Tappara roster 2017-18

Tämän voisi sanoa myös niin, että tällä kaudella, tähän asti, taidetaan olla aika lähellä hyökkäyspelin mielikuvituksettomuuden ja yllätyksettömyyden maailmanennätystä.

Huomaa mm. siitä, että ei katsojallakaan, ainakaan minulla enää, paljon viisari värähdä, kun Tappara ylittää hyökkäyssiniviivan, ellei kyseessä ole läpiajo.

4 tykkäystä

Tätä samaa olen miettinyt. En ehkä mielikuvitoksettomuuden tai yllätyksettömyyden vaan viimeistelyn (voi johtua edellämainituista) perusteella, ei paljon hetkauta vaikka minkälaisen tilanteen saisi Tappara luotua, ei siitä maalia tule kuitenkaan… Ja valitettavan usein niin käykin, että maalia ei synny.

Vastustajan ylittäessä puolustus siniviivan niskakarvat nousee pystyyn, oli joukkue kuka tahansa, koska viimeistely voi onnistua.

E. Ja varsinkaan ylivoima ei aiheuta värähtelyä, lähinnä ajattelee, että mahdollinen hyvä flow hajoaa, kun yritetään väkisin pyörittää ylivoimaa.

Mutta kyllä tämä tästä… :grinning:

Neno on mielenkiintoinen seurattava. Viimeisteli Sportissa 5% teholla. Nyt kun sai ensimmäisen Tapparassa, on lukema meillä noin 3%.

Toki pitää muistaa, että jäällä on myös vastustaja. Moni kunnioittaa tuplamestaria niin paljon, että puolustukseen satsataan ja peliin tullaan terävänä.

2 tykkäystä

Olikos se Ika Lehkonen joka ennakoi ennen kauden alkua, että Tapparalle tulee hankalia iltoja, kun suurin osa vastustajista lähtee vain puolustamaan Tapparaa vastaan.
Eivät budjetoi pisteitä juurikaan Tapparalta, vaan ottavat ne mitä onnistuvat puolustamalla saamaan. Puolustamalla säästää myös paukkuja viikon muihin peleihin.

3 tykkäystä

“Tapparan edessä on monta bussia tällä kaudella”

Jotenkin näin sanoi.

5 tykkäystä

En viitsi sanoa mitä busseissa voisi lukea.

Mut sen sanon että luojan kiitos tän kauden runkosarja on pian ohi. Toivon että tämä haudataan hys hys-maahan pian.

2 tykkäystä

Viime kautta kun tarkastelee niin ei ainakaan heikossa hapessa olla.
Katsoessani viimevuoden Hifk pleijari kokoonpanoa niin kentät ennen ja nyt.

Savi ja Laju poissa - tilalla siinä Masa ja tod.näk Haapala. (Haapala-Masa-Krisse)

Zabo pelaa Haapalan tilalla.(Zabo-Jmj-Jugi)
Ojamäki Revon tilalla. (Jere-Otto-Ojamäki)
Nenonen ja Repo, Röyn ja Nurmen paikalla (Nenonen- Jasu-Repo).

Joten ei paha. Toki Savi ja Laju vei rouhintaa ja kovuutta jne pois.

Alakerras Elorinne-Kemiläinen sama.
Mikkola-Lehtonen uutena.
Vittasmäki uutena Otson kanssa.
Salonen tippuu 7.

Alakerta vahvistunu, ainakin paperilla jaja varmasti myös ominaisuuksiltaan.

Istuuko nämä kaikkien uusien ja vanhojen pelaajien ominaisuudet tuomaan ja ennen kaikkea luomaan voittavaa peliä pleijareis.

Pelit olleet nihkeitä, mutta… Odotellaan

7 tykkäystä

Aikalailla osin on Maikki jyvällä :smiley:

Kannattaa jonkun mennä tänään hallille aamulla, niin siellähän ne ketjut viillettää. Nyt irrotetaan joku kipinästä sinne.

Homma hoidossa.
Lapsityövoimaa käytössä.:stuck_out_tongue_winking_eye:

5 tykkäystä

Tuossa kun koitti pyöritellä meidän hyökkääjistöä ketjuihin, niin onhan meillä PAPERILLA liigan kovimmat laiturit. Ihan järkyttävän kova arsenaali. Pitäs vähä keskinkertaisemmilakin senttereillä pärjätä.
Kyllä jos Nurmea,Luotoa yms tippuu vielä rosterissa varamiehiksi niin kaikki muu kun KUUDES PERÄKKÄINEN finaalipaikka on pettymys ja alisuorittamista.
Nyt pitää vaan saada palaset kohdilleen ja jätkät pelaamaan kykyjensä mukaan. En usko, että kukaan SAATAVILLA oleva pelaaja toisi mitään käänteen tekevää muutosta nykyiseen miehistöön verrattuna.
Meillä on rosterissa kaikkea mahdollista jo. On taitavia aloittajia, maalintekijöitä, pelinrakentajia, puolustavia pelaajia, kaksi hyvää liigamaalivahtia. Ei se ole niin, että jollain pelipaikalla pitää olla jotain tiettyä, vaan joukkueena pitää löytyä monipuolisia ominaisuuksia. Ja vielä tärkeämpää on oikella hetkellä saada mitattua ulos se potentiaali mitä materiaalissa on.
Tapparan kohdalla sen on nyt pari kuukautta tästä eteenpäin.
Katsotaan mitä tapahtuu, kun voidaan unohtaa kaikki reenijumi ja ilkeäjukka selitykset. Perjantaista lähtien urku auki ja otetaan se kakkostila mikä on otettavissa. Sen jälkeen hyvä pikku reenijakso vielä ja sitten herkistellään pitkä kevät.

14 tykkäystä

Täysin samaa mieltä. Tapparalla on nyt kovin kirvesrintanippu kasassa sinä aikana kuin meikäläinen on kiekkoa seurannut eli noin vuodesta 1995. Kyse on enää siitä, miten tuo porukka saadaan pelaamaan kykyjensä edellyttämällä tasolla, sillä vain taivas on rajana. Hieman huvittaa se, että puhutaan kuinka vielä tarvittaisiin sitä sun tätä ja maalintekijöitä ei joukkueessa ole, vaikka rosterista löytyy mm. Nurmi, Zaborsky, Kuusela, Karjalainen, Ojamäki, Repo, Peltola sekä uusina niminä Haapala ja Nenonen. Senttereistäkin on vain yksi neljästä vaihtunut viime kauteen verrattuna, vaikka iso vaihdos se olikin. Ihan sama millainen seppä tuohon tuodaan, niin ei se joukkuetta enää merkittävästi paranna sillä kuten sanoit, niin kaikkea tuosta jo löytyy. Toki vitosketjun keskellä on vielä tilaa.

2 tykkäystä

Henrik Kuuselan ja pitkän Järvisen ketjussa:

https://www.aamulehti.fi/urheilu/odotus-on-ohi-henrik-haapala-palaa-liigakaukaloihin-perjantain-paikallisottelussa-200781606/

14 tykkäystä

Nyt täytyy Massilla ruveta tapahtuun ku laiturit järjestää varmasti paikkoja paljon

Massi on tehny viime aikoina ihan hyvään tahtiin pisteitä. Edelliseen 13 peliin seittemän pinnaa ja kolme voittomaalia. Katotaan piristääkö Henkka entisestään.

6 tykkäystä

Maikki oli jyvällä. Henkka-Massi-Risu

1 tykkäys

Tapparan rosterin kaikki pelaajat ovat päässeet pisteille.

Ainoastaan keikkapätkäläiset ja jokunen junnu on jäänyt ilman.

Okei. Muutamalla on vain se yksi piste, mutta silti. Pidän aika kovana suorituksena.

Ensi viikolla Luoto ja Nurmi kentälle, kiitos.

8 tykkäystä

Mitä Rauhalan Oton ketjulle on tapahtunut?
Saavat kyllä tilanteita luotua keskivertoa paremmin mutta viimeistely ontuu pahasti.

1 tykkäys

Samaa olen jo tovin ihmetellyt, ei ole lentokeleistä pienintäkään häivähdystä jäljellä. Melkein voisi tässä konkurssissa tehdä vielä viimeiset rukkaukset ja siirtää Otto ruokkimaan Nenosta ja Repoa kun taas Jasu pääsisi vanhan tutkaparinsa Karjalaisen ja Ojamäen kanssa pelaamaan neloseen nolla-nollaa.

2 tykkäystä

Eilisen taaperrusta katsellessa tuli väkisinkin mieleen, että menettiköhän joukkueemme kuitenkin liian paljon luonnetta ja johtajuutta?

  • Saravo
  • Bonsaksen
  • Savinainen
  • Haapala (nyt takaisin)
  • Lajunen
  • Parlett (tuli vasta siirtorajalla)

Paljon tietysti kansainvälisen tason laatua, mutta tuosta joukosta kaikki ovat nimenomaan luonnepelaajia, taistelijoita ja voittajia (pl. Parlett ennen viime kevättä).

7 tykkäystä