Tappara roster 2017-18

Hyvä ja perusteltu kirjoitus. Sellaisen vasta-argumentin heitän, että tässä on jo jokunen kausi menty ilman klassista 1. sentteriä. Peliä on tehty paljon laidoilta, kuten esimerkiksi Haapala.

Sehän on selvää, että jos vuodesta toiseen huippuosaaminen menetetään maailmalle ja tilalle ostetaan potentiaalia, niin jossain kohtaa tulee narun pää vetävän käteen. Tappara on kuitenkin yrittänyt hankkia myös valmiita kokeneita pelaajia (Lajunen, Savinainen, Dixon…), mutta Zaborsky ei ole pystynyt sen kummempaan tulokseen kuin moni muukaan.

Näin jälkikäteen ihmetyttää se, että jos tahtotila paljon jalkatyötä vaativaan pystykiekkoon on näin kova, niin Järvinen ja varsinkin Kärki eivät varsinaisesti istu tähän sapluunaan.

Taisi käydä niin, että Matti Järvinen oli paras kotimainen vaihtoehto kärkisentteriksi keväällä ja se otettiin. Jotenkin uskoisin, ettei Järvisen sopparia tehty kovin aikaisin. Jarno Kärki oli sitten toinen, jota keskelle ajateltiin, mutta nyt näyttää siltä, ettei kumpikaan tule osumaan. Järvisen pelitaso ei ole mielestäni riittävä, varsinkin kun vertaa päävastustajien hyökkääviin senttereihin ja sentterit ovat tärkeämmät kuin hyvät laiturit. JMJ on hyvä kakkossentteri tälläkin kaudelle.

Ramua ei nyt saatu, mikä on hyvin Mikkimäistä, ei Lukon kanssa pysty rahalla kilpailemaan. Joku sentteri olisi syytä löytää, jos jättää liian myöhään, niin voi olla että jää luu käyeen kuten viime kauden siirtorajalla.

2 tykkäystä

Niillä vapauksilla oli hyvin lähellä Jussi kortistoa 3 vuotta sitten. Kyllähän tuo rosteri varmasti vapauksia pystyisi käyttämään, mutta ensin täytyy saada peli rullaamaan. Eiköhän keväällä nähdä Kuuselalta, Peltolalta jne. vähän oivalluksiakin, joita vapaus hakea.

Eiks se Jussi nyt kuitenkin 3 v sitten ollut kokolailla noviisi päävalmentajana. Sikäli ei reilua verrata nykyiseen Rautakorpeen, kaiken nähneeseen konkariin. Kokemuksen pitäisi näkyä ja tuntua.

Pakko se kunnon sentteri on jostain kairata. Zaboa ei minusta voi oikein poiskaan päästää, ei ainakaan päävastustajiin liigassa. Puhkeaa kukaan kumminkin. Jos vastaava laituri olis näkösällä, niin KHL:ään, Sveitsiin tms. voi päästää. Mutta kyllä se realistisin ja helpoin ratkaisu on, että hommataan Zabolle nyt vaan se sentteri. Pyörät pyörimään tai vaikka faxi naputtamaan, mutta homma käyntiin!!

1 tykkäys

Ei ole reilua verrata, eikä oikeasti tarvettakaan. Huikeita valmentajia molemmat. Pointti siinä, että Jussin tullessa koutsiksi, Rautakorpi kirottiin monen suulla alimpaan helvettiin, kun jätti Tapparan pulaan. Taisi Rautakorpi tietää, että hyviin käsiin jäi Tappara. Nyt Rautakorpi kirottiin alimpaan helvettiin, kun tuli takaisin Jussin tilalle, joka olikin yhtäkkiä tuplamestari.

Kokemus näkyy Rautakorvessa mielestäni tavassa johtaa, ei hötkyile vaan luottaa omaan juttuunsa, joka usein toiminut. Rautakorpi sai Tapparan mittareilla älyttömän kovan rosterin, joten pelin on alettava kulkea. Aikaa on kuitenkin kevääseen, siellä viimeistään se peli on Rautakorven aikana usein toiminut.

4 tykkäystä

Tapparassa aika paljon henkilöityy valmennukseen tällä hetkellä - se nyt on ihan sama tilanne, kuka seuraa mestarivalmentajaa niin totta kai valmentaja on koko ajan tikun nokassa. Olisi outoa, jos ei olisi.

Rautakorvella on omat heikkoutensa kuten kaikilla valmentajilla on. Kuitenkin fanitasolla olis tärkeää pitää oma mieli virkeänä ja osata nauttia kaudesta ja lätkästä. Faneilla on kohtuuttoman kovat odotukset, tuo paikka ei oo kaksinen just nyt. Ei joukkue voi pelata mitään odotusarvojen kiekkoa ja finaalipaikka ei ole koskaan mikään itsestäänselvyys. Täytyy olla nöyrä.

En tiedä, onko Rautakorpea parempaa jatkajaa Tapolan työlle. En jaksa uskoa, että vaikka Rautakorpi jollain fanipaineella saataiskin ulos niin itse Tapola tulisi tilalle. Jussilla on nyt muita töitä ja sen kanssa pitää elää. Annetaan Jussin keskittyä niihin ja keskitytään me tukemaan joukkuetta. Eipä tuossa paljoa parempiakaan oo tilalle, vai haluaako joku kentiäs Törmäsen tai Suikkasen tilalle? Siinähän nuo nimekkäät vapaat on.

Rautakorpi pieksee kenet tahansa “second optionin” koska tahanasa. Ja paikka ei oo kellekään kiva just nyt; Tapparan täytyy mennä eteenpäin samalla kun fanit haikailevat menneitä. Oli hienot kaudet Tapolan alaisuudessa, nyt pitää antaa Jukalle työrauha.

3 tykkäystä

Ja ne Jussin muut hommat ovat erittäin tärkeitä, se olisi kaikilta pois, kun Tapola vietäisiin nyt pois jo uudistamasta junnupuolta. En vaan käsitä tätä paniikin määrää, kun Tappara sarjassa kolmantena, herranjestas. Ilveksen sijoilla ymmärtäisin panikoinnin. Rautakorpi on yksi 2000-luvun menestyneimpiä koutseja ja hyvissä väleissä Tapolan kanssa, joten paras jatkamaan “omaa duuniaan”. Me kannattajat emme vain tiedä, mikä se Rautakorven suuri suunnitelma on. Kun se toimii, Tappara on keväällä kova.

2 tykkäystä

Kannattajat / Fanit saavat aina sitä, mitä tilaavat. Tappiot tekevät hyvää sille kuuluisalle nöyryydelle ja nöyryydellä tosiasioiden edessä pääsee jo pitkälle. Ehkä rosteri antoi liian kovat odotukset, mutta meille parasta on nyt vaan totutella tähän. Keskitason suorittamisen vuoro on joku kausi tässä, onko tää kausi jo - aika näyttää. Vaikka asiaa kuinka toivoisi niin joka kausi ei olla aallonharjoilla. Siellä tekee muutkin duunia koko ajan.

Joskus huono kausi tekee hyvää ja tuottaa seuraavalla kaudella oikeanlaista motivaatiota ja kiimaa. Kärpät aika hyvä esimerkki tästä.

4 tykkäystä

Pitää täysin paikkansa, ettei klassista pelintekijä-sentteriä ole ollut 2012-2013 kaudesta lähtien kuin Barkov. Menestyskausien Koskiranta - Green - Lajunen ovat kuitenkin jopa hämmästyttävän lähellä toisiaan. Kirjoitin ehkä liian pitkän ja vaikeaselkoisen lauseen siitä sentteristä, minkä toivoisin joukkueessa olevan. Vaihtoehtona koko kentän löytävälle syöttökoneelle olisi juuri edelliskausilta tuttu koko kentän sentteri, joka tekee tilaa loistavalla sijoittumisella ja kamppailupelaamisella. Sen sijaan, että paras ase hyökkäyspäässä on lätyt “toimistosta”, tämä sentteri on maalinedustan kuningas ( Lajunen oli viime kaudella liigan paras maalinedustalla). Tämä on luovuttanut ja mahdollistanut mainitsemasi laidoilta pelin tekemisen, lopputuloksena kaksi peräkkäistä liigan pistepörssin voittoa, eri pelaajille. Toinen näistä löytyy tämänkin vuotisesta rosterista niin näkisin mieluiten
ehkäpä juuri edelläkuvaillun kaltaisen keskushyökkääjän. Tästä syystä Ramstedtin matka Raumalle ei niin pahalta tunnu. Seuraava menee ehkä haaveiluketjun puolelle, mutta SKA:n rosteritungoksen takia suuntaisin Mikkinä tiedustelut Pietarin suuntaan…

Mikä Miksa Järvisen erottaa klassisesta pelintekijäsentteristä? Vai ymmärsinkö väärin?

Tappara kuitenkin onnistunut rosteriaan sekä valmennustaan 5 kauden syklillä uudistamaankin hyvin, vaikka finaaleissa oltu. Uudet vastuunkantajat täytyy saada hereille (Zaborsky, Ojamäki) ja kaikki eväät on pysyä aallonharjalla. Lisäksi rostserista löytyvät Kuusela ja Peltola pitävät kyllä huolen, ettei välipäiviä oteta. Runkosarja voi olla Tapparalle osaltaan pudotuspelien odottelua, sekin on inhimillistä.

4 tykkäystä

Et ymmärtänyt väärin, jos JMJ pitää jotenkin kategorisoida niin varmasti siihen hän menee. Hänen parhaimmat avut on kuitenkin kiekon ylöstuonnissa ja hyökkäysalueen suunnanvaihto-ja kiekonsuojauksessa. Omaa kyllä liigaan ihan kohtuullisen lätkäÄO:n ja on parhailla kausilla kerännyt hyvät syöttöpisteet. Näiden vastapainoksi tekee kuitekin mainettaan enemmän huonoja ratkaisuita paineistettuna ja edelleen jonkin verran perisyntiään eli “pihakenttäsyöttöjä” kun pitäisi hakea suoraviivaisempia ratkaisuita. Ehkä sivuutin hänet koska ylläoleva pohdinta keskittyi enemmän joukkueen “1.sentteri”- kategoriaan. Tälläistä jaottelua ei tarvitse toki olla, mutta esim. kauden 12-13 Koskiranta- Barkov tandemia on lähestulkoon mahdoton saada kasaan.

3 tykkäystä

@cace6969 käytti Ässät-pelin ketjussa hyvää termiä liittyen Ojamäkeen, eli “potentiaalin esille kaivaminen”. Ojamäki ei ole ainoa pelaaja jolta potentiaalia pitäisi nyt kohtuullisen nopeasti kaivaa esiin tai muuten ollaan ennen pitkää ongelmissa, kun joukkueessa tavoitteelliset yksilöt floppaavat ja EHT-tasolta tai sen liepeiltä on pudottu nelosen ja popparien väliin.

Näin ollen lähdin kasaamaan hyökkäyspalapeliä seuraavasti, lihavoituna nämä potentiaalin kaivuuta vaativat. Tätä hahmoteltu myös sillä kulmalla että haetaan CHL:n hyviä aihioita mukaan peliin ja sijoitetaan pelaajat omimpiin rooleihinsa sekä omille pelipaikoilleen

Repo-Rauhala-Karjalainen

Viime kauden tutkapari ja tämän kauden tutkapari Oton rinnalle. Näillä herroilla homma on kaikilla viime aikoina toiminut, joskin erityisesti Repo hieman hyytynyt potentiaalinsa edellyttämästä pistetahdista. Rauhala ja Karjalainen ovat molemmat tunnollisia kahden suunnan pelaajia ja pyrkivät pelaamaan nopeaa peliä. Repo pääsee tässä isoon rooliin ja hänellä lupa pitää enemmän kiekkoa. Potentiaalisesti todella ikävä ketju vastustajien kannalta.

Zaborsky-JM.Järvinen-Peltola

Tätä ketjua olen ehdotellut jo aiemminkin ja muistaakseni tätä komboa ei ole vielä yhdessä nähty. JMJ-Peltola suorittaa tasaisen varmasti ja Zaborsky kaipaa edelleen nostetta. Hänen ominaisuutensa itse asiassa sopisivat kapteenien rinnalle ja potentiaalisesti voisi nostaa myös heitä ihan eri levelille kuin mitä aiemmin tässä nähdyistä esim. Ojamäki.

Kuusela-M.Järvinen-Ojamäki

Kuusela-Kärki-Ojamäki toimi CHL:ssä ja harjoituspeleissä vähintään hyvin ja tässä olisi jotain ajatusta siihen suuntaan. Joukkueen paras hyökkääjä laitetaan nostamaan kaksi hieman alamaissa vaeltavaa pelaajaa potentiaalin edellyttämälle tasolle. Massi ja Ojamäki kaipaavat nyt mahdollisuutta onnistua, kokeillaa jos Kuusela auttaisi.

Luoto-Jasu-Nurmi

Jasu pelaa tehtaan takuulla ja tässä hän on omimmassa roolissaan. Lisäksi peliaikaa erikoistilanteista. Luoto on tässä ehkä hieman sijaiskärsijä mutta suoraviivaisena pelaajana sopii hyvin rouhimaan kahden grinderin vierelle.

4 tykkäystä

Kyllä tarvetta on parille täsmähankinnalle. Ja vaikkei nyt maajoukkuetauolla tai heti sen jälkeen huhuista huolimatta tullut liikennettä sisäänpäin, niin siellä on kartoitus ja etsintä meneillään juuri kahdesta uudesta hyökkääjästä.

Ja juurikin niitä nyt kokoonpanosta puuttuvia palasia haetaan. Mun mielestä sen tulevan uuden sentterin pitää saada mm Zabo liekkeihin. Silloin hankinta on onnistunut, vaikka olis vaan rivimiehen niminen ja palkkainen. Ramu oli kova nimi ja palkkapyyntö järkyttävä, 250teur. Sitä hänelle ei suostuttu tarjoaan, hyvä niin. Odotellaans hieman…se voi olla ens vuoden alusta.
Kulisseissa tapahtuu.
Nämä on kuultu luottohenkilöltä joukkueesta.

3 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2017-18

Nurmi-Luoto -kaksikko on parissa viime pelissä alkanut toimia aika mukavasti, ja nyt en kyllä sekoittaisi enää ennen joulua ketjuja. Ainoa mitä voisi miettiä, olisi ehkä Miksan ja Jasun vaihto päikseen, mutta en nyt sitten tiedä. Nyt on kuitenkin kolme toimivaa laituriparia kasassa ja parissa ketjussa sentterikin pelissä mukana. Ehkä se Repo-JMJ-Peltolakin alkaa vielä rullaamaan.

10 tykkäystä

Joo. Tuntuu, että Luoto on alkanut pelaan “tekevämpää” peliä. Ensinnäkin se sopii hyvin Nurmen kylkeen ja toisekseen se sopii yllättävän hyvin Luodolle. Ainakin tällä hetkellä. Matti Järvinenkin on ollut ihan ok tuohon keskelle.

11 tykkäystä

Ei missään nimessä hankintaa, joka pistää Joonan ulos pelaavasta kokoonpanosta.
Siihen mieheen luottaminen on kuin rahan laittamista pankkiin.
Taitava, isokokoinen ja sopivasti vastustajan ihon alle pääsevä heppu.

Tämä viikonloppu oli hyvä.
Kokoonpanoa ei ole syytä sotkea yhtään.
Henkilökohtaisesti en kaipaa yhtään vahvistusta.
En edes sentteriä jos nyt ei aivan huippua löydy. Rima on nyt todella korkealla.

5 tykkäystä

Jos vaihteeksi sorrutaan optimismiin ja ajatellaan, että kaikki 4 sylinteriä saadaan öljyttyä kevääksi, niin vastustajilla on pieniä haasteita matchata peluututuksessa Tapparaa.

Ykkösketju tulee ns. tehtaan takuulla. Kakkosessa on piste- ja maalikunkut parin kauden takaa, mutta kolmonen on 5vs5 pelin vaarallisin. Jere on yli 20 maalin tahdissa. Niin ja nelosessa Nurmi, SaiPan entinen 1. sentteri ja nousussa oleva Luoto.

11 tykkäystä

Itsekään en nyt näe akuuttia tarvetta hankinnoille juuri nyt. Jossain kohtaan ennen siirtoikkunan sulkeutumista on kuitenkin mielestäni pari täsmähankintaa paikallaan. Jos ja kun pelataan pitkälle kevääseen, niin hyvä olla vähän laajuutta rosterissa jo ihan mahdollisten loukkaantumistenkin varalta. Niin ja onhan nämä Blake Parlett -tyyppiset täsmähankinnat onnistuneet muutenkin viime vuosina.