Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat

Ihan ok esitys, mutta viimeistelypaikoissa valitettavan tuhnua. Välillä Suomi pelasi ihan kivasti ja eiköhän tuollaisella pelaamisella saada Jerevanissa maalitili auki ja toivon mukaan kolme pistettä matkaan.

Helppoa iltaa en kuitenkaan tiistaillekaan Huuhkajille odota.

6 tykkäystä

Ihan ei riittänyt jackpottiin, mutta todella urheasti Huuhkajat haastoi Italiaa läpi pelin. Toi esitys esim mm kisoissa olis kunnioitettava.

Se viimeinen ratkaisun teko puuttui. Lod siitä myös haastattelussa puhui, vähän jäi vaiheeseen. Siitä toki myös kreditit Italialle, joka lopulta otti ne tilanteet tosi tarkasti. Nähtiin todella hieno futispeli! Ylpeä voidaan olla huuhkajista

5 tykkäystä

Ja miettikääpä sitä, että siis Suomen futismaju on uhka jo isoillekkin maille, niin aika pitkä matka ollaan tultu takasin tähän pisteeseen. Tämän iltanen peli Italiaa vastaan oli todiste siitä. Kova on meidän Huuhkajat.

Esimerkiksi veikkaan että Lodin nappaa vielä joku isompi joukkue, kuin espanjan secunda 2 divari. Kamara tulee myös pelaan vielä valjua, nyt imee oppia Gerrardin alaisuudessa, kuten Pukkikin joka nousee ehkä Norwichin kanssa valjuun. Vielä kun tohon tulisi Pohjanpalo, Eremenko ja keitä kaikkia nyt oli poissa - niin aika hyvä tulee. Synkkiä pilviä ei ole näkyvissä, Armenia peli ei ole helppo, mutta Suomi sen tuolla pelillä hoitaa.

1 tykkäys

“kuten Pukkikin joka nousee ehkä Norwichin kanssa valjuun.”
Vaikka Norwich nousisi valjuun niin luulen, että El Pugi ei kyseisessä joukkueessa enään sillon pelaisi…

Ottaisin El pugin Newcastleen ihan milloin tahansa =)

Haastaa pystytään taas toisinaan, mutta vielä ei olla varsinaisia uhkaajia. Vaikka pelillisesti esitys oli kelvollinen, niin Pukin paikkaa lukuunottamatta ei oltu kertaakaan lähellä maalia. Italia vei voiton ansaitusti.

Tykkäys silti optimismista - kyllä tässä parempaan suuntaan ollaan menossa. Toivotaan todella, että yhä useampi pelaaja pääsisi pelaamaan kovempiin sarjoihin ja saamaan ihan peliaikaakin. Hieman ihmetyttää, että esim. Los ei pääse kovinkaan paljoa pelaamaan Segundassa. Taas varsin hyvä esitys häneltä maajoukkueessa.

1 tykkäys

Miksi Norwich myisi Pukin, jolla on sopimus vuoteen 2021 asti? Ei kuitenkaan käsittääkseni mikään köyhä seura, joten olisi paljon loogisempaa hankkia halvan kultakimpaleen ympärille lisää laatuamiehiä, kuin myydä hänet.

Vähän on mielestäni liiaksi kultainen reunus tuo eilisen esityksen perusteella. Italia sai heti alkuun avausmaalin ja heidän filosofiaan ei kuulu juurikaan alkaa takomaan lisää maaleja aikansa kuluksi, vaan aletaan jäädyttämään peliä. Tuntui olevan vähän wow-efekti jos Suomi pääsi muutamilla syötöillä Italian alueelle. Paikkojahan oli vain yksi ja se tuli Pukille. Nämä löysäilyt (Bonucci) pitäisi käyttää jos olisi halunnut edes pisteestä taistella.

1 tykkäys

Tuokin on totta, mutta mikäli yksikään isompi seura haluaisi hänet (ja miksi ei haluaisi) varmana omaa sellaiset omistajat, joka voi ostaa Teemun ulos sopimuksestaan.

Toisaalta Norwich on kyllä Pukille paikka jossa saa vastuuta ja on ihan kingi…

Roman kesäkuussa mukana?

1 tykkäys

Vastaus kysymykseesi: Ei ole.

Eremenkon koko kevään vihoitellut lonkan koukistajan/nivusen vamma vaatii leikkaushoitoa.

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/lam-jensen-ja-eremenko-sivussa-huuhkajista

Myös Thomas Lam ja Fredrik Jensen sivussa. Joukkue :bosnia_herzegovina:- ja :liechtenstein:-matseihin julkaistaan siis huomenna klo 14.

1 tykkäys
7 tykkäystä

Otteluennakko:

4 tykkäystä

Väitän, että tämä on tulevan nations liiga karsintaparin ohella ehkäpä odotetuin ottelu aikoihin. Kerrassaan huikean kihelmöivä matsi tulossa.

Miksun tai Backen aikoina olisin lähettänyt pisteet jo postissa Sarajevoon, ettei tarttis kaverin ilmastoa saastuttaa, mutta nyt on odottava, toiveikas ja luottavainen fiilis - Huuhkajat on äärettömän paha ja ilkeä vastus.

Toivottavasti näemme taas sitä oikea-aikaista prässiä ja hyvää pallonhallintaa nopeine syöttöineen, . Kun on :fire: Pukki irti, se ei ensimmäiseen aitaan pysähdy. Jumankekka, alkais jo!

Ps. Kun ulkosalilta tulin, näytti nurmi äärimmäisen hyvältä.

5 tykkäystä

Onko tietoa, näkyykö viafreeltä matsi ulkomailla? Espanjassa. Ilman mitään kikkailuja iPadin sovelluksella.

Ei satavarmaa tietoa, mutta lähes: ei näy. Geoblokattu Suomeen käytännössä varmuudella. Freedomen kokeilujakson avulla pystynet katsomaan pelin, jos kevyt kikkailu kiinnostaa. Kysy tuolla lisää, jos kiinnostaa ja tarvis on:

Erikoinen juttu, että Suomen pääkanavat eivät näytä ottelua. Semmoseksi on maailma mennyt.

3 tykkäystä

Peliin menijöille: harkitkaa sadevaatteita, jos avokatsomoliput on.

Huuhkajat tänään :finland:

2 tykkäystä

Katoppa Forsell päässy avaukseen.

En tiedä syytä, mutta asunnon Wi-Fi verkossa peli ei näkynyt, mutta mobiiliverkossa näky, mutta pätkien.

1 tykkäys