Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
433
Sallitaanko tämmönen linkkaus?
Suomen futismaajoukkue oli todella lähellä mm-kisapaikkaa vuoden 1986 meksikon mm-kisoihin valmentaja Martti Kuuselan johdolla. Vaadittiin voitto Romaniasta vieraissa, vaan kyllähän se niin meni, että pohjanpoikaa kohdeltiin taas “hieman väärin”. Tosin, odotettu voitto walesista valui hukkaan aikaisemmin.
Tuo dokumentti paljastaa kuinka valtavan työn tuolloiset futispelaajat, ja etenkin Herra Mara Kuusela teki. Kuusela oli todellinen ammattilainen ja pioneeri, sellainen herra ketä kannattaa meidän kaikkien kumartaa. Mies oli ja on myös yhä äärettömän kunnioitettu hahmo ex-pelaajien suhteen. Resurssit oli todella pienet, mutta huuhkajat taisteli jo tuolloin erittäin ylpeästi. Huikea, huikea dokumentti!
Itsellä tuli tippa hieman linssiin, kyllähän nuo kaverit tekivät kaikkensa jo tuolloin. Majesteettisesti ja urheasti.
Harmillinen takaisku, Arajuuri loukkaantunut seurajoukkueensa harjoituksissa eikä näin ollen ole kummassakaan matsissa kehissä.
Dynaamisen Arajuuri-Toivio -toppariparin tilalle täytyy siis lyödä kokonaan uusi kaksikko. Henkilökohtainen toiveeni olisi L. Väisänen ja Lam.
2 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
439
Ja ei meillä hätää ole. Vaikka näitä bodarijengejä vastaan oltas tarvittu Paulusta. Ton jengin synergiaa ja yhteispeliä, että taitoa syöttöpelissä keskikentällä ei ole varmaan viä rekisteröity ihan täysin. Luotto on täysi kahteen voittoon, sen nuo ottavat jos liitävät yhä. Jompikumpi Väisänen kehiin, niin pärjätään kyllä. Saulin suoritukset ovat tosin olleet ainakin itselle pettymyksiä.
Huuhkajat on täyttä myrkkyään kynsineen. Alkaispa jo raatelu
1 tykkäys
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
440
Wales lähtee seuraavalla kokoonpanolla ja vastaan :
Maalivahdit
Wayne Hennessy (Crystal Palace), Danny Ward (Leicester City), Adam Davies (Stoke City)
Puolustajat Chris Gunter, Ashley Williams, Ben Davies (Tottenham),
Conner Roberts (Swansea City), Tom Lockyer (Charlton Athletic), Ethan Ampadu
(Charlton Athletic), James Lawrence (Anderlecht), Ben Cabango (Swansea City),
Neco Williams (Liverpool)
KeskikenttäAaron Ramsey (Juventus), Jonathan Williams (Charlton Athletic),
Harry Wilson (Liverpool), David Brooks (Bournemouth),
Matthew Smith (Manchester City), Daniel James (Manchester United), Will Vaulks (Cardiff City), Joe Morrell (Bristol City), Dylan Levitt (Manchester United), Gareth Bale (Real Madrid)
Kärki Hal Robson-Kanu (West Brom), Tyler Roberts (Leeds United), Rabbi Matondo (Schalke), Kiefer Moore (Cardiff City)
Kyllähän tässä kuume nousee… futiskuume nimittäin.
Tarkistus kun ehdin, jos joku löytää tiedon paikkaavista pelaajista, voi lisäillä.
Näin 19 tuntia sitten saapuneen huhun, jonka mukaan kursivoidut pelaajat eivät olisikaan ryhmässä. Olisi kyllä kovia poissaoloja Walesille nuo.
Tänään Huuhkajilla siis pelipäivä Walesia vastaan. Huuhkajat palaavat Olympiastadionille lähes viiden vuoden tauon jälkeen. Peli näkyy ilmaisena Viafreestä, klo 21 alkaa studio. Kokoonpanot julkaistaan myöhemmin. Tässä vielä Suomen uudet pelipaidat:
Kova on toi Walesin porukka. Bale yksinään voi voittaa koko pelin, jos sattuu sellanen päivä. No toivotaan, että pienen ulospuhalluksen jälkeen Suomi olisi taas tikissä ja hyvä suuntaus kohti parempaa suomalaista jalkapalloa saisi jatkoa.
Kelit taitaa mennä aika huonoksi iltaa kohden. Vettä on luvattu rajusti.
4 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
443
Samaan pystyy myös Pukki-Pohjanpalo kaksikko - tuo onkin kyllä monipuolinen ja vaarallinen kärkikaksikko. Molemmilla joukkueilla on kovia poissaoloja, eli myös Walesilla : Ramsey ja Williams puuttuvat. Ramsey on aivan ehdottomia tähtipelaajia maailman mittakaavassa.
Sen mitä luin futisforumilta Walesin pelityylistä ja jos ymmärsin oikein,
pyrkivät pelaamaan yllättävänkin paljon vastahyökkäyksien kautta riiston jälkeen.
Eli käyttävät sitä hyödyksi kun linjaan tulee rakoja ja pallon menettänyt pelaaja on “eliminoitu”.
Voi olla jopa niin että Suomi hallitsee tänään palloa. Pelivälinettä ei vaan sovi menettää keskikentällä - siten että pakka on levällään, ja kun tuo hetki tulee on huuhkajien oltava äärettömän varovaisia. Wales sitten toisaalta prässää kyllä paljon, sillä vaikuttaisi olevan työläitä pelaajia. Odotettavissa on siis kova taisteluottelu, jossa miehestä todella otetaan verisesti mittaa.
On sanottu, että Wales pyrkii jopa luopumaan pallosta suosiolla aivan alakerrassa -
pyrkivät pelaamaan nopeasti kohdepelaajalleen keskikentällä riskeittä.
Sieltä palloa yritään jatkaa Balesille. Pelaaja “keskikentältä” nimeltä Morrell on mainittu usein Kamara tyyppisenä terrierinä, joka rakentaa peliä ja liikkuu sulavasti. Joten siinä kenties eräs ratkaisevimmista taistelupareista : Kamara/Sparv vs Morrell. Sparvilla riittää peliäly, mutta nopeahan hän ei ole jaloistaan.
Tästä voisin itse päätellä, että Walesin heikkoudet voisivat löytyä alakerran pelinrakentelusta.
Wales saa olla tarkkana etenkin Pukin juoksujen kanssa, kun vaan esim vaikka Kamara saanee tälle syötettyä linjan taa läpisyöttöjä, etenkin jos tuo oletettu viiden miehen prässi ohitetaan vauhdilla aikaisemmassa vaiheessa. Kamaralla on se hyvä puoli, että mies tuntuu tietävän välittömästi mihin pelaa pallon.
Ylempien pelaajien on myös luettava peliä ja ennakoitava syöttösuunnat, jolloin kala ui sieltä missä katiskassa on reikä.
Älkää teurastako, jos olen “väärässä”. Koitin hieman ottaa selvää Walesista kiteytettynä ja kaapia tuosta raportista joitain asioita esiin ja tehdä myös omia päätelmiä - itselleni Wales ei ole järin tuttu joukkue männä vuosilta. Mutta tiedossa on se, että sieltä tulee nimenomaan joukkue vastaan, ja laatua löytyy. Aika hankalalta vastukselta vaikuttaa pelillisesti.
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
448
Tulos oli valtava pettymys, Wales oli jopa nihilistinen jengi, jolla oli oikeastaan vain yksi paikka. No puolustivat hyvin toki.
Puolustuspeli toimi todella hyvin, mutta yksi nukahdus maksoi voiton.
Kamara on Jumala - mies tietää mihin syöttää tarkasti 0,0001 sekunnissa. Raataa hevosen lailla.
Niskaselta todella vakuuttava eka puolisko hyökkäyssuuntaan ja alisti pari kertaa Golf-Balea, katosi kuvasti toisella jaksolla.
Sanoisin että hallittiin peliä ja oli oikeasti erittäinkin hyvät aihiot. Final push puuttui - mutta Wales puolusti kyllä hyvin. Tulos oli siis suuri pettymys, etenkin alkuasetelmiin vs siihen peilaten kuinka peli sujui - Wales oli täysin kaadettavissa. Tasoa on kuitenkin nostettava ylöspäin viimeisimmissä ratkaisuissa boksin sisällä, hyvä peruspeli ei riitä jatkossa. Eipä meilläkään ollut kuin se yksi paikka, tosin se on toisinaan sitä futista ja kuuluu kuvaan joskus.
Ihan hyvä peli Suomelta. Mielestäni voitto olisi ollut ansaittu, mutta ei tuo maalin tappio mikään huutava vääryyskään ollut. Hyvin hallittiin palloa ja tämä on se suurin muutos peliin, mikä on tullut Kanervan aikana. Oli ihan kivan näköistä.
Sääli, että Väisänen osui täysin avoimessa maalissa vain tolppaan. Törkeää huolimattomuutta, vaikka pallo tulikin nopeasti. Pohjanpalolta jäätävä syöttö tuossa tilanteessa.
Ihan hyvä tästä on kuitenkin jatkaa.
3-5-2 kokeiltiin taas ja vieläkään se ei tuonut tulosta.
Mielestäni tuota ryhmitystä ei kannata enää kokeilla, ellei kokoonpanoon ilmesty jostain oikeita wingbackeja. Nyt veikkausliigaa pelaava maajoukkuedebytantti Niskanen oli oikealla wingbackin paikalla, vaikka ei edes ole tottunut sitä pelaamaan. Oli kyllä pirteä, mutta jätti puolustussuuntaan toivomisen varaa. Tietysti vastassa valioliigapelaajaa yms, joten kyllä valmennus heitti syvään päähän ja sieltä kaveri nousi pintaan.
Hyökkäyspeli oli onnetonta ja minusta johtui lähinnä keskikentän heikkoudesta. Keskikenttä oli koko ajan alivoimainen, kun oli vain kolme ukkoa siinä. Lisäksi Sparv -vaikka miehestä tykkäänkin- oli huono. Kamara ihan ok, mutta ei saanut palloja hyökkäjille pelattua.
Puolustus oli minusta hyvä, lukuunottamatta Väisäsen höntyilyä maaliin johtaneessa tilanteessa.
Jatkossa toivottavasti 4-4-2 ja keskikentälle ottaisin Roman Eremenkon Kamaran kaveriksi. Sparv on liian hidas sekä fyysisesti että ratkaisuissaan.
Laidoille vaikka Soiri ja Niskanen.
Laitapakkeina Uronen, Granlund.
Ojala oli topparina hyvä ja tässä loukkaantumistilanteessa jonpikumpi Väisänen hoitaa toisen topparin homman kyllä.
Pukki-Pohjanpalo-Hradecky pitää olla aina avauksessa, mikäli vain pelikuntoisia.
4 tykkäystä
Kahvanaama
(-Sry about the sticky kalvo`s here-)
452
Erittäin hyvä kirjoitus Janne Kosuselta IS.
Unohdin itse mainita, että mielestäni Joni Kauko pelasi loistavan peli ja vähän jäi kaivelemaan tuo vaihto Jenseniin. Kyllähän Kauko myös raatoi aika paljon, joten saattoi olla energiat vähissä.