South Park

“Aina PC-vauvat eivät itsekään tiedä miksi itkevät” tuli puskista ja oli jakson huippuhetki. Muuten meni sekin juttu toistohuumorin puolelle.

3 tykkäystä

Oli jo lähtökohtaisesti ennakkoluuloja illan jaksoa kohtaan koska Hankey ei ole ikinä toiminut minulle. Eikä toiminut nytkään. Toki Hankeyn jaksoista parhaasta päästä mutta se ei riitä nostamaan tuotosta paljoa pohjamutia korkeammalle. Täytyisi olla James Cameron etsimässä sitä rimaa merestä, sieltä löytyy myös suurin osa Hankey-jaksoista :grin:

Hankey ajoittuu sinne alkutuotantokausille, jolloin sarja oli muutenkin vielä aika kuraa. Ehdottomasti ikimuistoisin Hankey-juttu on Leijonakuningas-henkinen laulu:

Comedy Central UK

1 tykkäys

Hei ystavat hyvat,jattakaa nyt herrajumala Mr. Hankey rauhaan ja keskittykaa johonkin muihin asiohin ,vai pitaa pahaa Han on teille tehnyt?!

Täällä tuo jakso kolahti hyvin, koska joulukakka on aina kuulunut suosikkeihini. Ei ihan avausjakson tasoa, mutta toiseksi paras jakso kaudella tähän mennessä.

Kyllä ehdottomasti kauden paras jakso ja toivon että PC porukan dumaaminen jatkuu tulevissa jaksoissa ja lähtee sitten lopulta ihan lapasesta kuten aikaisemminkin.

Jos Mr. Hankey nyt lopullisesti lykättiin kadotukseen niin kyllä menetettiin yksi sarjan parhaista sivuhahmoista, toki twitter itsemurhan tekeminen sopii ajan teemaan hyvin ja mahdollisuudet tämän hyödyntämiseen ovat lähes rajoittamattomat.

1 tykkäys

Huomisessa jaksossa sähkötupakoinnista asiaa. Odotukset ovat korkealla, koska lähtöasetelma vaikuttaa olevan perinteistä South Parkia ja Butters on isossa roolissa.

3 tykkäystä

Uusimmassa jaksossa hamppuhattu näytti joltain Susijengin kannatustuotteelta :laughing:

Ei tullut uutta jaksoa tänään, näköjään. Koska seuraava?

Ensi viikolla. Joka vuosi on kesken kauden taukoviikkoja ilmeisesti siksi, kun jaksot tuotetaan lennosta samaa tahtia kuin niitä näytetään. Välillä täytyy tuotannon hengähtääkin. Wikipedia tietää kertoa:

This season has planned “dark weeks” (weeks during which no new episodes would air) after episode four and episode seven.

1 tykkäys

Tuo ‘dark weeks’ oli uutta tietoa varmaankin siksi, että on ensimmäinen kausi noin kymmeneen vuoteen kun tulee näinkin reaali-ajassa seurattua.

Ei ne ennenvanhaa lepäilly.

1 tykkäys

Halloween-jaksoa pukkaa.

Loistava Halloween-pläjäys tänäkin vuonna. Oikea kauhuelokuvameininki, kun sähköskoottoreita ilmestyi sitä enemmän, mitä enemmän niistä pyrki eroon. Koko kaupunki hirveässä paniikissa, jottei kukaan heitä kananmunaa heidän talonsa seinään. :joy: Tykkäsin erittäin paljon.

1 tykkäys

Kyllä on toiseksi paras halloween jakso heti Randyn videovuokraamo seikkailun jälkeen, varsinkin lopun kaaos trick or treat, trick or treat kutitti omaa nauruhermoa. Mr. Mackey potkulautoja vihaavana autoilijana oli myös hauska koukku:ok_hand:
Plussaa myös Tegridy farmsin jatkumisesta

1 tykkäys

Mieskarhusika tulee, varokaa.

Ihan mukavaa member berries -tavaraa puskevat Stone ja Parker tällä tuotantokaudella. Sexual harrassment panda, kun vielä saataisiin tekemään edes pieni cameo-rooli, niin olisi aikamoista nostalgiaherkkua koko kausi. Herra Hatun tai Herra Tikun odotan vielä esiintyvän jossain viimeisistä jaksoista.

Saatana, Manbearpig, Jimbo, Ned ja Red Dead Redemption kakkosen pelaamisen löytyi yhtä nihkeästi aikaa kuin pojilla aikoinaann Okami Gamespheren kanssa. Kauden paras jakso tähän mennessä!

1 tykkäys

Viime viikon jaksohan oli toinen osa tarinaan. Ei niin kovaa tykitystä kuin eka osa, mutta pidin joka tapauksessa. Tuotantokausi on ylittänyt odotukset. Vielä on kolme jaksoa jäljellä, mutta tällä viikolla ei tule, koska tuotantotiimi vetää taas henkeä.

Eilen illalla katselin pari jaksoa South Parkia MTV:ltä ja olihan kertakaikkisen huonoja jaksoja.
Totesin kahden jakson jälkeen nukkumisen paremmaksi vaihtoehdoksi.
Ei pudonnut minulle nuo jaksot.:-1:t2:

Tyhmänä kysymyksenä monenko aikaan south park tulee MTV:ltä ja mitä kautta jaksot ovat? Joskus aikanaan tuli katsottua MTV:ltä paljon south parkkeja, mutta nyt en ole varmaan vuoteen kanavaa aukaissut.

Uusin kausi erityisesti kiinnostaa, koska en ole vielä jaksanut streamailla sitä mistään.

Arkisin klo 22 alkaen tulee uusintoja vanhoilta kausilta ja torstaisin klo 22:00 tulee aina uusimman kauden uusin jakso.

1 tykkäys