No niin, nyt on saatu uunituore kymppitonnin seteli käyttöön ja Grönborg leimattu raivopääksi sekä itkupilliksi, joulupukiksi ja jopa ruotsalaiseksi. Tunnetta on pelissä ja joskushan sitä on joku jopa toivonutkin Tapparalta.
Tämän kymppitonni-casen myötä ovat monet innostuneet neuvomaan, kuinka asia olisi pitänyt hoitaa ja miten oman viestin olisi saanut hyvin perille. No, tilanteet vaihtelee ja usein tunteet vievät. Monilta unohtuu, että Rikardhan on yrittänyt kauden aikana hyvälläkin. Aika kuvaavat ja Summasen sanomisia tukevat kommentit hän lausui esim. 27.1.2024 pelatun HIFK-pelin jälkeen: ”- Liiga on tällä hetkellä vaarallisella tiellä. Emme pysty suojelemaan pelaajia” Toivoi myös tuomareita ja videohuonetta nuhdeltavan, eli odotti Rönnilta jonkinlaista työpanosta.
Kaikkia pressejä en ole katsonut, mutta minulla on käsitys että niissä Grönborg on aina käyttäytynyt erittän tyylikkäästi ja myös nostanut tärkeiksi kokemiaan asioita esille.
En minä ihmettele että kuppi meni nurin. Näiden täytyy vahvistaa meidän Tappara-perhettä, ja niin siinä tulee käymään.