Sport - Tappara 24.11.2023 (Pe)

Muistaakseni jossain Painajainen Elm Streetillä -elokuvasarjan osassa nuorisoporukka yritti paeta Elm Streetiltä, mutta palasi painajaismaisesti aina uudelleen lähtöpisteeseen.

Samanlaiselta droste-efektiltä tuntuu ikuisesti ja usein toistuva Sport–Tappara. Freddy Kruegerin sijaan vastassa on vuodesta toiseen latteuksia lateleva Freddy Dufva ja etukäteen arvuutellaan, päättyykö peli kauhuisassa Kuparisaaressa 0–1 vai 7–8. Tässäkään pelissä ei parane nukkua, vaikka väsyttäisi.

Pointterit molemmista:

  • Sportilla on nyt tuloksellisesti heikko stintti. Marraskuun kuuteen peliin on mahtunut vain yksi voitto. Alla on VL-tappio, jonka toki mahdollisti 1–4-tilanteesta tasoihin nouseminen. Jatkoajalla yllätti kotkapaitojen kevyt jalka.
  • Tappara ei ole vielä suostunut häviämään vieraassa kaupungissa. Tapparan peli on eittämättä kehittynyt kauden mittaan, mutta pelissä on edelleen Jekyllinsä ja Hydensä.

Jonossa olevaan kolmeentoista peliin kohdataan Sport neljästi. Seuraavaksi jo viikon päästä lauantaina. Nyt lauantaina kohdataan TPS kasariteemaisessa Nokia Arenassa.

27 tykkäystä

Onkohan treenattu jalat kuinka lukkoon nyt alkuviikon aikana? Vaikeaa peliä veikkaan aina seksikästä Sportia vastaan.

Sport on yksi parhaista ylivoimajoukkueista Suomessa. Taisivat juuri eilen hakata kaksi maaleistaan yv:llä. Eli yksi merkittävä asia Sportia vastaan on pysyä tasakentällisinä.

Toivon jopa, että muutaman kerran joudutaan alivoimalle. Haluan nähdä siihen parannusta viime aikaisesta nyt kun on taas laatu yv jengi vastassa.

1 tykkäys

Aijai, viikon tauko ja sitten tarjoillaan " jumalten nektaria " kun vastaan tulee Sport Vaasassa. :grimacing:
Tuleva 1-1 nyhjäys ■■■■■■■■ jo nyt.

7 tykkäystä

Rautakorven Jukan aikaan tietoisesti reenasimme joissakin peleissä av:tä. Nyt olisi hyvä hetki, jos huvittaa. Ja Lukekin voisi ‘ottaa kunnolla ruåtsalaisia’.

Konnalta odotan vähintään yhtä maalia Seinäjoen esikaupungissa (käy se paluuketjussa mainitsemani 0+5 toki myös) :grin:

4 tykkäystä

Eiköhän siellä ole hiottu ainakin erikoistilanteita tällä viikolla, tästä ainaki Juujärvi mainitsi lauantaina. Ei ole ehditty niitä harjottaa Konnan tulon jälkeen.

Nyt oli kova ketjun avaus! Voi kunpa Dufvalla olisi huumorimiehenä punavihreä neulepaita ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Ajatukset oli jo lauantain kotipelissä johtuen vallan muusta perjantaille suunnittellusta ohjelmasta, joten tämä oli myös oiva muistutus. Radion tai vähintään palstan seurannan ääreen pääsee aina, vaikka ohjelmaa olisikin.

Sellainen tunne itsellä, että Kake on huomenna maalin suulla

:tappara: Tappara

11 Camper - 42 Rauhala - 73 Baptiste
90 Liedes - 15 Somppi - 76 Levtchi
91 Puhakka - 20 Keskinen - 17 Halloran
22 Luoto - 31 Rönni - 86 Granath

33 Vittasmäki - 13 Kemiläinen
28 Leskinen - 44 Juolevi
63 Tuulola - 4 Witkowski
26 Kulonummi

30 Heljanko - 34 Randelin

:sport: Sport

11 Hjalmarsson - 28 Sundström - 10 Lööke
40 Mattsson - 80 Miketinac - 17 Stålberg
49 Tiihonen - 21 Nalli - 44 Kerkkänen
13 Riska - 12 Stråka - 63 Heikkinen

65 Hayes - 37 Leppänen
4 Suhonen - 36 Tommila
7 Lerby - 16 Johnsson
96 Masic

95 Svoboda - 31 Härkönen

Tuomarit

Suominen :tuomari: - Fonselius :tuomari:
Perämäki - Hägerström

3 tykkäystä

Oho nyt yllätti jos Rönni kokoonpanossa

8 tykkäystä

Rönni kiinnitti äskön Tapparan somevideolla huomioni.
Saadaan Savinainen ja Konna tuoreina Tepsin kimppuun huomenna.

3 tykkäystä

Mielenkiintoinen mediasirkus odotettavissa.

Pelillisesti nyt ei toki kuuluisi kokoonpanoon. Mutta muistakaa nyt että häntä ei ole tuomittu vielä mistään vaan oikeus harjoittaa ammattiaan.

13 tykkäystä

Red Army antaa varmaan lämpimät tervetuloa toivotukset. Saa nähdä kestääkö Topilla pää.

En tarkoittanut fanisirkusten huutelua.

No molempien tänään tulossa.

Ei voi tykätä tästä vaikka syytön kunnes toisin…

8 tykkäystä

Tykkään näistä kombinaatioista. Toki kolmosestakin, mutta sitä ei tarvitse enää erikseen mainita.

Kapteeni pääsee tulosyksikköön lyömään tahtia.