Rantapallot #meidänkoti

Näen jo sellaisen tulevaisuuden, että rantapallot häipyvät kokonaan pois, kunnes tulee viidentoista vuoden päästä tilanne, että Ilves voittaa Tapparan vihdoinkin pudotuspelisarjassa, ja niitä on tuhansia Ratametsän jäällä. Tietyt toimittajat hehkuttavat sitten Suljetun Osaston mielikuvitusta.

23 tykkäystä

Huomaa, että #pitkä_kevät ei ole tuttua Hämeenlinnassa, sillä kentälle oli heitetty rantapallo ottelun päätyttyä…

Näkyy kohdassa, jossa joukkueet kättelevät toisensa.

3 tykkäystä

Samaa sanoin tuolla facessa. Ei kukaan HPKlainen kommentoinut… Ja pahoittelut väärästä taivutuksesta pilkunviilaajat…

Jäälle heiteltiin muutama rantapallo. Waltteri Merelä ja Kristian Kuusela kävi keräämässä ne pois jäältä.

36 tykkäystä

Nämä pallot olisi voinut jättää johonkin ysärille.

13 tykkäystä

Vuosi vuodelta onneksi vähentyneet.

10 tykkäystä

Silti niitä tänäänkin oli liikaa.

6 tykkäystä

Eiköhän naapuri jatkoon päästessään korjaa tämänkin typerän tavan historian siiville.

3 tykkäystä

Ne kolme tennispallon kokoisia.

Joku yksittäinen katsoja heitti tänään tosiaan kolme jotain pikkupalloa kentälle. Krisse niitä ainakin oli siivoamassa pois.

Lisäksi SiniOranssien päädystä joku/jotkut yrittivät heittää isompia rantapalloja jäälle, mutta se ei onnistunut päätyverkon vuoksi. Hyvä niin.

Vähäinen noiden määrä kuitenkin kokonaisuutena oli. Melkein 8000 katsojaa ja vain joku ihan yksittäinen henkilö oli saanut tämän idean taas.

12 tykkäystä

Kettua vähän odotin, tai sen raatoa Hakulisen numerolla, mutta tais kanssa jäädä tulematta?

2 tykkäystä

Tästä on jo niin monta vuotta, että muistinvirkistys lienee paikallaan:

1 tykkäys

Lukon päätyyn kentälle lensi jokin epämääräinen möykky myös, josta ei nähnyt mikä se oli. Saattoi olla kettu, mutta saattoi olla olematta.

Eikös tässä ollut vielä niin, että JMJ kävi noutamassa sen ketun raadon ja heitti Laineen olkapäille muistoksi?

Joo, tuosta linkatun viestin alta löytyy viestejä ja gif tilanteesta.

1 tykkäys

Nolo temppu. Myötähäpeän tunne oli kohtuullisen voimakas.

Kettua odotin myös, harmi kun kukaan ei perinnettä pitänyt yllä :grin:

3 tykkäystä

Sanotaan vaikka näin että itsellä ei näitä rintapalloja jne vastaan ole mitään. Kyseessähän on perinne.

Joku voi tietysti mielensä pahoittaa siitä että rantapallo lentää kentälle, mutta sehän on vain symboli kesäloman alulle. Mielensäpahoittajia tuntuu nykyään riittävän ja kaikki on nykyään yliampuvaa tai epäkorrektia johonkin suuntaan.

Kai jotkut haluavat kieltää myös katsomosta pelaajille epäsopivasti huutelun? (Olisi kyllä voinut auttaa Ässät -finaalisarjassa Metsolan sulamiseen jos ei kohteliaat kannattajat olisi heitetty ulos hallista).

16 tykkäystä

Muistan joskus vuonna miekka ja kilpi, kun kuuntelin keväistä keikkokierrosta radiosta. Yllättäen olivat vastassa Tappara ja Lukko, matsi Hakametsässä. Hieman kyl huvitti kun radioselostaja puhu viimeisen minuutin aikana tulleesta katkosta, “nyt siellä lentää jäälle kumivene”. Ja oisko Tappara vielä napauttanut lopullisen niitin ja “nyt siellä lentää lohi jäälle”

3 tykkäystä

Niin, mitenkäs se nyt menikään silloin joskus… Oliko se Kuusela joka finaaliputkivuosien aikaan jossain haastattelussa toi esille toiveen, että kunnioitettaisiin myös kaikkensa antanutta vastustajaa sillä, että ei heitettäisi rantapalloja kentälle? Kuusela noita on ainakin ahkerasti aina siivoillut pois jäältä.

Ja sen jälkeen Tapparan peleissä tämä tapa vähenikin selvästi. Mutta siis Tapparan pelaajista lähtöisin on tämä nykyinen trendi, näin muistelisin.

14 tykkäystä