Ei ole varsinainen talvilaji, mutta ei kyllä kesälajikaan, joten ei nyt täysin ohi aiheesta… Nykyään olen kyllä tykästynyt snookeria seuraamaan eurosportilta aina kun joku turnaus tulee Jo joskus teininäkin sitä ohimennen seurailin, mutta viime vuoden aikana on taas uusi innostus herännyt
Hieno laji
Aivan käsittämättömän hieno laji seurata nimenomaan Eurosportilta. Keväisin on MM-kisat, niitä on vaikea pistää paremmaksi. Hyvät puitteet, isot panokset, taitavia jätkiä, hyvä selostus. Ei muutoin tule seurattua, mutta Eurosportille oli helppo kääntää. Tällä hetkellä ei ole Eurosportia, joten seuraaminenkin on sen myötä jäänyt.
Muutin joskus Poriin hetkeksi ja paikallinen kaveri, joka ei millään tapaa ole minkään urheilun seuraaja, kehui snookeria. Luulin hulluksi. Paria päivää myöhemmin olin koukussa lajiin.
Snookeria tulee itsekin vähä seurattua. Nyt käännetään kanava yle 2 ja katsotasn yhtä suosikkia eli ampumahiihtoa
Voiko kukaan järkevä ihailla ja fanittaa Trumpia, kyllä ainakin minä!
Seuraan myös mielelläni snookeria.
Tykkään kyllä Trumpista (ne hiukset ja kengät!) ja Ronniesta tietysti, mutta Selbyn puoleen taivun Yksi uusi suosikki tuli, kun King voitti Pohjois-Irlannissa. Jotenkin niin symppis oli, vaikka sellainen karski äijä ulkoisesti
Sen verran on keskusteluntynkää, että erotanpa omaksi ketjukseen. Laitoin samalla kattamaan kaiken muunkin biljardin, paitsi sitä taskuversiota.
Tunnustaudun myös snookerin suureksi ystäväksi. Aivan loistava laji. Monet kerrat olen asiasta joutunut väittelemään, kun asiaan perehtymättömät eivät usko.
Kaveri on harrastanut snookeria enemmänkin ja pelannut oikein jossain paikallisissa pikkukisoissakin.
Asiasta tuli taannoin puhetta ja hän kehui lajin maasta taivaaseen…johtuen että sitä voi pelata ravintolassa oluen kera.
Eurosportilta tulee seurattua snookkeria. Aivan mahtava laji! Itse joskus yritin vähän reenailla mutta en osu ku valleihin Sama oikeastaan ku höntsykiekossa, puolentoistametrin syöttä metrin ohi … prkl… no kun ei osaa eikä opi niin ei osu.
Mielenkiintoinen laji, jota itekin tullut pelailtua, mutta äänet lähtee aina offiin, jos Aki Kauppinen tai Ville Pasanen hääsää studiossa.
Mun suosikilla hitusen tuuria.
Snooker, todella hieno laji. Ja tätä tulee silloin tällöin Eurosportilta ihan katseltuakin. Johtuen siitä että tätä lajia tuli menneisyydessä läiskittyä kaveriporukalla aika ahkeraankin. Johtui ehkä siitä että paikallispubissa pöytä sattui löytymään. Mutta asiaan, noitten ammatilaisjätkien toimesta on toi pallojen pussitus suoranaista taidetta. Ei ole väliä onko kivi laidassa, onko pussitettava pallo toisella puolen pöytää ja ne jätöt… Voi jösses, kateudella tulee katseltua. Lisäksi toi pelinopeus, nää jätkät vetää 10 framea siinä ajassa kun itse pelaat kolme. Kerran meinasi mennä kahvi väärään kurkkuun kun selostaja alkoi puhumaan snookkerin harrastamisesta ja sanoi että noin puolen vuoden reenamisella 100 pisteen frame on ihan helppo juttu. Siis mitä v#%"#a?? Kävi ensimmäisenä mielessä, sen verran peliä kuitenkin tuli pelattua että omasta puolestani tuo 100 pistettä jäi/jää kyllä haaveeksi. Kaverillakin tippui alaleuka kun kerroin sille tosta selostajan letkautuksesta. Ei tule 100 pistettä meinaan ihan puhaltamalla.
Tästä heitänkin palstalaisille;
Missä vois Tampereella nykyään pelata?? Pool Gardeni kun on purettu…
Onko täällä ketään kuka pystyy käsisydämmellä sanoa pelanneensa 100 pisteen framen?
GALAXIE CENTER TAMPERE, Rautatienkatu 27
Space Bowling, Hämeenkatu 23
Tuo 100 pisteen pelaaminen tuntuu aika kovalta jututulta haarrastajalle.
Voi olla, että tuo 100p puolessa vuodessa voi olla mahdillinen, mutta sitten pitää viettää päivittäin 10h salilla, niinkuin ammattilaiset on alkuun tehnyt. Jos kerran viikossa käyt läiskimässä palloa, niin 20p rupee olemaan maksimisuoritus.
Linkin takaa löytyy se mustan missaus. Pointsit pitää antaa Liangille tosta game facen pitämisestä vrt. Ronnien naaman liikkeet. Lootin vaimokin olisi kateellinen…
Taidanpa haastaa seuraavan kotipelin yhteydessä vieruskaverini…
Mä taas rakastan Kauppisen selostuksia Siitä toisesta en kyllä yhtään välitä, kun se saattaa olla parikin minuuttia yhtäkkiä hiljaa
Snooker on kyllä hauska laji katsoa ja imaisee mukaansa.
Tässä hieman erikoisempi päätös pelille… Punaiseen pitää koskea pussittamatta keltaista.
Tuossahan jo hymyili pelaajatkin
Sadan pinnan sarja on aina kova juttu, miksi niitä muuten niin paljon tilastoitaisiin turnauksissakin, mutta ammattilaisturnauksissa pussit ovat huomattavasti tiukempia kuin amatööripöydissä. Itse tuli aikonaan vedettyä puolitosissaan viitisen vuotta ja 50 paremman päälle päästiin ja saman veran pelanneet salin parhaat sinne 70-80 haarukkaan, muttei ne olleet mitään jokapäiväisiä. Sitäpaitsi harjoituksissa tehtyjä ei kannata laskea miksikään, ainoastaan kilpailuissa. Pelkillä väripallojen lopputyhjennyksellä saa 27 pinnaa ja jos sitä edelsi kohtuu pussitusta, niin sarjaa kertyy.