Veikkaan Aapelia tähän väliin.
Joo eiköhän suomalaiset julkaista ensimmäisenä, koska lähiaikoina alkaa kuitenkin reenit.
Ihan kuin olisin bongannut Aleksi Matinmikon seuraavan Tapparaa Instagramissa, joten veikataan että hänen sopimuksensa julkistetaan tänään.
Joo on seurannut Tapparaa instassa jonkin aikaa jo.
Matinmikko olisi varmaan tänään vuorossa. Hyvä arvio - ja tänään kopioimme naapuriseuraa, kun ilmoitamme uuden pelaajan sopparista kello 10.
Räsänen pelasi pronssiottelun, joten on vielä lomalla, eikä näinollen pitäisi vielä olla vielä Tapparan käytettävissä haastatteluun. Rafkinilla olis lomat jo ohi. Matinmikolla loma kans pidettynä toki maajoukkue ilmeisesti siirsi sitä samoin kuin Mattilalla, mutta Mattila oli haastattelussa.
En tiedä, kumpi tässä jännittää enemmän. Tapparan vai Ilveksen sopimusuutiset.
Julmia julkkareita -sarjassamme tällä kertaa Aleksi Matinmikko ![]()
Matinmikko 2 vuoden sopimuksella Tapparaan!
Ja 2v pahvi ![]()
Olipa todella hyvä haastattelu, sympaattisen oloinen nuori mies tuo Matinmikko.
Kertoi pelanneensa jonkun verran myös hyökkääjänä A-junnuihin asti, kun liike (etuperin ja takaperin) on niin hyvää. Lähtee hakemaan vastuuroolia Tapparasta. Tykkää laukoa paljon. Ainoa tavoite Tapparassa on mestaruus.
Tulee vähän mieleen, kun nuoret erittäin lupaavat rightin puolustajat Kemiläinen ja Rantakari aikanaan saapuivat Tapparaan. Nyt sitten Matinmikko ja Rafkin.
Jatkuuko huomenna? Vai jätetäänkö maanantailla Massiivinen
No?
Siirryitkö naapuriin?
Sama fiilis tuli tuosta haastattelusta. Selkeä tavoite mennä eteenpäin uralla ja seuraava steppi on ottaa iso rooli liigan kärkijoukkueessa. Toivottavasti kehitys jatkuu. Ainakin on osannut ottaa oikeita ja rohkeita askelia tähän asti, joiden ansiosta on kehittynyt pelaajana. Eiköhän tästä yyvee pakki koulita meille. Ehdottomasti toinen hyvä haku toimistolta ensi vuoden joukkueeseen.
Olisi voitu kyllä sorvata Matsonille jatko ja hommata Saksasta se pakkipörssin voittanut Mattinen. Siinä olisi voitu tiputtaa massiivisella matti-invaasiolla pöytään Mattila, Matinmikko, Matson ja Mattinen. Heh.
Täytyy sanoa että joukkueen kokoaminen on ollut vakuuttavaa ainakin tähän asti. Hankinnat ovat parhaassa iässä olevia laadukkaita eteenpäinmeneviä pelaajia ja myös jatkosopimuksia on tehty parhaassa iässä oleville pelaajille. Esim. puolustuksen 4 sopimuspelaajaa ovat iältään 24-28 vuotta. Ainoat yli 30-vuotiaat ovat (toistaiseksi) Metsola ja Savinainen.
Se on hyvä, että on selkeät tavoitteet - iso pelaaja suurseurassa, kuten itse asian muotoili.
Toisaalta pitää muistaa, että täällä saatta joutua sopeuttamaan peliää erilaiseen rooliin kuin itse ajatteli. Muistuu mieleen Tuulola, joka vastaavassa haastattelussa fiilisteli YV-peliä ja hänestä koulittiin oman pään luuta. Siinä on Leskinen taatusti edellä, Juolevin kiekollinen peli voi nousta ja huhutut Rafkin ja Brickley haastaisivat myös tiukasti.
On tosiaan Petteri Puhakan joukkuekaveri Kärppien U18 ryhmässä. Kyllä pohjoisessa tehdään hyvää työtä. Muutoinkin tosi kovaa ikäluokkaa, kuten itsekin sanoi.
Hyvä, kelpaa ja maistuu. Seuraavaa odotellessa.
On kyllä laadukas kuusikko tässä vaiheessa kautta, jos/kun myös Rafkin/ Brickley on signattu. Painotan ennen virallista uutista sanaa jos.
Toisaalta sitten uusiutuminen on ollut valtaisaa, koska taustalta on lähtenyt myös tärkeät Ahlroth / Kulonummi, jotka kieltämättä pystyivät tuomaan oman panoksensa pöytään lopullisesta huolimatta läpimurron puutteesta pelaavaan kuusikkoon.
Tavallaan hienoa jatkumo, missä ensin uusiutui pelitapa ja valmennus. Nyt sitten kun idea on myyty “koko Suomelle” uudistuu ja samalla nuortuu runko dynaamiseen pelitapaan osuvaksi.
Alkaa vahvasti haiskahtamaan siltä, että pelejä joutuu taas seuraamaan.
Mitä, eikö huomenna jatku julkistelut?