Ihan tässä kohta kymmenen minuutin sisään varmaan jatkuu toinen välierä.
Kuten odottaa saattoi, Ronnie jatkaa finaaliin. Lopputulos 17-11.
Huomenna kello 15 starttaa finaali Judd Trump - Ronnie O’Sullivan. Paras 35:stä pelataan, eli 18:n freimivoittoa vaaditaan maailmanmestaruuteen.
O´Sullivan-Trump, Trump matkalla vakuuttavasti ensimmäisen freimin voittoon.
e: 0-1
e: pitkän lyönnin missaus Trumpille alussa, freimi Ronnielle pistein 120-0 ja tasan 1-1
Kyllä vaikuttaa Roni olevan pelipäällä. Pari aika huimaa pitkää vaikeaa palloa pussittanut jo ja menee 2-1 johtoon. Trumpilla taas ei kulje tällä hetkellä oikein mitenkään.
Ronnie aloitti todella upealla lyönnillä kolmannen ja voitti siirtyen 2-1 johtoon
Nyt siellä alettiin tekemään komiikkaa valkoisen uudelleen asettelulla.
Aikamoisia virheitä tulee kyllä molemmille nyt ![]()
SOT:Tämä peli tulee olemaan klassikko. Ainoa miinus on, että Desislava ei ole tuomarina.
Huhhuh millä lyönnillä Ronnie ratkoo uusintamustalla voiton. 3-1.
Noin, sanoin itsekseni että 3 vallia keskelle ja kivi valliin.
Legendaarinen U. Turhapuro lyönti.
Sillälailla se uusintamusta hoidetaan
Finaalin ensimmäinen jakso pelattu ja moninaisten vaiheiden jälkeen Ronnie johtaa 5-3. Loppua kohti Trump sai peliään parannettua ja taas Ronnie vähän taantui alusta, missä onnistui ihan kaikki.
Toinen jakso menossa ja O’Sullivan johtaa 9-4. Trumpin peli on todella sekaisin ja Ronnie ei montaa virhettä ole tehnyt.
Kutonen näyttää nyt ja huomenna myös molemmat jaksot.
Nyt tilanne 10-4
Jatkuu huomenna tilanteesta 12-5.
Ihmeutä täytyy tspahtua mikäli Ronnie ei huomenna juhli maailmanmestaruutta.
Pussitusprosentit Ronnielle 94-84.
Oli kyllä Trumppi aika vaisu ja aseeton.
3 jaksoa pelattu ja tilanne on nyt
14-11, Trump paransi eilisestä todella paljon ja kun O’Sullivanin peli vähän sakkasi niin illalla nähdään mielenkiintoinen loppu tälle turnaukselle.
Omasta mielestä ollut vähän vaisua peliä finaalissa🤔
Kun miettii välierissä niitä Trump vs Williams ratkaisuja, tai millä varmuudella Ronnie rankoi Higginsin pienistäkin virheistä.
Mutta eiköhän saada uskomaton loppu, siihen uskon💪
Tulee pitkä ilta, kun Trump päässyt pellin mukaan. Re-rack uusi pakka nähdään vielä kerran tai kaks. Sydän ei syki juuri kummallekaan enempää, parempi voittakoon.
O’Sullivan aloitti 2:lla huonolla seiftillä, ei kuitenkaan jäänyt hyvää paikkaa Trumpille. Sitten Ronnielta hieno punainen kulmaan ja siitä alkoi peli rullaamaan, 15-11
Trumpilla oli eväät kavennukseen. Mahtava pitkä pussitus hyvällä nostolla mutta heti perään mustan kanssa paha missi > Ronnie matkalla 16-11 johtoon.
e: Ja siirtyikin. 16-11