Massiivinen jalkapallokesä on tuloillaan, kun 48 joukkueeseen paisutetut jalkapallon MM-kisat potkaistaan käyntiin kesäkuussa. Kisoja isännöi 16 eri kaupunkia valtavan maanosan joka kolkassa. Suomi ei ole tällä kertaa mukana, mutta eiköhän nuo ahneet paskiaiset tulevina vuosina kasvata kisoja lisää niin, että jonain päivänä varmasti mekin päästään. Jollei sitten ydinsota tule sitä ennen, sekin on mahdollista.
Kisat on niin massiiviset, ettei ne mahdu yhden TV-yhtiön kanaville, joten YLE ja MTV jakavat ne jotenkin. En saanut nopealla googlettelulla selville, onko osa otteluista maksumuurin takana vai näytetäänkö jokainen ottelu ilmaiseksi.
Tässä ketjussa voi seurailla kisojen lähestymistä. Siirrän tähän alle uutisen, jossa Iranin urheiluministeri on sillä kannalla, ettei Iran voi osallistua Yhdysvalloissa pelattaviin MM-kisoihin nykyisessä maailmantilanteessa.
Onko tosiaan 2020 lopussa kirjoitettu uutinen uusin liittyen televisiointiin?
Jos Suomi yltää kisoihin, ottelut jaetaan Ylen ja MTV:n kesken. Tarkemmista yksityiskohdista neuvotellaan ennen turnauksen käynnistymistä reilun kuuden vuoden kuluttua.
Tarkkaa sopimusta kuuden vuoden päähän ei ole vielä tehty, mutta Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen vakuuttaa, että finaali näkyy Ylellä.
Edit ei ilmeisesti: Maikkarilla tulee mainoksilla. C-more kannattaa jättää voimaan jos haluaa studioiden kera katsella kisoja.
MTV:n urheilun ohjelmapäällikkö Markus Autero ei kiertele: mahdollisuus näyttää mainoksia on kaupalliselle toimijalle hyvä uutinen.
ESPN:n mukaan Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kertoi tällä viikolla Davosissa Maailman talousfoorumissa, että monet fanit myyvät lippuja jälleenmyyntisivustoilla ja näin hinnat nousevat. Fifan omassa jälleenmyynnissä tarjottiin ESPN:n mukaan tällä viikolla pääsylippua MM-finaaliin peräti 230 000 dollarin hintaan.
Tuo FIFA on kyllä surullinen, korruptoitunut ja vastenmielinen järjestö. Tuo rauhanpalkintosekoilu oli jotain sellaista, mitä minun on vaikea ymmärtää.
Qatarin kisoissa näytettiin jaolla 42–22, josta Ylellä siis suurempi osuus. Kaikki pelit näkyi maksuttomasta lineaaritelkkarista molempien kanavilla. Mutta yllättävän hatarat muistikuvat televisioinnista. Tällä hetkellä selkeä tieto tosiaan hukassa.
Yllättävää on myös, että nämä kisat pääsi hiipimään tykö. Avauspotkuun on vain sen 3 kk. Kiinnostus-o-meter ei hakkaa ainakaan punaista.
Kävin katsomassa otteluiden alkamisaikoja, niin ihmettelen miten se porukka, joka ei pysynyt koronan aikaan Liiga-otteluiden alkamisaikojen perässä, selviää tästä aikataulusta. Ottelut alkaa klo 19, 20, 21, 22, 23, 23.30, 00, 01, 02, 02.30, 03, 04, 04.30, 05, 06 ja 07 satunnaisen makuisessa järjestyksessä ja paikoin yksittäisinä aikoina.
Määrän lisääntyessä laatu laskee: tämä on selvää. Kovatasoisimman Euroopan suhteellinen painoarvo laskee ja mm. Aasiasta mukana 6, Afrikasta 10 maata. Perusteet eivät ole urheilulliset. Otetut askeleet heikentävät jalkapallon mm-kisojen timanttista brändiä. Kovatsasoisen kilpailun sijaan kansanjuhlameininki lisääntyy mutta tietysti nykyinen maailmanpoliittinen tilanne estää sitäkin. En itse ole kiinnostunut pelkästä eksotiikasta, joten kiinnostus saattaa hieman laskea.
Kalenteriini on merkattu jo boldattuna Kongo - Uzbekistan.
Sipsit, oluet ja sohva odottavat nautintoa juhannusta valmistellessa ilta-auringosta nautiskellen. Välillä kamera näyttää magalaisten popparisyöntiä katsomossa, välillä keskikentän potkiskelua. Kaiuttimista pauhaa Brucen ’Born to run’.
Tulevana kesänä jalkapallon MM-lopputurnaus pelataan ensimmäistä kertaa laajennetulla formaatilla, jossa mukana on aiemman 32 maan sijaan 48 joukkuetta ja yhteensä ennätykselliset 104 ottelua. MTV ja Yle näyttävät turnauksen yhdessä – molemmat esittävät puolet turnauksen otteluista.
MTV ja Yle välittävät suoria MM-otteluita vuoropäivinä, kapulan vaihtuessa aina uuden otteluillan alkaessa. Illan ensimmäisiä otteluita seurataan suomalaisittain erinomaiseen katseluaikaan alkuillasta, ja ottelut jatkuvat aina aamuyöhön ja varhaiseen aamuun. MTV esittää avauspäivän ottelut ja Yle jatkaa seuraavana päivänä. Kisojen huipennuksesta MTV esittää pronssiottelun ja Yle finaalin.
Yle ja MTV näyttävät otteluita vuoroilloin ja -öin. Ylellä nähdään suorana 36 alkusarjan peliä, kahdeksan pudotuspelien avauskierroksen ottelua, neljä neljännesvälierää, kaksi puolivälierää, yksi välierä sekä MM-finaali.
Ylen kisastudioita juontavat Riku Salminen ja Anni Jämsä. Otteluita selostavat Matti Härkönen, Simo Leinonen, Velja Engström, Toni Saukkola, Tero Kainulainen, Mikko Aaltonen sekä Juhavaltteri Salminen.
Ylen uusina asiantuntijoina nähdään maajoukkuelegendat Teemu Pukki ja Niklas Moisander.
Lisäksi asiantuntijoiksi palaavat tutut nimet, kuten Erkka V. Lehtola, Toni Koskela ja Paulus Arajuuri.
Paikan päältä Pohjois-Amerikasta tunnelmia välittävät toimittaja Jelena Leppänen ja asiantuntija Antti Pohja.
Jos selostus olis yhtään luokkaa Raimo Häyrinen Kolumbia-Kamerun matsissa 1990, niin poppareita kyllä menis. Hienoa mun mielestä, että tätä selostusta ei oo sensuroitu netistä, oman aikansa tuote tämäkin ja näitä lapsena kuunneltiin eikä ihmetelty sen enempää. Mutta on toi Höyryn ääni vaan nostalginen
Uusien pelipaitojen ”tyyppivika” paljastui taannoin pelatuissa maajoukkuepeleissä. Pelipaitojen olkapäiden kohdalla oleva sauma näyttäisi törröttävän oudosti.