Savinaisen mailan rikkominen Kuopiossa 20.04.2017

Tosta videoklipistä ei näe mitään, mutta Haapala puheiden mukaan on osunut johonkin toimittajaan muka ennen hanta:

"
Tuntui vain, että joku osuu mua perseeseen. Sitten käännyin katsomaan ja se oli osunut kaveria siinä edellä. Noh, en mä nyt tiedä siitä, että jos miekaniskuksi sanotaan. Ehkä se lähtee vähän lapasesta, Haapala sanoi SuomiKiekko-sivustolle.

– Sitä voi kaikki sitten miettiä, että kuinka kovaa se tuli.

Haapala itse oli ensimmäisenä auttamassa Juntusta.

– Hän kaatui mahalleen maahan ja koitin nostaa, mutta en saanut nostettua. Jos seisoo siinä, missä me mennään koppiin, niin ei siitä oikein mihinkään päässyt. Koitin saada nostettua ja en saanut, sitten mentiin koppiin.
"

Tämä vakavasti haavoittunut Mikko Juntunen kävelee Henkan edessä kaukalon ulkopuolella. Hän on ainoa joka Vellun pamautuksen jälkeen kääntyy ympäri katsomaan, mitä tapahtui, joten kyseinen henkilö on tämä uhri. Ei putoa polvilleen, eikä näytä millään tavalla olevan tuskissaan.

En epäile ettei olisi osunut, mutta ei saatana mitä värikynää taas. Jos tästä tulee kakku, aion maanantaina etsiä Kuopiossa tämän sotiemme veteraanin jostain ja kysyä onko hän ylpeä teostaan.

1 tykkäys

Aku Louhimiehen tuleva elokuva: Kuopion mailahelvetti 2017 - kun tila ja aika ei riitä.

11 tykkäystä

Aika kummalliselta vaikuttaa kun videon katsoo niin Xavin iskusta on jo tovi ennen kuin Henkka ja toimittaja reagoivat mitenkään!!! Iskun jälkeen Henkka kävelee vielä monta sekuntia mielestäni.

Onneksi palstatilaa on aina yllin kyllin paskan pöyhimiseen. Vanha kansa sanoi aikoinaan, ettei paska pöyhien parane - ja oli mielestäni aika lähellä Totuutta!

Alkuperäisessä @DelJampe n viestissä ja tässä @peterra n viesteissä mielestäni kiteytyy erinomaisesti mahdolliset jälkiseuraamukset Tapparalle liittyen tähän tapaukseen. Jos tästä nyt penaltia napsahtaa, niin ei sitä kyllä pidä jäädä märehtimään.

E: Kaikki varmaan muistaa mihinkä se toinen joukkue sitten alkoi keskittymään…

2 tykkäystä

Eikös kaikki puhu tuosta videosta joka on nähtävissä? Näytäppä siitä kohta jossa Haapala auttaa toimittajaa.

6 tykkäystä

Toivoa sopii, että tämä paskan pöyhintä ei mene Tapparan äijien pääkopan sisään, vaan että keskittyvät olennaiseen eli pelin suunnitteluun ja kehittämiseen. Tappara on ehkä saarrostettu, mutta ei onneksi motissa. Huomenna tapahtuu murtautuminen ulos saartorenkaasta - jos nyt tällainen “sotatieteellinen” metafora sallitaan :wink: .

1 tykkäys

Olen lukenut tämän tekstimuotoisen neronleimauksen nyt useamman kerran ja aina purskahdan hallitsemattomaan nauruun. Usko sinä, poika, usko.

Tulikin muuten nyt mieleen eilisestä pelistä se estämisjäähy Elorinteelle, jossa Junnila joutui kaltoin kohdelluksi. Jos Ilvessarjassa olisi puhallettu vastaavat, ei tupsukorvia olisi kentän puolella paljon näkynyt, eikä kannattajiaan keskustelupalstoilla. Mutta sarjat ja joukkueet, plus kannattajat ovat toki erilaisia ja niinpä Elorinne pääsikin boksiin miettimään syntejään ja tuomareiden linjaa.

Kuinka tämä sitten liittyy Savinaisen mailanrikkomiskatastrofiin? Odottakaas hetki, yritän keksiä jonkin aasinsillan… No esim. peterran mainitseman liigan myöhäisherännäisyyden kautta, joka näkyy linjattomuutena joka tasolla, eikä kukaan tiedä mitä saa tehdä tai mitä seuraamuksia jostain teosta on odotettavissa. Eihän tää jatkuva tuomareiden vaihtaminenkaan vaan toimi. Tosiaan sitä Favorinin puhaltamaa estämistä ei kukaan muu koko pudotuspelikevään viheltänyt pillipiipari olisi pois ottanut. Noin niinkuin esimerkkinä. Nyt jokainen tuomaripari käy vuorollaan kokemassa ne eri sarjojen paineet ja mediamylläkät. Sama pari sentään vetäisi tasaisemmin vuorotellen kummallekin, nyt voi mennä parien vaihtuessa kolmekin peliä että vedetään vain toiseen suuntaan.

8 tykkäystä

Oliko tää täällä jo?
https://www.aamulehti.fi/urheilu/nyt-puhuu-savinainen-naurettavaa-touhua-pelit-pitaisi-ratkaista-kaukalossa-24429285/

Irronnut lapa osui ”Henkkaa” ( Henrik Haapalaa ) persuksiin ja siitä kuulemma läheisen herrasmiehen persuksiin tai jonnekin niille paikkeille.

3 tykkäystä

Tapahtuma levisi nopeasti tiedotusvälineisiin ja Juntunen kommentoi asiaa medialle.

– Olen tehnyt näitä hommia 35 vuotta, enkä koskaan ole mitään vähänkään tämänkaltaista kokenut. Eihän toimittajaa saa hakata paskaksi, Juntunen oli Savon Sanomien mukaan sanonut.

Tilanteen läheltä nähnyt Haapala viestitti kysyttäessä näkemyksensä tilanteesta Aamulehdelle.

Savinainen löi jäällä mailan poikki laitaan. Kävelin itse 10 metriä jo käytävän puolella, kun maila osui perseeseeni ja siitä herraa selkään. KalPa-takkinen mediahenkilö seisoi pelaajien koppisuoralla, kun 10 turvamiestä vain katseli, Haapala kertoi.

Haapala totesi, että tapahtuma oli harmillinen.

Minun mielestäni kyseisen kaverin ei pitäisi olla pelaajien suoralla, kun pelaajat lähtevät jäältä. Maila olisi mennyt luultavasti seinää päin, jos se ei olisi osunut minua perseeseen.

Harmiton vahinko, missä kaveri oli vaan väärässä paikassa väärään aikaan.

https://www.aamulehti.fi/urheilu/hakattiinko-toimittaja-todella-paskaksi-tappara-tahti-viestitti-nakemyksensa-valikohtauksesta-24429485

Hyvä et urhoollisesti pysty särkylääkkeillä jatkamaan juontohommiin.

Näin käy, kun ratkaisut annetaan joukkueen / pelaajien ulkopuolelle. En itse asiassa usko, että KalPakaan kaipaa yhtään tällaista: jokainen tällainen keissi vie pelisarjaa ja ihmisten fokusta täysin väärään suuntaan siitä todellisesta asiasta, joka on upea peli ja sarja.

Jokseenkin surullista, että media tarjoilee sivulliselle näin isoa roolia tässä sopassa. Tarinat rupeaa elämään jo melkoisesti, jos tuo sanottu pitää paikkansa. Tuossa on vähän liikaa värikynää mukana jo, jos oikeasti sanotaan, että “toimittajaa ei saa hakata mailalla tohjoksi.” Herranen aika nyt sentäs, on siellä sentään joku video olemassa ja Savinaisen tarkoitusperä nyt ei tilanteen hassuudesta huolimatta ollut tuo. Tai sitten Savinainen on kierompi kuin kukaan savolainen ikinä: “Hei lyön mun mailan rikki tähän ja sit toi lapa kimpoaa tuosta tuon toimittajan selkään ja aiheuttaa hänelle vamman, pääsenpäs näyttämään!”

Tää äijä tekee kyllä itsestään täyden pellen.

12 tykkäystä

Pojat ja tytöt hei. Minulle tuli sellainen kutina, että tästä tapauksesta tuli sarjan vedenjakaja. Nyt Tapparaa vi…hastuttaa. Ja se siirtyy huomenna tulostaululle.

25 tykkäystä

Niin tuo toimittaja? :joy:

1 tykkäys

Siis tää toimittajahan on täys Spede näköjään. Voimia vaan sinne Kuopioon,sitä tarvitaan kun Kalpaa kairataan huomenna kakkoseen ja kovaa!

1 tykkäys

Ajatelkaahan nyt Juntusen kannalta. Toimittaja on pelin päätyttyä menossa valmistautumaan tärkeään tehtäväänsä, loppuhaastatteluihin ja jälkipeleihin. Kuuluu kova pamaus ja tärykalvojen haljetessa jokin iskeytyy hänen selkäänsä. Juntunen putoaa välittömästi polvilleen ja tuntee kuinka ikäänkuin samuraimiekkaa työnnettäisiin kylkiluiden väliin. Shokeeraavan kauhun vallassa hän näkee, aivan kuin usvaverhon läpi, kuinka Savinainen lähestyy murhanhimoisin ilmein ja viimeistelee hirmutyönsä sananmukaisesti hakkaamalla hänet paljain nyrkein aivan paskaksi. Haapala yrittää turhaan auttaa ja lääkintähenkilöstö tulee välittömästi paikalle. Koskaan ei Juntunen ole kokenut mitään vastaavaa, mutta savolaisella sitkeydellä ja särkylääkkeiden yliannostuksella hän kykenee raahautumaan otteluvalvojan pakeille ja tekemään selvää tapahtuneesta.

Ihan kaikki ei tuossa kuitenkaan mielestäni täsmää. Nimittäin jos lapa olisi, kuten Haapala monesti mainitsi, osunut hänen graniittisiin pakaroihinsa, niin sehän olisi mennyt tuhannen päreiksi jo siinä vaiheessa eikä olisi vahingoittanut enää muurahaistakaan, saati Juntusta.

No kaikkihan me on kuultu umpikieroista savolaisista. Eihän noille voi muuta kuin nauraa, eikä tarvitsekaan. Mutta tosiasiassa näitä lehtijuttuja voi kyllä joukkuekin lukea sen verran että otetaan sitten vaikka niistä se lisäboosti seuraavaan peliin ja aletaan kääntää sarjaa.

16 tykkäystä

Millä perusteella? Ainakin hänen omasta mielestään homma on karannut käsistä.

1 tykkäys

Ehkä kyseinen heppu omilla sanomisillaan on ollut vaikuttamassa asiaan, että se on hiukan lähtenyt käsistä?

7 tykkäystä