
Juuso Kokkonen laajentaa viimeaikaista käsitystä, millainen on hyvä valmentaja.
Vähintään hopeavalmentaja, eikä ainakaan vielä ole julkaistu ensi kauden työpaikkaa. Saapa nähdä riittääkö Raipen uudet meriitit liigaseuran peräsimeen ensi kaudelle ja raivaako Ilves jopa Myrrän Raipen tieltä.
Urheilussa on meneillään valmennuskulttuurin muutos: autoritäärisesta, valmentajakeskeistä johtamisesta siirrytään kohti urheilijakeskeistä toimintaa.
Tekemistä riittää vielä, sillä humanistinen ote vaatii erilaista osaamista. Moni tiedostaa sen, mutta ei välttämättä osaa, sanoo Suomen Valmentajien toiminnanjohtaja Sari Tuunainen.