Kookoo - Ässät ottelun viimeisellä sekunnilla Ässät teki maalin, ja se meni Kookoon maalivahdilla Juha Järvenpäällä pahemman kerran tunteisiin. Hakkasi mailansa palasille ja heitti melko hyvällä voimalla toisen puolikkaan mailasta katsomoon.
Saa nähdä mitä Sampo ja kumppanit tästä tempusta arpovat pelikieltoa. Aika vaarallinen temppu oli. Pahaa jälkeä olisi voinut katsomossa tulla, jos olisi osunut varautumattomaan katsojaan.
Videolla tilanne löytyy. Ei se kovin hyvin kuviin ole tallentunut, mutta näkyy kuitenkin.
E:
Mailan saanut katsojakin on tunnistettu.
Pelin dramaattisin hetki nähtiin Ässien viimeisellä sekunnilla tekemän maalin jälkeen. KooKoon maalivahti Juha Järvenpää pirstoi mailansa ja heitti varren katsomon kolmanneksi ylimmälle riville asti. Puhelintaan tarkkaillut entinen pääsarjapesäpalloilija Esko Hussi selvisi vaarallisen näköisestä tilanteesta säikähdyksellä mailan pudottua hänen syliinsä.
Mitä ihmettä ton Järvenpään päässä liikkuu? Itse saanut somen ja haastattelujen välityksellä ihan sympaattisen kuvan kaverista, mutta nyt lähti kaikki pisteet.
Herranjestas! Nyt tuntuva sanktio, pakko tulla. Järkkäri asettaa katsojat vaaraan, toisin kuin Savinainen aikanaan antaessaan mailan katsomoon pikkupojalle. Siitäkin tuli matsi (?) pelikieltoa.
Joo en tiä. Itellekin jääny semmonen kuva miehestä, että on sellainen hassunhauska, perinteisen omituinen maalivahti luonne. Kyllä tämmösillä tempuilla saa arvostuksen putoamaan äkkiä.
Pystyy. Juuri tänään Tommi Tikka sai yhdeksän peliä ja se jatkuu ensikauteen. Kunhan tietysti pelaa Liigaa.
Tuo mailan lahjoittaminen tapahtui 23.2.2016 rankkaritappioon päättyneessä pelissä JYPiä vastaan. Savinainen oli kehissä Tapparan seuraavassa pelissä Porissa.
Mutta nyt lipsuu rankasti offtopiciin, joten eiköhän tämä riitä tästä.
Kyllä sekin ihan heitto oli, eikä antaminen. Ei mikään tuommoinen usein metrien korkeuteen noussut heitto sentään, mutta kun pleksin yli mailan heittää niin kyllähän siinä voi lapsi ittensä satuttaa jos ei saa mailaa kunnolla kiinni. Sillon ei kyllä mitään sattunu, ja olihan se vähän typerä jäähykin.
pyysi anteeksi, toivotti tervetulleeksi lauantain peliin ja lupasi antaa ehjän mailan.
Joukkue käsittelee asian sisäisesti ja päättää seuraamuksista. Jos Liigalta tulee pelikieltoa, niin hyväksymme sen, KooKoon toimitusjohtaja Sakari Välimaa kommentoi.
KooKoo on noin muutenkin - huolimatta tästä - aika edistyksellinen, mitä tulee tiedottamiseen, fanien kanssa keskustelemiseen ja dialogisuuteen.
Moni liigaorganisaatio (valitettavasti myös oma rakas Tappara) on paria poikkeusta lukuun ottamatta 2000-luvun alkupuolella. Tiedottaminen on monotonista ja monologista, ei keskustelevaa ja dialogista. Tietysti se on vaikeaa myös organisaatioille, kun kiekko on yhteiskunnan viimeisiä saarekkeita, joissa on vieläkin kulttuurissa paljon viidakon sääntöjä ja “ikiaikaisia” miehisyyksiä.
Vähän nyt olen eri mieltä. Kyllä tässä vaarannettiin katsojien turvallisuutta aika vakavasti. Katsomoon lentäviä kiekkoja voi odottaa ja osaa jossain määrin varoakkin, mutta harvemmin siellä tulee odoteltua, että koska sieltä lentää mailan pätkiä katsomoon. Varsinkin vielä pelikatkolla, kun on juuri syntynyt maali, varsinkin vierasjoukkueen toimesta, niin ei katsomossa olla välttämättä samaan tapaan hereillä. Moni naputtelee puhelinta tai muuten ei keskity kentän tapahtumiin. Onneksi ei tuon pahemmin nyt osunut, ja katsomossa taisi aika tyhjää olla muutenkin. Mutta kuten jo avasuviestissä kirjoitin, niin vähän huonommalla tuurilla olisi voinut tulla rumaa jälkeä.