Yhteisöpeli XXVI - Ave, Caesar! - Peliketju

Tervetuloa antiikin aikojen yhteisöpeliin! Tanner tömisee Petriuksen ja Casperixin johdolla.

Aika: Vuosi 48 eaa.
Paikka: Colosseum, Rooma

“On aika vihkiä Colosseum”, toteaa Keisari Julius Caesar. Hän tarttuu viinipikariin, ja toisen käden muhkeita sormuksia suutelee neiti Patra Kleo, kenet Caesar aikoo viedä juhlallisesti alttarille tulevan voittonsa juhlan yhteydessä.

Colosseumin tunneleihin on kutsuttu aikojen saaton parhaat gladiaattorit, kuten hyvin vaaleilla hiuksilla varustettu palkkasoturi Felix. Mukana on myös palkkasoturi Kreikasta, eli tietenkin Demetrius. Ja porukan kuopuksena häärii Briteistä asti Edric. He eivät tiedä, että Caesarin miehistöä on vahvistettu mm. leijonien ja tiikereiden avulla.

Gladiaattoreista suurin osa ovat alunperin olleet vankeja, oltuaan uskollisia Pompeiukselle. Hänet Caesar on valheillaan saanut syrjäytettyä valtaistuimelta. Eläinten lisäksi, Caesar on myös saanut 2 omaa soturiaan soluttautumaan gladiaattoreiden joukkoihin. Heidän tehtävänään on varmistaa oikeiden gladiaattoreiden tappio, ja mieluiten näytöstyyliin. Caesar ei kuitenkaan ole osannut varautua Pompeiuksen salasuunnitelmaan, missä ison osan näyttelee edellishallitsijoilta perityt vauraudet.

Lehtereillä huutaa yli 50,000 katsojaa “Ave Caesar!”, kun Keisari saapuu parvelle, ja julistaa gladiaattoritaisteluiden alkaneeksi. Gladiaattorit lyövät kätensä yhteen, mukana ovat Pompeiuksen paikalle ujuttamat apujoukot, kuten 26-vuotias entinen kauppias, Scorpius Tarquin. Sekä latino amazonimainen Amaranta, joka taitaa tarvittaessa escrimaa . Caesarin antamat kenttälapiot on vaihdettu tuliteriin Axe-valmistajan miekkoihin ja kilpiin. He karjaisevat tsemppihuutonsa: “Leipää ja sirkushuveja kansalle!”

Ja portit avautuvat.

Pelin idea

Yhteenveto

Yhteenveto

Pelaajat arvotaan kahteen joukkueeseen, hyviksiin ja pahiksiin. Hyvikset yrittävät selvittää pahisten henkilöllisyydet ja äänestää nämä pois, kun taas pahikset pyrkivät esittämään hyviksiä ja poistamaan hyviksiä päivin ja öin. Pahiksia on vähemmän, mutta heidän etunaan on se, että he saavat juonitella keskenään yksityisviestein, toisin kuin hyvikset.

Pelin rytmi

Yhteenveto

Päivä kestää noin 2–3 vuorokautta. Päivän aikana peliketjussa puhutaan pelistä, etsitään syyllisiä ja äänestetään pelaajia. Pelistä ei saa puhua muualla, kuin peliketjussa. Tästä on poikkeuksena ainoastaan pahisten keskustelut. Päivän lopussa se, kenellä on eniten ääniä muuttujien jälkeen, tippuu pelistä, ja hänen roolinsa paljastetaan kanssapelaajille. Tippunut pelaaja ei saa pelin ollessa käynnissä enää kommentoida peliä.

Yö kestää enintään noin vuorokauden. Yön aikana pahikset kertovat keskusteluketjussaan pelinjohtajille sen pelaajan nimen, jonka haluavat pelistä tiputtaa. Ellei muuta ohjeisteta. Ja ne hyvikset, keneltä yönimi vaaditaan kertovat omansa. Hyvikset toimivat järjestyksessä ensin. Yön aikana kukaan ei peliketjussa puhu, vaan kaikki nukkuvat.

Yön jälkeen tulee aamu, jolloin pelinjohtaja kertoo sen pelaajan nimen, jota mahdollisesti on kohdannut kova kohtalo. He tippuvat, eivätkä he saa enää osallistua peliin. Aamun jälkeen alkaa taas päivä, jolloin spekulointi ja keskustelu peliketjussa jatkuu niiden osalta, jotka pelissä vielä mukana ovat.

Äänestäminen

Yhteenveto

Äänestäminen tapahtuu kirjoittamalla boldatulla tekstillä ++nimimerkki, esimerkiksi ++Casperi . Mikäli haluat perua äänen, se tapahtuu vastaavasti -Petri . Se ääni jää voimaan, joka on laitettu viimeisimpänä, ja jota ei ole peruttu. Mikäli äänestää toista nimimerkkiä vahingossa ennen edellisen peruuttamista, jää ensimmäiseksi laitettu ääni voimaan. Jokaisella pelaajalla on yksi ääni käytössään per pelipäivä ja eniten ääniä saanut pelaaja tippuu päivän päätteeksi. Tasatilanteessa se, joka sai äänimääränsä ensin, tiputetaan. Mikäli kukaan ei äänestä koko pelipäivänä, pelinjohtaja arpoo tiputettavan. Jos kuitenkin jollakin on ollut ääni voimassa pelipäivän aikana, hän tippuu tai se, kenellä viimeisenä oli ääni voimassa.

Olkaa huolellisia, että kirjoitatte nimimerkin oikein plussineen ja miinuksineen sekä lihavoituna, ja omille riveilleen. Nimet hyväksytään sekä isolla että pienellä alkukirjaimella kirjoitettuina, sillä jotkin nimimerkit alkavat foorumilla pienellä alkukirjaimella. Tästä ei siis rangaista.

Keskustelu

Yhteenveto

Pelistä saa keskustella vain ja ainoastaan peliketjussa. Peliketjussa saavat keskustella vain ja ainoastaan pelissä mukana vielä olevat pelaajat. Tippuneet joutuvat odottamaan pelin päättymiseen saakka, että pääsevät kertomaan fiiliksensä muille pelaajille. Tämä koskee myös pahiksia: pudonneet pahikset eivät osallistu pahisten strategiakeskusteluun. Peli menee täysin pieleen, mikäli omaa rooliaan tms. aletaan spekuloimaan jossain muualla tai jos yksittäiset pelaajat käyvät keskenään yksityisviestein vaihtoa pelin kulusta. Tämä on siis ehdottomasti kiellettyä, mikäli erikseen ei roolikuvauksessa tätä sallita. Vaikka pelin päämääränä on voittaminen, perimmäinen tarkoitus on kuitenkin pitää hauskaa ja laittaa aivot töihin. Näinpä pelin ulkopuolisiin henkilökohtaisuuksiin tai muuten vaan asiattomuuksiin menevä pelityyli johtaa myös pelistä poistamiseen.

Viestien muokkaaminen lähettämisen jälkeen on ehdottomasti kielletty. Voit laatia heti perään uuden viestin, esimerkiksi korjataksesi sanomaasi, mutta et saa enää muokata jo lähetettyä viestiä. Muokkauksia ei saa tehdä missään tapauksessa, ei esimerkiksi kirjoitusvirheenkään korjaamiseksi. Viestejä ei myöskään saa poistaa. Näistä rikkeistä pelinjohto voi muistaa pelaajaa sanktiolla.

Pelinjohtajan lähettämän rooliviestin sisällöstä puhuminen tai siitä vihjaileminen on kielletty. Roolistaan saa totta kai kertoa tavalliseen tapaan, mutta ei rooliviestiin liittyvistä muista asioista, kuten esimerkiksi tietyistä termeistä, mitä viesti sisältää.

Pudonneet pelaajat saavat tykkäillä vain pelinjohtajien aamu-, ilta- ja ”päivä on päättynyt” -viesteistä.

Pudonneet pahikset eivät saa osallistua pahisten neuvotteluun. Jäljelle jääneet ovat omillaan.

Päivä päättyy foorumin osoittaessa päättymisaikaa, eli jos päivä päättyy 20:00, 19:59 viestit hyväksytään, mutta 20:00 ei.

Pelaajat eivät saa puhua missään keskustelussa toisten pelaajien foorumiaktiivisuudesta. Eli on kiellettyä keskustella siitä, että “Petri on nähty viimeksi 4 tuntia sitten”.

Pelin kesto ja voittaminen

Yhteenveto

Peli kestää niin kauan kuin pahiksia on saman verran tai enemmän kuin hyviksiä (pahikset voittavat) tai kunnes kaikki pahikset on tiputettu (hyvikset voittavat). Peli on rakennettu tasapainoiseksi niin, että ennen pelin alkua, molemmilla puolilla on lähtökohtaisesti yhtä vahvat edellytykset voittaa.

Pelin keskimääräinen kestoarvio on noin 2 viikkoa.

Aktiivisuus

Yhteenveto

Peli ei vaadi jatkuvaa aktiivisuutta, mutta peliketjuun olisi hyvä kirjoitella tasaisin väliajoin ja vähintään äänestää jokaisena pelipäivänä. Mikäli pelaaja ei äänestä kahtena peräkkäisenä pelipäivänä (eikä pelaajalla ole tähän ymmärrettävää selitystä), haetaan tilalle varapelaajaa seuraavaan aamuun asti. Jos varapelaajaa ei löydy, hahmo tippuu seuraavana aamuna. Sitä mielekkäämpi peli on, mitä aktiivisempi se on. Tarkoituksena on saada ihmisistä irti heidän roolinsa, ja mikäli he eivät keskustele, se on vaikeaa. Erityisesti hyvisten kannattaa siis pitää keskustelua yllä ja käyttää äänestämisoikeutta hyväkseen. Muistakaa, että äänen saa aina vaihtaa niin monta kertaa kuin haluaa ennen päivän päättymistä.

Pelinjohtaja

Pelinjohtajina toimivat Casperi ja Petri, jotka päättävät mahdolliset ongelmatilanteet.

Pelaajamäärä ja pelihahmot

Pelissä on yhteensä 11 pelaajaa, joista 2 pahishahmoa sekä 9 hyvishahmoa.

Pahikset:

Kaksi henkilöä ovat saaneet tuplaroolin. Heillä on kerrotun roolin lisäksi toinen, pimeä puoli, jonka vain he tietävät. He käyttävät tätä roolia sabotoidakseen tehtävää parhaansa mukaan.

Pahikset ovat:

Pahamaineiset Cironet, vähän heistä tiedetään, eikä heistä ole yhtään tuoretta kaiverruskuvaa tai marmoririntakuvaa.

Silvanus, Caesarin kätyri. Nuorempi ja viisaampi, hänellä on näkijän kyky. Kysyy yöllä pelaajan roolia, ja saa tästä tarkan kuvauksen. Jos gladiaattorit kysyvät häntä ensimmäisenä yönä, saavat he vastauksen “tavallinen Gladiaattori”.

Marius, Caesarin kätyri. Vanhempi ja vahvempi. Tarkoitus on sabotoida gladiaattoreiden voitto. Ei erikoiskykyjä.

Hyvikset ovat:

6 tavallista Gladiaattoria:

He laittavat kroppaa likoon hyvisten puolesta. Ei erikoiskykyjä

Ennustaja-Gladiaattori:

Ennustaja näkee asioita, mitä muut eivät. Lähettää joka yö pelinjohdolle haluamansa pelaajan nimen. Pelinjohto paljastaa, onko kyseessä hyvis vai pahis. Poislukien ensimmäisenä yönä, jos ennustus osuu pahis-näkijään, kerrotaan vastaukseksi hyvis.

Vartija-Gladiaattori:

Lähettää joka yö pelinjohdolle haluamansa pelaajan nimen, ja suojelee yön tuota pelaajaa pahisten pudotukselta. Jos pahikset yrittävät pudottaa tuon suojellun pelaajan, kukaan ei yöllä putoa!

Hän ei voi suojella samaa pelaajaa kahta kertaa peräkkäin. Hän ei voi myöskään suojella itseään.

Yllyttäjä-Gladiaattori:

Saa joka toinen päivä yhden pelaajan äänestämään oman tahtonsa mukaan. Lähettää joka toinen yö pelinjohtajalle kaksi nimeä, joilla määrää, kenet komentaa äänestämään ja ketä. (Eli toimii ensimmäisen kerran 1. yönä.)

Yllytetty joutuu antamaan lopullisen äänen yllyttäjän valitsemalle kohteelle, mutta ei saa peliviestissä kertoa tai edes vihjailla, ettei äänestä oman tahtonsa mukaisesti. Mahdolliselle pahiskaverille, jolle pelaajalla on oikeus jutella, sen sijaan saa kertoa tulleensa pakotetuksi.

Saa käskeä samaa henkilöä useampana yönä.

Pelissä mukana olevat pelaajat (11/11):

louskutin - Arminius, 25, keruski, mies, kylästä Weserin varrelta, sotavanki
Varilasit - Cyrus Jasper, 18, persialainen sotavanki Ektabanan kaupungista, mies
Jopeti - Edric, 17, britti, mies, Isca Augustan kaupungista
Armas - Appendix Testis, 31. Kelttiläinen puoskari.
000 - Gaisarix, 22, vandaali Korsikan saarelta, mies, sotavanki
Tonza - Demetrius, 33, mies, kreikkalainen sotaveteraani ja -vanki Delfoin kaupungista
Ilves1931 - Amaranta, 22, espanjalainen Tarracon kaupungista, nainen, entinen orja, vapaaehtoisesti gladiaattori
Nuti - Lars Bothnici, 41, pohjoinen villi
tp2 - Scorpius Tarquin, 26, puunilainen, mies Karthagosta
Bilbo - Marcellus Maximus, 29, roomalainen mies, velkojen takia gladiaattorina
Mazzus - Felix Flavius, 25, roomalainen palkkasoturi (hyvin vaaleat hiukset), mies

Nyt alkaa ensimmäinen pelipäivä, eli puhuminen ja äänestäminen on nyt sallittua. Päivä päättyy maanataina 13.3 klo. 20.00. Onnea peliin!

7 tykkäystä

Pelaajien tarinat

Armas - Appendix Testis

Yhteenveto

Kelttiläinen puoskari, paennut Roomaan. Tuomittu vankeuteen epäilyttävien ihmiskokeiden vuoksi.

Nuti - Lars Bothnici

Yhteenveto

Lars on pohjoisessa tunnettu voitettuaan joukkueensa kanssa useita mestaruuksia viikinkien Stein Og Stokk pelissä. Pelialueen keskelle laitetaan siinä iso kivi, joka pitää saada kuljetettua vastustajien päätyyn. Puukeppien avulla voi hätistellä vastustajan pelaajia kauemmas.

Lars tuli tunnetuksi tehokkaasta tavastaan antaa vastustajille kyytiä suurella pöllillä, jota hän piteli poikittain. Vastustajat puhuivat katkeraan sävyyn “Poikkari-Lassesta.” Normannit muuttivat pelin sääntöjä niin, että poikittaista pölliä ei enää saanut käyttää.

Lars oli kuullut, että kaukana Roomassa pääsisi käymään kunnon otteluita ilman turhia mammanpoikien sääntöjä. Normannit tarjosivat auliisti hänelle menomatkan Roomaan viikinkialuksessa. “Vi ble kvitt det!” nämä iloitsivat lähdettyään paluumatkalleen.

Larsin mottona taistelussa on: Voitto mulle, kuolema sulle!

Ilves1931- Amaranta

Yhteenveto

Amaranta on paennut espanjasta entisiltä omistajiltaan ja ryhtynyt gladiaattoriksi huomattuaan pärjäävänsä myös miehiä vastaan lajissa erinomaisesti. Amaranta onkin 192cm pitkä ja painoa on 98kg ja suurin osa tästä on lihasmassaa. Hänen entisen omistajansa perheen poika, nuori guido, opetti hänelle escrimaa, filippiiniläistä taistelulajia joka oli kulkeutunut kyseiseen maahan espanjalaisvalloittajien mukana.
Sietää poikkari-lassenkin varoa tätä amazonimaista naissoturia.

Tp2 - Scorpius Tarquin

Yhteenveto

Vanha kauppias. Entinen rikas, nykyinen köyhä. Kauppaa tarttis tehrä, mutta käärmeen nahka ei myy.

Louskutin - Arminius

Yhteenveto

Arminius, tuttavallisemmin Iso-Arm, on kanafarmari sekä runoilijasielu Stoltzenaun kylästä Weserin varrelta. Iso-Arm ei ole koskaan suuttunut kenellekään, paitsi kerran, kun germaanit tulivat hänen kanojaan panemaan verolle. Oli näet päätetty, että myös kanat alkavat maksaa veroja. Iso-Arm sekä parisataa kanaa olivat asiasta eri mieltä ja tarvittiinkiin lähes yhtä monta kelttiä talttutamaan Iso-Arm sekä vihainen kanalauma, mutta lopulta hänet pakotettiin taistelemaan orjana germaanien riveissä roomalaisia vastaan.

Hieman myöhemmin taistelussa Pulan kaupungista saivat roomalaiset Iso-Armin vankiksi ja lähettivät Colosseumille. Kanojen kohtalosta ei ole tässä vaiheessa varmuutta.

Varilasit - Cyrus Jasper

Yhteenveto

Entinen ammattisotilas jäin kiinni Egyptiläisille. Sotilas arvo ei ollut kiinniotto hetkellä tiedossa.

Bilbo - Marcellus Maximius

Yhteenveto

Marcellus eli taannoin eräässä Pohjanmeren rannikkokaupungissa ja käytti suurimman osan luppoajastaan kalastamiseen siitä huolimatta että oli kalastaja työkseenkin. Hän oli ylös kirjannut kaikki pyydystämänsä kalalajit kunnes enää kaloista suurin ja mahtavin oli häneltä saamatta, ja sen tähden hän erään kerran hiipi salaa yön turvin ranta-alueelle jonne ei ollut hänenlaisilleen pääsemistä, sillä siellä oli hän kuullut Rooman keisarin toisinaan kalastavan niitä suurimpia kaloja. Aluetta reunusti kiviaita, jonka päälle oli kivenveistäjä sijoittanut onnistuneimpia teoksiaan kaupungin arvovaltaisimpien silmien iloksi.

Niin kävi, että Marcellus saikin kuin saikin koukkuunsa kuningaskalan, mutta se tömähti koukusta ikävästi juuri aidan päälle särkien varsin äänekkäästi samalla kertaa kolme kaunista veistosta, ja kohta oli paikalla kivenveistäjä ynnä muutakin porukkaa. Marcellusta ei vangittu, mutta työ häneltä meni ja sellaiset velat hänelle annettiin ettei hän vauraana miehenäkään saanut juuri mitään maksettua, ja kovan paineen alla teki hän nopean päätöksen matkustaa etelään ja ryhtyä gladiaattoriksi siinä toivossa että saisi menestystä ja sitä myöten myös jotakin millä maksaa velkansa.

000 - Gaisarix

Yhteenveto

22, vandaali Korsikan saarelta, mies, sotavanki

Tonza - Demetrius

Yhteenveto

33, mies, kreikkalainen sotaveteraani ja -vanki Delfoin kaupungista

Jopeti - Edric

Yhteenveto

17, britti, mies, Isca Augustan kaupungista

Mazzus - Felix Flavius

Yhteenveto

25, roomalainen palkkasoturi (hyvin vaaleat hiukset), mies

7 tykkäystä

Ekana paikalla :raising_hand_man:

4 tykkäystä

Miten päädyin Rooman? Joku voisi kysyä, no Caesarin valtakunnassa osataan tehdä yhteistyötä.

Mutta eiköhän pidetä perinteitä :rofl: yllä ++Bilbo.

1 tykkäys

Älä sinä Alaranta ala liikaa lähennellä, tai saat poikittaisesta pöllistä.

Siis Amaranta. Älylaite sekoilee.

Mikä ? :flushed:

3 tykkäystä

Jaaha, huomenta! Poistetaanko umppari, kupataanko silmät? Kaksi kolmen hinnalla!

4 tykkäystä

Paluu tulevaisuuteen?

4 tykkäystä

Aina yhtä epäilyttävää :grin:

Voi veljet, toivottavasti minä en joudu tuonne kehään.
Samalla katselee epätoivoisesti pontikan ja sikarien kuihduttamia raajojaan…

2 tykkäystä

Munuaisille olisi jokin verran kysyntää…

Ei ole justiin tarjolla, mutta tapaan illalla mahdollisen luovuttajan. Ei sinulla sattuisi olemaan kylpyammetta ja jäätä?

1 tykkäys

Nämä saadaan varmasti järjestettyä. Onko mahdollinen luovuttaja Felix Flavius?

Salvēte! Odotan niin innolla urani suurinta hetkeä joka koittaa pian! Mutta, onko se totta että joukossamme on joitain jotka tahtovat kovasti viedä kunniamme? Miksi arvoisa Cyrus kaiversit heti nimeni kiveen, vaikka tiedäthän että nimi joka on kiveen eniten kertoja kaiverrettu joutuu pian päättämään uransa gladiaattorina?

Äänestystilanne

1 Bilbo (Varilasit)

Lähdössä Bilbo ainoalla äänellä.
Päivä on vasta alussa ja päättyy maanantaina klo 20.00.

5 tykkäystä

Fratres!

Eiköhän veljet piestä noilta kahdelta Caesarin kätyriltä totuus ulos. Siinä olisi kelpo lopputulos.

Onko kukaan nähnyt kanojani? Olen tavallinen gladiaattori, enkä syö sanojani.

Nuti, oletko pohjoinen villi, vai tanskalainen silli?

++Nuti

3 tykkäystä

@mazzus onko pahat jo ratkaistu?
Onko kielesi katkaistu?

Yhdessä areenalla voi kukistaa pahan, ottaisinko aseekseni kirveen vai sahan?
Kovin on hiljaista ennen taistoa. Ensimmäisessä äänestyksessä käyttänen vaistoa.

2 tykkäystä

Tänään ja huomenna pysyttelen enimmäkseen varjoissa, sen verran kuuma sää täällä.

++Nuti

1 tykkäys

Hola!
Täällä on tämä naisedustus vähissä, vaikkakin, menen minä miehestä siinä missä joku ripakinttukin.
Tuokaa tiikerit, leijonat tai vaikka raivohärät, tämä guerriera on valmis.

3 tykkäystä