Tahdissa pysymiseen liittyen, C2 pysyy paremmin tahdissa kuin C3 jo ihan fysiikan lakienkin takia. Vaikka molemmat katsomot ohjattaisiin valotaulun tai jonkun synkronoidun kaiutinsysteemin avulla täsmälleen samaan tahtiin, toinen katsomo olisi siltikin jäljessä kummankin katsomon mielestä.
Kansallislaulu Edmontonissa on komeaa kuunneltavaa. Varmaan jäi paikallaolijoiden mieliin pitkäksi aikaa. Voisihan tuota kokeilla, sillä kun edes Sinioranssit laulaa, ei siitä farssia tule.
Koko hallin mukaan saaminen olisikin kova juttu. Ryhmäpaineen lait pätevät siihenkin. Kantavaääninen laulaja antaa lähiympäristön ihmisille luvan osallistua, mikä voi synnyttää ketjureaktion. Ilmiö on osa ihmisyyttä, joten toimii periaatteessa samoin niin Kanadassa kuin Suomessa. Kulttuurikin varmasti vaikuttaa osaltaan kynnykseen, eikä me suomalaiset olla kovin hyviä tällaisissa etenkään selvin päin. Ajoitus siis viikonloppuun ehdottomasti.