Eikö Peksi vielä muuntautuisi uuteen rooliin ja istuisi toimistolla siinä tiskin takana valmiina heittämään hanskat, kun esim. joku Ilveksen toimistolta pyrkii Mikin huoneeseen.
Hiljalleen samaa mieltä. Kaari ollut kauden sisällä laskeva.
Toki voi olla taas tosipeleissä ja erityisesti alivoimalla kova luu, ja toivottavasti onkin.
Peksi hoitais joo alivoimat ja tiukat hässäkät. Kiekollinen peli ja liike on niin huonoa että kovin suurta vastuuta ei voi antaa
alivoimat? Minä luulin ettei niitä hoida kukaan
Vaikka Tapparan haaviin ei nyt sitä sentteriä jäänyt, niin Kuuselan hankinta oli siinäkin mielessä loistava koska hänet voi loukkaantumisten kohdatessa (toivottavasti ei tule) heittää sentteriksi.
Tapparalla on neljä laituria, jotka ovat pelanneet myös sentterinä: Kuusela, Peltola, Savinainen ja Honkanen.
Totta ja eikö Repokin ole pelannut sentterinä?
Kyllä, unohdin sen kokonaan. Liigasta en ole varma, mutta ainakin A:ssa ja mahdollisesti maajoukkueessa.
Ja Nurmi Lukossa.
Jos kaikki pysyy kunnossa niin ei ole hätää. Tosiasia on se, että sentteriosasto on kapeampi kuin viime vuonna ( -Dixon ja Ilomäki). Jos Savia ja Krissee joudutaan käyttään keskellä niin tehot laidoista vähenee. Peltola varmaan on ensimmäinen varamies, mutta ei jugikaan mikään peliätekevä sentteri ole.
Jos hätä tulee, niin eiköhän Jugi sitten eka sille paikalle ole.
Toivottavasti ei jouduta siihen.
e. olikin sama jo mainittu yllä
Niin ehkäpä tässä nähdään muutamien pelien aikana kiertoa kentissä,jopa pelien sisällä.
Haapala-jani-krisse
Savi-jmj-repo
Karjalainen-jasu-peltola
Röy-rauhala-nurmi
Jasun ja Rauhalan paikkaa voi vaihtaa. Repo soveltuu enemmän savin kanssa tai käännetään niin että repo menisi enemmän hukkaan Jasun kanssa.
Jos Lajunen tai Järvinen putoo pois niin Rauhala on mun papereissa se ensimmäinen nousija ylemmäksi. Olisi niitä tarinoita rakennettavaksi. Jasu on hyvä aloittaa, mutta ei pysty niin hyvin peliä rakentaa kuin Rauhala. Tyylinen Lajunen, Rauhala, Peltola ja Jasu olisi järjestys on Järvinen putoo.
Toivottavasti näin ei käy!
Kyllähän se juuri niin on, että sentterin ruutu pn meillä heikoin juuri nyt. Hyökkäys kestää yhden loukin hyvin ja kaksikin ehkä lyhyellä aikavälillä. Kunhan JMJ tai Laju eivät loukkaannu. Jotta meillä olisi mahdollisuuksia kolmen selkeän tulosketjun muodostamiseen, Rauhalan täytyy pystyä poffeissa samanlaiseen kiekolliseen peliin, kuin nyt viimeiset viikot. Erityisesti Oton uran kannaltahan tämä on hieno mahdollisuus.
Tuli tossa mieleeni että oliskoha Rautakorpi antanu ylimääräistä vapaapäivää Vellulle, Henkalle ja Jukille, epäilen!
Pitänee vetää huviksee oma ketjulotto tässä vieraana. Itse rakentasin kentät näin.
Haapala-Lajunen-Kuusela
Savinainen-Jävinen-Repo
Peltola-Rauhala-Karjalainen
Röymark-Jasu-Nurmi
Kyllähän tuo pelottaa jo valmiiksi, mutta eipä Kärpät ja Tappara taistele samoista sijoista niin ihan sama. Jos ei kannua tuola ryhmällä tuu niin suosittelen kaikille terapiaa
Melkoisesti on palikoita Tapolalla käytettävissä.
Se minkä haluan ehdottomasti nähdä on JMJ-Xavi -akselin yhdessä pysymisen. Laju-Xavi ei ottanut yhtään toimiakseen. Toisekseen Haapala-Repoa haluan ainakin toistaiseksi nähdä lisää samassa ketjussa.
Hurjaa on, Nurmi olis nelosessa joka pystyy ykkös -kakkosketjussaki ratkoo pelejä tekemällä 1-2 maalia
Itse laittaisin näin, kun kaikki on käytettävissä.
Haapala-Lajunen-Kuusela
Savinainen -Jmj-Peltola
Repo-Rauhala-Karjalainen
Röymark-Jasu-Nurmi
2&4 kentät on toimunu hyvin ei siis tarvetta rikkoa, 1 Kenttä on lähes täydellinen ja 3. Kenttään jää loput mitä jäljellä on.
Viime aikoina en ole ollut 100 %:n varma, pystyykö Jasu rakentamaan peliä alkuunkaan