Esim. -88 mestarijoukkueen puolustuksessa oli kolme ns. välihyökkääjää: Jutila, Laksola ja Laurila. Kolme muuta vakiopakkia olivat Numminen, Marttila ja Matikainen. Toki osa noista veti vasta tulevaisuudessa kovimmat kautensa, mutta moni pelasi tuolloin lähelle uransa parasta kiekkoa.
Ja se, että tuota nippua voi verrata nykyiseen on aika perhanan hienoa.
[quote=“4_TRA, post:167, topic:3615, full:true”]
No millä perusteella sitten vedit ne uhkakuvat aiempaan viestiisi?[/quote]
Hmm. Mielestäni ne on selitetty siinä itsessään. Ne ovat siis kuvia jotka voivat uhata Tapparan paraatimarssia kohti kolmatta perättäistä. En jatka tästä enempää.
Selvää tekstiä kirjoitit mutta ei vastaa pelaajaesittelyssä valmentajien kertomaa. Ei tarvi vastata, eteenpäin.
Kyllähän nytkin Stanley Cup finaalin aattona mietitään, riittääkö Nashvillen sentteripeli kuitenkaan voittoon asti. Taitaa olla vähän sama kysymys Tapparan kohdalla ensikaudella. Hyvin kiekollinen puolustus kestää yksittäisen lähtijän NHL:n farmiin. Toisaalta: onko joukossa sellaista pakkia, jota valmentaja ei vaihtaisi Tuukka Mäntylä-tyyliseen pelaajaan?
M. Järvisessä on potentiaalia mutta ei potentiaalista tule kuitenkaan aina tähteä. Kv. tasolle yltävää voittavaa sentteripeliä on vaikeaa saavuttaa vaikka pelaaja olisi lahjakas. Lajunen oli sm-liigassa tässä mielessä poikkeusyksilö: jo voittaja ja luonnepelaaja tullessaan. Suuri asia. Kehittyykö korvaajia, on suurin avoin kysymys. Toinen ilmiselvä johtopelaajia koskeva seikka on se, että V-M Savinainen on myös ja niemenomaan voittava johtajapelaaja.
Hyvää Tapparan tilanteessa on se, että vaikka organisaatio leijjuisi ei Rautakorpi kuitenkaan leijju eikä anna kenenkään leijjua; hän on tässä suhteessa realistisin valmentaja maanpäällä ja lisäksi omassa postissaan edelleen riittävän kunnianhimoinen. Hän ei ole hiventäkään sen tyyppinen. Paras valmentajavalinta organisaatiolle nimenomaan tähän saumaan ja tähän hetkeen kuuluva vaihdos. Ei sitä varmasti osattu ratkaisuja sorvatessa edes ajatella, kuinka oikea-aikainen Rautakorven viidennestä jaksosta tulisikaan.
On kyllä kerta kaikkiaan erinomainen nippu kasassa, triplaa odotellessa. 
Ainoa joka vaan hirvittää on se, että mistä hulvatista revitään pakit niihin EHT-pelien kanssa samaan aikaan pelattaviin Liiga-peleihin. 
Mielestäni nykyrosteri on jopa selkeästi parempi kuin mikään tässä viimeisen viiden vuoden aikana olleista kesäkokoonpanoista. Ihan aiheellisesti on myös nostettu peliaikakysymys esille, sillä niin paljon isoon peliaikaan tottuneita on nyt yhdessä. Ehkä tuo ratkeaa itsekseen, jos joku lähtee Pohjois-Amerikkaan tai tulee paljon saikkuja. Empä olisi uskonut, että joskus Tapparassa on tällainen ongelma, niin monta laihaa vuotta on muistissa.
Jokereilla oli joskus 90-luvulla joukkue täynnä pelkkiä tähtiä ja uhosivat etteivät häviä peliäkään - lopputulos oli täysi pannukakku, kun osa tähdistä joutui pieneen rooliin. Toisenlainen esimerkki on vaikkapa Kanadan MM-joukkueet, siitä voi ottaa mallia miten pidetään neljä kenttää tähtiä tyytyväisinä jakamalla peliaika oikein.
Tuo Jokerien tai paremminkin Hjalliksen uho oli kauden 1996-7 jälkeen, kun Jokerit oli juuri voittanut mestaruuden suvereenisti. Seuraavalla kaudella oli uusi halli ja vielä “kovempi” joukkue. Mutta pronssia tuli. Varsinainen mahalasku Jokereilla oli 2006, runkosarjan 11. Ei ne kalliit pelaajat takaa menestystä. Uskotaan Tapparassa pelaajilla riittävän nälkää. Yksilöt kehittyy ja joukkueena menestytään!
Jep, Jokereiden 1996-97 oli myös helkkarin nimekäs ja laadukas jengi. Siinäkin ryhmässä yv-osaamista riitti kolmeen kenttään. Lundmark osasi vain hitsata jengiin yhteen ja yhteiseen tavoitteeseen. Ei se seuraava kausi ihan mikään floppi ollut, Hjallis vain panikoi antaessaan Sakke Pietilälle monoa vaikka taisivat olla ihan kärkipäässä.
Liiga on kuitenkin ammattilaissarja, helvatan hienoa että Tappara lähtee tuollaisella ryhmällä liikenteeseen.
Tapparalla on erittäin hyvä ryhmä jalkeilla ensi kaudeksi, mutta jostain varmasta mestaruudesta tai finaalipaikoista on turha puhua vielä mitään. Ei Tapparan joukkue sentään niin hyvä ole, vaikka rosteri mestaruuteen lähtökohtaisesti voisi paperilla riittääkkin. Pienestä oli kiinni viime kaudella, ettei Ilves pudottanut, kun Tappara puristi mailaa.
Vaikka tässä yksilöistä puhutaan, niin kyllä se joukkueena pelaaminen vaan aika iso tekijä on menestyksessä.
Palataanpa kuitenkin. Siis mitä tarkoitat? Valmentajien kertomaa? Siellähän ei kerrottu mitään semmoista mitä tarkkanäköinen, ajatteleva kannattajakin ei ole jo huomannut. Meinaatko juttuja yksilön kehittämisen tärkeydestä ja ajattelet että se on jotenkin ristiriidassa tuohon kun sanoin joukkueen olevan edelleen se määrittävä tekijä?
Rautalankaa: Yksilön henk.koht. tarpeet, kehittyminen ja uramahdollisuuksien parantaminen merkitsevät nykyään liigakiekossa äärimmäisen paljon. Heillä pitäisi säilyä vankka usko eteenpäin menoon henkilökohtaisella tasolla. Rautakorvella on kovat tavoitteet ja muutospaineet pelin kehittämiselle. Jos/kun heikkojakin jaksoja tulee joukkueelle ja yksittäiselle pelaajalle, voivat ne pitkittyessään kärjistää tilannetta pahastikin.
Yksilötaidon korostaminen ja vapauksien lisääminen ei poista sitä, että kaiken on palveltava yhteispeliä, joukkuetta. Yhteisen tekemisen pitää näkyä paitsi kaukalossa, myös sen ulkopuolella yhteisenä päämääränä ja kauden aikana kehittyvänä joukkueHENKENÄ. Henki täytyy olla mukana, vaikka rosteri olisi mitä.
Sanoin jo ensimmäisessä viestissä että tilanne on riskien minimoimiseen todella hyvä, koska on aitoa himokkuutta ja Jukka Peltola. Myös JR sopii tähän tilanteeseen hyvin. Voi niistä mun teksteistä edes yrittää kaivella ironian pilkahduksiakin. Ja täällä ylistää ja leijailee nyt ne jotka on usein ensimmäisenä vääntämässä veistä haavassa sitten kun ei sujukaan.
Viimeiseimmillä tarkennuksilla ja edellisilläkin hyväksyn väitteesi. Merkataan pöytäkirjaan ja asia käsitelty osaltani.
Suomessa tervettä itseluottamusta pidetään usein turhan helposti ylimielisyytenä. Kun Patrik Laine ennen ensimmäistä täyttä Liiga-kauttaan sanoi tavoitteekseen olla maailman paras jääkiekkoilija, hänen kustannuksellaan ilakoivat oikeastaan kaikkien muiden joukkueiden fanit paitsi Tapparan. Jenkeissä häntä olisi taputettu selkään, kannustettu ja toivotettu onnea. Tämän kevään pleijareissakin ylimielisyys-kortti viuhui todella tiuhaan, pääosin aiheetta.
Kannattajakulttuurimme on nöyryyttä korostava. Oman joukkueen suhteen ei saisi olla luottavainen, vaikka sille kuinka olisi katetta tai ylimielisyys-kortti nostetaan pöydälle. Auta armias, jos menet vielä hehkuttamaan omaa joukkuettasi ylivertaiseksi! Viimeistään tällöin joku realisti tulee pudottamaan sinut maanpinnalle harhaisista pilvilinnoistasi riippumatta siitä, onko joukkue todellisuudessa selvästi vahvin vai ei. Ja luonnollistahan tämä onkin, ainakin suomalaisille, sillä meillä on kosolti sanontoja kuten “ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa” ja “joka kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa”. Toisin sanoen nöyryys on sisäänrakennettu kulttuuriimme ja usein se menee liiallisuuksiin asti. Itsekin monesti toppuuttelen muita (ja samalla omia odotuksiani), sillä se myös loiventaa omaa mahdollista pettymystä tilanteessa, jossa joukkue ei pelaakaan odotusten mukaisesti. Kuitenkin tämä nöyryys tai pikemminkin nöyristely on jopa surullista. Kuinkahan moni suomalainen menestystarina on jäänyt syntymättä siksi, että on oltu liian nöyriä?
On kuitenkin olemassa myös sitä vääränlaista itseluottamusta eli ylimielisyyttä, joka herkästi hiipii minkä tahansa selvän ennakkosuosikin puseroon. Eikä se ehkä aina ole edes ylimielisyyttä vaan sitä, että ihminen luontaisesti pyrkii säästämään energiaa silloin, kun sitä ei ole pakko tuhlata ja jos selvästi heikomman joukkueen pystyy voittamaan hieman pienemmälläkin panostuksella, on se ainoastaan järkevää pelaamista. Joskus tietysti nähdään tilanteita, että koko ennakkosuosikin kausi menee penkin alle, mutta tällöin syynä usein ovat puutteet myös muualla kuin itseluottamuksessa eli joukkue on huonosti kasattu, se koostuu palkkasotureista, peliä tukevat rakenteet puuttuvat, päivittäinen tekeminen ei ole riittävällä tasolla jne. (esim. Jokereiden tähtisikermät). Tapparan osalta en näe mitään näistä järin suurena uhkakuvana.
Ylimielisyys voi toki myös muutoin kostautua esimerkiksi yksittäisissä peleissä tai ottelusarjoissa. On kuitenkin mielestäni varsin turhaa lähteä etukäteen spekuloimaan niillä negatiivisimmilla skenaarioilla eli mitä jos Rautakorpi epäonnistuu jne. Varsinkin kun mitään todellista katetta sille ei ole, sillä JR ja muutkin organisaatiossa ovat näyttäneet edelliskausina osaamisensa sekä uudistumiskykynsä.
Tapparan ensi kauden rosteri on tällä hetkellä Liigan paras pakiston ja laitureiden osalta, senttereissä saatetaan hieman hävitä JYP:lle. Maalivahtien osalta Tapparan tandem ei ennakkoon ole sarjan kovin, koska Heljanko on vielä Liiga-tasolla noviisi. Mielestäni tuolla nimilistalla on kuitenkin realistista sanoa, että tavoitteena on mestaruus ja että varsinkin pakisto on suht ylivertainen tähän sarjaan. En pidä tuon asian toteamista (“Meillä on kivenkova puolustus” - M. Järvinen) minään leijumisena, vaan faktojen toteamisena. Jälleen jenkeissä tai vaikkapa länsinaapurissamme Ruotsissa tuota kommenttia pidettäisiin normaalina itseluottamuksena ja vain Suomessa se voidaan tulkita toisin. Lisäksi se, jos jollakulla fanilla menisikin hieman yli ei edelleenkään tarkoita, että joukkue lähtisi peleihin takki auki. Varsinkin kun se on koottu Jugin ja Krissen kaltaisista poikkeuksellisen kovan työmoraalin ja asenteen pelaajista, eikä juhisaaltosista.
Tämän kirjoituksen allekirjoitan täysin. Mutta on inhimillistä kääntää oma kateus toisen ylimielisyydeksi.
Ai että kun oli hieno kirjoitus. Tykkäsin myös, mutta pakko vielä sanallisesti kehua. Itseluottamus ja ylimielisyys ovat kaksi eri asiaa. Sitä paitsi, sanotaan meidän rosterista nyt sitten mitä tahansa, aina voi mennä pieleen. Aina on mahdollisuus epäonnistua, miksi se pitäisi etukäteen nostaa jotenkin framille? Auttaako se todella onnistumaan?
Oikeaan osunut kirjoitus perusasioista. Asiat sotketaan niin helposti… Pelaajista puhuttaessa itseluottamuksen on tietysti oltava kunnossa ja sen on oltava tervettä itseluottamusta. Pieneenkään luulotteluun ei ole varaa, ei harjoituskaudella eikä pelien alettua. Niin kovaksi on kilpailu mennyt. Sitten taas kiekkokansa ja nämä keskustelupalstat plus somekommentointi. Kaikkeen ylireagoidaan ja takkia käännellään jopa yksittäisten pelien perusteella. Onhan se nyt hulvatonta seurattavaa miten korkealla meitin kannattajat tällä hetkellä liihottelevat. Siinä helposti vaan unohtuu että sisin on tärkein, ei kuori, myös kiekkojoukkueesta puhuttaessa.
Loistelias rosteri tässä vaiheessa, parasta mitä olen nähnyt. Itsehän en maalaile mitään katastrofeja mihinkään, pari todellista mahdollista riskiä otin esille ja nekin vähän siksi koska vastarannankiiskeys velvoittaa. Kaikki ei niitä halua ymmärtää koska on niin kiva tuntea olevansa jotain koska Tappara. Saa lällätellä ja naureskella muille. Sama vastakkainasettelu tai mitä tämä onkaan se on silloinkin jos taas joskus ollaan mahdottoman tehtävän edessä esim. playoffsarjassa: luuserit itkee ja mä annan pelaajille edelleen sen tuen ja arvostuksen jonka ovat ansainneet. En halua tällä korottaa itseäni, alennan vain muita. Voitte toki pystyttää mulle patsaan, pakko ei ole.
Oikea itseluottamus ja kunnianhimo on sitä päivittäistä tekemistä. Viimeisen päälle harjoittelua jne. Vastustajan oikeanlainen kunnioitus. Joukkueelle pelaaminen.
On aika sama mikä nimi on selässä, jos olet ylimielinen ja lepsu. Silloin tulee turpaan. Tapparan vastustajat tuskin jatkossakaan aliarvioi Tapparaa ja haluavat Tapparan “päänahan”.
Susi-Lehtonen-Heikkinen. Tätä ei ole korvattu koskaan😉.
Viittaatko mun nikkiin?
Porukka ei taidakaan älytä tätä; mutta meillähän on lähes olympiatason pakisto tällä hetkellä. 
Kaverini joka on älytön KalPa-fani totesi, että Lepistö Jokereista ja sit 5 pakkia Tapparasta ja olympiapakisto onkin siinä… 
Joku tuolla ylempänä puhui johtavuuden menetyksestä, kun Vellu ja Lajunen lähti pois.
Kuitenkin meillä edelleen on Jugi, meillä on taas vuotta vanhempi Vapahtaja ja sen lisäksi Kuusela joka ei runkosarjassa viime kaudella ollut. En hätäilisi senkään puolesta.
Enkä myöskään hätäilisi sen puolesta, että jos Rautakorven alla ei peli ala heti kulkemaan, organisaatiosta löytyy Tukka-Jukkaan luottoa, eikä u20-farssi sitä vähennä ollenkaan (eikä todellakaan ole syytäkään).
Kaikki hyvin, itse en maalaile uhkakuvia ennenkuin tammikuussa jos ollaan poffirajan alapuolella
Pakiston olen minäkin valmis nimeämään parhaaksi mitä nykypäivänä pystyy meidän kasvattajaliigassa kokoamaan. Ekstrapointsit siitä, että kaikki ovat joko nälkäisiä lupauksia tai parhaassa peli-iässään! Samalla pakisto on IMHO liiga-ajan paras Tapparassa, joskin tuo 1987-88 on melko lähellä, Matikaisen kulmikkaasta luistelusta huolimatta. Kuriositeettina keväällä 1994 oli aika timanttinen OP -osasto, ainakin hyökkäyssuuntaan: Jutila-Laksola-Ruotsalainen!