Tappara roster 2017-18

En tiedä minne laitan niin laitan tänne. Tapparan Instastoriesin mukaan Jugi ja Bobi jo jäällä joukkueen kanssa.

5 tykkäystä

Ilkeä Jukka pakottanut pojat heti reenaamaan. :frowning:

Viime kaudella playoffeissa ainakin Haapala oli ihan hyvä jossain kohtaa JMJ:n ja Peltolan kanssa.

Myös Kuuselan kanssa on joskus homma toiminut.

Ihan mielenkiintoista nähdä mihin laitetaan.

3 tykkäystä

Hmm. Tässä kentässä näen kyllä paljon potentiaalia. Olikos se jossain kohtaa Repo-Masa-Luoto kenttä joka klikkasi melko hyvin?

11pv sitten kirjoitin tällaisen ehdotelman:

Eli hyvin samoilla linjoilla mennään ja luultavasti jossain välissä Jasu ottaa Massin paikan, vaikka Massi hyvin on tuossa esiintynyt Jasun loukkaannuttua.

Pitäisin kuitenkin Jasun tuolla nelosessa, koska varsinkin Repo ei ole niin puolustusorientoitunut pelaaja kuin Kuusela ja Zaborsky. Jasu taas on enemmän sitä kuin Massi. Lisäksi Massilta pystyn edelleen odottamaan parempaa hyökkäyssuuntaan kuin Jasulta.

Koen myös, että M. Järvisellä on parempi taito lähestyä Kuuselan ja Zaborskyn ajatusmaailmaa hyökkäyspelin suhteen kuin Jasun päätyyn ja perään.

Krisse ainakin näyttää vihaavan tuota tyyliä. Mieluummin syöttelemällä, jos ei, niin äärimmäisen harkittu/ajoitettu päätykiekko. Sen jälkeen lyhytsyötön / nopean hyrrän kautta maalipaikalle. Ei painimista.

4 tykkäystä

Harmillista Nurmen kannalta ku kattoo noita ketjuehdotuksia. Ansaitsis kyllä pelipaikan, mutta mihin lyöt? Melkein sitä toivoo pikku loukkaantumisia vuorollaan hyökkääjille, jotta Nurmi ja Luoto saa peliaikaa. Semmosia pieniä yhden pelin flunssia pelaaja kerrallaan. :wink:

2 tykkäystä

Voihan sen hoitaa myös sopivalla ja reilulla rotaatiolla, ettei kenenkään tarvitse saikulla olla. Varsinkin kun on tiheä peliruuhka. Silloin tuoretta jalkaa kentälle, niin hyvä tulee.

2 tykkäystä

Rosterista pitää sen verran todeta, että en yhtään ihmettelisi jos
huomenna nähtäisiin “ykköskenttä” muodossa Haapala-PitkäJärvinen-Kuusela :wink:
Kyllähän tuo kovalta rosterilta näyttää nyt kun Jasukin pääsee pelaammaan.
Kieltämättä huomenna saattaa olla muutenkin aika yllättäiviä kombinaatioita
kokoonpanossa…

6 tykkäystä

Haiseeko tämä viesti kevyesti valopetroolille vai kuvittelenko vain?

7 tykkäystä

No ei oikeastaan…näyttäisi tuo kenttä jotenkin niin toimivalta
tähän saumaan. Jos ei muuten, niin kokeiluna.

Sellainenkaan vaihtoehto ei ehkä nykytilanteesta käsin olisi vaikea muodostaa, että Nenonen ottaisi sen ykkösketjun paikan ja Haapala asettuisi kolmoseen.

Niin Luoto nyt ainakin offline kun Haapala tulee mutta Nurmea laittaisin pelaamaan myös joka toisen pelin. Kaippa joku Nenonen tai Ojamäki pois. Hassua toki jos Nenonen kun hommattiin niin istuu poppareilla. Toki eipä paljo yyvee vedot oo osunu oikein. Tänään toki rystyvippasu maaliin. Kaipaa jotain, muuten rotaatio kutsuu

1 tykkäys

No enpä usko, että ihan heti kutsuu sentään rotaatiot Nenosta (tulosta on tullut, ja uutta miestä & ratkaisijaroolien pelaajaa nyt muutenkin kannattaa peluuttaa). Muuten kierrätystä tosiaan voisi odottaakin olevan luvassa. Viikonloppuna peräkkäispelit, joissa varmaan nähdään jotain suuntia…

2 tykkäystä

Rosteri on hyvä ja edustaa Suomi-kiekon kokovartalokuvaa. Jääkiekko on kuulemma yksinkertainen maalintekopeli. Suomessa kumminkin pelataan peliä, jossa pyöritään, pidetään kiekkoa ja luodaan paikkoja, mutta vältetään maalien tekemistä. Hienoja pelikirjoja kirjoitellaan, mutta juurikaan ei taideta valmentaa pelaajia maalintekijä’öiksi. Patekin joutui opettelemaan homman enimmäkseen yksin takapihalla, mistä syystä hänet sitten NHL nappasi.

Tapparalla on hyvä rosteri, mutta koska rosteri ei tee maaleja eikä hyökkäjillä ole sitä taitoa, niin peli on nihkeää ja harvat maalit puolustajien työn tulosta.

Kumma jutu: Saipa teki 6 maalia, vaikka JyPillä on Tapparaan verrattuna kova sentteriosasto. Olisiko niin, että Saipan maalintekotaitoa ei ole reenijumilla herkistly? Tappalla on entisiä snaippereita.rosterissaan. mutta osaako joku selittäa. miksi he ovat entisiä eli miten kaikki - Karjalainen mukaanlukien - ovat taitonsa kadottaneet? Onko kaikkia lyöty sen verran lujaa pelikirjalla päähän, että ovat muttuneet taiteilijoista konemaisiksi kuntohirmuroboteiksi? (anteeks pitkä yhdys sana)

Onhan se hyvä, että on terve ja kovakuntoinen ruumis, mutta maalintekoon tarvitaan sitä sieluakin eli taiteilijan mielikuvitusta. (Ilmankos tuo Patekin on kasvattanut itselleen sielun, joka näkyy naamasta esiin tunkevina tukan juurina. Latojan huomautus)

Tää ihmettely on varmaa ihan väärässä ketjussa, joten joku ystävällinen sielu (sic!) voisi sen siirtää sopivampaan paikkaan - elleivät sitten kunnon palstalaiset liputa sitä ja siirrä sitä roskakoriin…

4 tykkäystä

Ne pelikirjat mitä Suomella ja Tapparalla on olleet on tuoneet kilpailuetua suhteessa vastustajiin. Tapparalle mm. kaksi mestaruutta. Vahvaa viisikkotason yhteistyön jääkiekkoa. Toimiva pelikirja on ylipäänsä avain siihen, että saadaan luotua riittävästi maalipaikkoja, jotta niitä maaleja voidaan tehdä.

Tapparan tämän kauden pelikirja ei ole tähän saakka ollut hyökkäyspelin kohdalla toistaiseksi täysin toimiva. On ollut pelejä joissa Tappara ei saa luotua riittävää määrää laadukkaita maalipaikkoja. Tappara on pyrkinyt nopeuttamaan pelaamistaan ja lähes koko kausi on oltu pelitavallisessa prosessissa. Liigatasolle maalintekotaitoa on ihan riittävästi rosterissa.

Pelikirja ei poissulje sitä, että ei voisi harjoitella maalintekoa. Suomessa on ihmeellinen ajatusmaailma tässä asiassa monilla mikä sinunkin tekstissäsi korostuu.

Mutta millainen systeemi mielestäsi voisi tuottaa sen, että esmers kanadalaiset menevät maalille ja myös tekevät ne maalit eivätkä vain meinaa tehdä?

Rosterin ulkopuolelle jääneet sitten LeKiin ja LeKi voittaa mestiksen?

Luoto taitaa muutenkin olla niiden viiden nimetyn nuoren pelaajan joukossa, jotka voivat keväällä vapaasti siirtyä Mestiksen ja Liigan välillä. Tänä vuonna taitaa olla niin, että 1997 syntyneet tai sitä nuoremmat saa vaihtaa Mestiksen ja Liigan välillä seuraa vapaasti keväällä. Siis viisi nimettyä seuraa per liigajoukkue.

Taitaa Tapparan tämän hetken rosterissa olla vain Nurmi ja Rouhiainen niitä kenellä ei vakituista pelipaikkaa ole välttämättä keväällä tarjolla, jos ei siirtoja tehdä. (Ilman loukkaantumisia).

Muut joko 1997 tai myöhemmin syntyneet Tapparan sopimuspelaajissa on:

Otto Mäkinen
Toni Utunen
Christian Heljanko
Kimmo Rautiainen

1 tykkäys

Varmaan sellainen missä mennään maalille?

Mutta miten on mahdollista, että heikomman materiaalin Saksa voitti Kanadan olympialaisissa?

Niinpä. Vahvan toimivan pelikirjan avulla.

Mutta menee vahvasti jo ohi ketjun aiheen.

Poppareita syömään joutaa kaikki muut hyökkääjät ennen Nenosta. Tää kaveri on tehnyt eniten maaleja Tapparasta.

2 tykkäystä

Muut ovat se sijaan oppineet taitavasti välttämään maalintekoa.:grin:

Tää nyt oli vain ehkä tarpeetonta sarkasmia, mikä viittasi siihen, että luotuihin maalipaikkoihin suhteutettuna hyökkääjien maaliteko on ollut melkoista ns. tervanjuontia…