Star Wars

Prismassa “on” kahdeksan euroa kappale nämä kaksi uusinta, joita siis etsin. Selvisi kuitenkin, ettei niitä oikeasti ole. Yksi kappale The Force Awakensia ja yksi The Last Jediä pitäisi olla hyllyssä. Muttei niitä löytynyt.

Eikä varsinkaan TLJ:tä näytä löytyvän mistään hyllystä. Kuka olisi uskonut, että tällaisen nimikkeen näinkin tuore elokuva on näin kiven alla. Menee jo tunteisiin. Suattaapi olla, että käännyn pimeälle puolelle.

Eli vuokraan oikeasti Filmtownista.

5 tykkäystä

Joko tarkistit Elisa Viihteen Vuokraamon? Mielestäni sieltä löytyy. Älä lyö (liputa) jos ei löydy.

Sieltä näyttäisi pystyvän vuokraamaan The Force Awakensin, muttei The Last Jediä. Sen voi kyllä ostaa. Itseasiassa The Force Awakens on ainut palvelun Star Wars -elokuva, jonka voi vuokrata. Eli hajanaisuus jatkuu. Koitan onkia nämä paikallisesta vuokraamosta Blu-ray-formaatissa.

Useampi suunniteltu Star Wars -leffa on käännetty sarjaksi uuteen Disney+ -palveluun. Näin kävi ainakin “Boba Fett -elokuvalle”, josta tuli The Mandalorian. Mutta näin on käynyt myös “Obi-Wan Kenobi-elokuvalle”, josta tulee sarja jossain kohtaa. Lisäksi on tulossa “Cassian Andor -sarja”, joka sijoittuu aikaan ennen Rogue One -elokuvaa. En olisi yllättynyt, jos sekin olisi alkujaan ollut leffa.

Sarjoilla saa hyvää, uutta sisältöä palveluun. Pysyykö laatu ja onko sisältö tarpeeksi kiinnostavaa? Minä ainakin katson Star Warsia naamarimiesten ja käheä-äänisten pahisten vuoksi. Tulevien sarjojen synopsikset ei puhuttele.

Näiden lisäksi sieltä olisi tulossa uutta elokuvatrilogiaa.

Jotenkin tämä uusin trilogia ei ole vielä sytyttänyt. Tai ei ole noussut ensimmäisen trilogian tasolle. Jos kohta se voi olla liikaakin vaadittu. Paljon jää trilogian viimeisen osan varaan. Jotenkin varsinkin tämä Rey on jäänyt kylmäksi hahmoksi. Kuuluuko rooliin, vai onko sitten vaan kyse taidoista näyttelijänä. Eikä tässä oikein ole kunnon pahistakaan. Palpatine kuulemma palaa viimeiseen osaan.

Sellainen 7/10 trilogia tähän saakka. Suht “oikea” tunnelma ja paljon hyvääkin. Ensimmäisen osan lopussa meni kylmät väreet, kun Rey ojensi valomiekan Lukelle.

Se keskimmäinen trilogia nyt oli taas sitten ihan kuraa.

Joo, ei spoilereita tai spekulaatiospoilereita. Ekan kappaleen viimeinen lause vähän sellainen.

Rauhoitu. Kyllä tuo aika julkista tietoa on. Löytyy näyttelijälistalta. :slight_smile:

Aijaa. Olen pitänyt itseni täysin pimennossa. Heitän telkkarinkin aina seinään, jos tulee joku traileri.

2 tykkäystä

Disney julkistanut ison läjän tulevaa Staar Waarssia omaan striimauspalveluunsa (näiden lisäksi pari leffaa työn alla):

2 tykkäystä

Disney+ mahdollistaa Star Warsien katsomisen kronologisessa järjestyksessä.

Episode I on monella tapaa omituinen elokuva. Tyylilaji on lähinnä lasten elokuvaa, mutta taustatarina on epäselvä poliittinen draama. Se ei ala mitenkään alusta, vaan pahiksilla on jo juonet ja kuviot pitkällä. Kunnon pahikset vs hyvikset -asetelmaa ei ole, vaikka yksi punanaamari ilmestyy jostain valomiekkailemaan jedien kanssa. Keskellä leffaa on ylipitkä romurallikisa, joka ei liity oikein mihinkään mitenkään. Jedi-potentiaali testataankin verikokeella – ei tarvitse juosta suolla osoittaakseen kykynsä.

20 vuoden aikana tapahtui tietokoneiden vallankumous, joten pienoismallit ja naamarit on korvattu CGI:lla. Tulos näyttää lähinnä animaatiolta. Elokuvaan on valittu tunnettuja näyttelijöitä, kun yleinen linja on ollut etteivät starat saa olla tarinaa isompia. He (Neeson, Portman, McGregor) vetävät kaikki varsin puunaamaiset suoritukset.

Oli pettymys aikanaan, eikä ole parantunut vanhetessaan.

11 tykkäystä

Toinen erä on tässäkin trilogiassa parempi. Episode II vaihtaa tyylisuuntaa ja unohtaa liiallisen lapsellisuuden. Toiminta kovenee, päitä alkaa putoilemaan, eikä Jar Jar saa ruutuaikaa. Lapsellisuuden sijalle tulee teiniromantiikkaa. Anakin Skywalkerille voiman pimeä puoli tuntuu muutenkin aiheuttavan samaa mitä normaali teini-ikä kaikille muille.

En muistanutkaan, että turboahdettu vuoristoratamainen toimintatyyli keksittiin jo näin varhain. Varmaan ollut aikanaan hienoa, kun tietokoneet ovat sen mahdollistaneet. Elokuva sisältää siis ison joukon takaa-ajo kohtauksia, jotka kieltämättä ovat teknisenä suorituksena näyttäviä vielä tänäkin päivänä. Obi-Wanin ja Jango Fettin kisailu asteroidikentässä on erityisen hieno. Fett onkin elokuvan ainoa mielenkiintoinen hahmo ja siinä toistuu myös Star Warsille tyypillinen isä-poika -teema.

Sama hutera poliittinen juoni jatkuu, enkä oikein vieläkään ymmärrä miksi pahisten pitää tehdä homma niin hankalasti. Jedit ovat ihan pihalla kaikesta. Armeijoita on syntyy tuosta vaan, droideja ja klooneja. Kunnon hyvikset vs. pahikset asetelmaa ei vieläkään synny, vaikka itse Saruman (Cristofer Lee) pöllähtää jostain paikalle leffan loppu puolella.

Loppuhuipennuksena on aivan yletön megataistelu, jossa yhdelle roomalaiselle areenalle änkee puolen tusinaa monsteria, tusina jediä, miljoona droidia ja saman verran klooneja.

Ei missään nimessä hyvä elokuva, mutta parantaa kuitenkin merkittävästi ensimmäisestä episodista.

9 tykkäystä

Episode III on lopulta tämän trilogian huipentuma. Koko kolmikko on Darth Vaderin tarina ja hän on läpi trilogian ainoa hahmo josta ylipäätään kerrotaan jotain tai mitään. Muutos hyviksestä pahikseksi on suhteellisen vakuuttava.

Tarinan viitekehykseksi leivottu Emperorin poliittinen juoni, eli itse itseään vastaan käyty keinotekoinen sota, on alusta loppuun kökkö. Jos ajatellaan miten tänä päivänä oikein mikään asia ei pysy salassa, niin miten se onnistuisi heidän selvästi kehittyneemmällä aikakaudella? En enää muista mitä vuosituhannen vaihteessa tapahtui, mutta tänään tarina olisi kantaaottava, sillä diktaattorit ovat taas muodissa.

Vielä poliittista juontakin surkeampaa on apu-pahikset, jotka ilmestyvät tyhjästä, eivät tee mitään merkittävää ja kuolevat helposti. Kolmannen osan alussa kuolee Dooku, jota varten itse Christofer Lee raahattiin studioon. Kaikkien aikojen ehkä huonoin elokuvapahis on General Grievous, robotti jolla on tupakkayskä. Tai ehkä näiden pitikin jäädä vaisuiksi, jotta Vader olisi sitten vaikuttava? Hassusti ainoa joka antoi kunnolla vastusta oli Episode II:n Jango Fett ja hän oli aivan tavis ihminen – sith loordit ja kyborgit kaatuivat helpommin.

Myös hyvispuoellla hahmoja ketterästi unohdetaan. Jar Jar Binks taitaa vain vilahtaa 5 minuuttia ennen loppua, pilattuaan koko ensimmäisen osan.

Pari tuotannollista asiaa mietityttää. En aikanaan hoksannut, mutta nyt kylläkin, vahvat Lord of The Rings yhteläisyydet. Toinen kummallisuus on evoluutio lasten elokuvasta melkoiseen raakaan loppuhuipentumaan – vai laskiko Lucas ovelasti, että ne jotka ovat 10v ensimmäisen osan ilmestyessä, ovat 16 kun viimeinen osa tulee ulos? Ensin lasten elokuvaa, sitten herätellään vähän romanssia ja lopuksi raaempaa väkivaltaa.

Seuraavaksi aletaan katsomaan wanhoja elokuvia, mutta aikoinaan kohua herättäneinä retusoituina versioina.

P.S. Jos stormtroopereiden perustana olivat huippupalkkamurhaajan kloonit, niin miksi jatkossa kaikki trooperit ovat onnettomia sotilaita, joita niitetään kuin heinää?

15 tykkäystä

Hmm. Olin 6-vuotias kun Episode 1 tuli elokuvateattereihin ja 12-vuotias Episode 3:n aikoihin. Pidin koko prequel trilogiaa ihan hyvänä ja pidän edelleen. Eivät ne missään nimessä ole mitään taideteoksia ilman vikoja mutta nämä elokuvat ovat silti erittäin viihdyttäviä. Erityisesti Episode 3 on mielestäni koko Star Wars sarjan elokuvien top kolmosessa. Omat suosikkini kuitenkin Episodet 5 ja 6.

Disneyn onnettomien sähellysten jälkeen olen alkanut arvostaa entistä enemmän Episodeja 1-3. Mutta ei näistä mikkihiiri tekeleistä sen enempää.

2 tykkäystä

Ja episoodi seiskassa paljastuu, että kloonaus on mennyt pieleen. Kypärän sisältä paljastuvalla hahmolla on hieman eri ihonväri. Lisäksi taitaa paljastua, että osalla stormtrooppereista on hieman erilainen alkuperä.

1 tykkäys

Tuossa on kymmeniä vuosia tarinaa välissä. Eihän me kaikki ole klooneja, vaan kyseessä oli ensimmäinen saapumiserä.

Kypärän malli jalostui pikku hiljaa Mandalorian mallista eteenpäin.

Tästä on olemassa myös faniteoria, et Jar Jar olisikin ollut sith ja että koko hölmöily olisi ollut vain silmänlumetta… mutta teorian mukaan ekan osan herättämän fanien raivon jälkeen ei enää uskallettukaan ajaa loppuun tätä storylinea… Mä haluan uskoa tähän. Ja olisi jopa voinut mun mielestä pelastaa ekat 3 osaa, jos olisi ollut kanttia toteuttaa se.

7 tykkäystä

Episode IV, eli se alkuperäinen ensimmäinen 70-luvun lopusta. Kyllä se on edelleen niin, että tässä kohtaa episodeja tapahtuu jyrkkä elokuvallinen tason nousu. Toki tässä on vahvat nostalagiafibat, sillä Star Wars on 80-luvun lapsille sukupolvikokemus. Haukasti tietyt viittaukset menneisyyteen, jotka olivat ennen tyhjän päällä, saavat nyt merkityksen kun ne on käsitelty prologeissa.

Ensimmäisenä kiinnittyy huomio siihen, että elokuva on vain 2 tuntia pitkä. Tahti rauhoittuu, koska 70-luvun vehkeillä ei ole taloudellisesti mahdollista tuupata kolmea tuntia ADHD-toimintaa. Vuoristoratamainen vauhti korvaantuu dialogilla ja kasvoilla. Tarinalla ja hahmoilla on paremmin aikaa kehittyä. Ja tässä kohtaa George Lucasille sattui kova käsi, kun rooleihin osuivat nuoret Harrison Ford ja Carrie Fisher. Nämä saavat ruudulle viidessä minuutissa enemmän kemiaa ja kipinöitä, kuin Christensen ja Portman vajaassa kuudessa tunnissa. Nokkela huumorinsa toimii edelleen.

On hämmästyttävää miten lavasteilla ja pienoismalleilla on saatu luotua näinkin uskottava avaruusmaailma. Retusoidun version kuvanlaatu on hyvä. Tietokoneella jälkikäteen tehdyt lisäykset ovat turhia, mutta eivät haitanneet kokemusta. Pienoismalleilla ja vanhan ajan trikeillä tehdyt taistelut eivät ole massiivisia, vaan kerrallaan kehissä on vain muutama taistelualus, mutta loppuratkaisun intensiteetti toimii silti.

Ajan patina näkyy lähitaisteluissa, jotka on kuvattu aivan eri tavalla kuin nykyään – ensin joku irvistelee pyssy kädessä, ja sitten jossain pöllähtää savupommi. Pahiten kärsii lasermiekkailu, joka on ihmellistä jäykkää pönöttämistä valokeppi tanassa ja näyttää todella hoopolta prologien ninjaliikkeiden jälkeen.

Seuraavaksi odotellaan imperiumilta tiukkaa vastaiskua…

8 tykkäystä

Katselin X-Filesiä ja siinäkin oli vanhentunutta koreografiaa ja kuvausta 90-luvulta. Ei tuota uudistettu yhdessä tai kahdessa vuosikymmenessä.

Star Wars on yksi syynätyimmistä pop-ilmiöistä ja taustalla on sekä pohjatonta intoa että loputonta tuskaa. Varmaan verrattavissa Tapparan fanittamiseen. Tuosta syynäyksestä sen verran, että totta kai on olemassa video(sarja), jossa näitä vuosien varrella tehtyjä muokkauksia on vertailtu. Pakko kyllä myöntää, että luulin tuon '77-version olleen vielä erilaisempi, mitä se tässä näyttäytyy.

2 tykkäystä

Viimeisimmät muokkaukset ovat tulleet 2019 4K-käsittelyssä, kun filmit tuotiin Disney+ palveluun, josta niitä itsekin nyt katson.

1 tykkäys

En tiedä oliko ratkaisevaa muutama vuosi teknologista kehitystä, vai budjetin merkittävä kasvu (11M$ → 18M$, sen ajan rahaa), mutta Episode V, eli Imperiumin vastaisku, on kaikin puolin isompaa ja parempaa. Lavasteita, robotteja ja eläimiä on enemmän. Universumi herää uskottavalla tavalla eloon. Näyttäviä maisemakuvia on paljon ja taistelukohtaukset ovat isompia, kärkenä tietysti AT-AT walkerit.

40 vuotta myöhemminkin tämä elokuva on edelleen komeaa katseltavaa ja nykymittapuullakin vauhdikas. Laser-miekkailu tosin on edelleen pönöttävää, mutta sentään vähän edellistä luovempaa ja notkeampaa. Tässä vaiheessa projektia tuntuu vahvasti siltä, että Imperiumin Vastaisku on kirkkaasti saagan paras tekele, odotusten mukaisesti.

Erikoispiirre tässä episodissa on, että se ei pääty isoon lopputaisteluun, vaan paukkuja laitetaan varsinkin avauskohtauksen “talvisotaan”. Tarina myös jätetään selvästi kesken ilman varsinaista välipysäkkiä. Luke Skywalker ottaa Darth Vaderilta nekkuun, mutta pääsee kuitenkin kättä lyhyempänä pakenemaan – ja sitten loppuspiikit ja tekstit.

4 tykkäystä

Alkuperäinen elokuva-trilogia ja Mandalorian-sarja hyvää matskua. Tietty mysteerisyys tarinassa on hyväksi, samoin kuin se että vastaan voi tulla minkälaisia olioita vaan. Juoni etenee eikä katsojalla ole kiusallinen olo.

Esi- ja jatko-osat ei samaa salaperäisyyttä ole tavoittanut, ja pahimmillaan ovat vahvasti pilaamassa alkuperäisen tarinan saavutuksia. Jotkut asiat olisi parempi jättää mielikuvituksen varaan, ainakin jos selitykset miten Anakin kääntyi pimeälle puolelle tai mitä Luke duunasi vanhoilla päivillään, on noin kökköjä kuin näissä esi/jatko-trilogioissa on väkerretty.

2 tykkäystä