Tappara roster 2017-18

Ensi kauden rosteri on vähän niinku kirveeseen olisi hankittu nanoteknologiahiilikuituvarsi. Kirves on liikkuva ja näppärä sekä kevyt ja nopea käyttää, ja klapia pitäisi taas syntyä. Odotan, että joukkue jatkaa sillä tiellä, millä se on ollut viimeiset viisi kautta: menestyy ja tekee maaleja. Odotan, että maaleja tehdään jopa enemmän kuin päättyneellä kaudella. Tällä kokoonpanolla pitäisi olla siihen kaikki rahkeet. Tietenkin se vaatii, että pelaajat pelaa ehjiä kausia, pakit on mukana talkoissa, ennätyksiä rikotaan ja JMJ laukoo paikoistaan.

4 tykkäystä

Jos kaikki on terveinä ja peli kulkee, niin ensi vuonna tulee tylsä kipinävahti Tapparan osalta.

E: Taino, koskaan ei tiedä, mitä :mikki: keksii.

1 tykkäys

Kyllä sitä aina tilaa yhdelle “kookkaalle mutta liukkaalle NHL:ssä tasonsa näyttäneelle voittamaan tottuneelle hampaattomalle kanukkisentteri–laiturille, joka osaa pelata ylivoimaa ja alivoimaa sekä taklaa puhtaasti ja kovaa” on. Melkein nytkin on, kun oikein pinnistää. Mutta se on sitten sen ajan juttu.

7 tykkäystä

Kyllä tuolla jengillä hyvin pärjää seuraavaan kipinävahtiin saakka.

Jep! Kaikkien ollessa kunnossa ei tuohon tarviste kuin yhden syvyyshyökkääjän sekä pakin.

1 tykkäys

Nöyryys on hyve, nöyristely on pahe. Nöyrä on oikealla tavalla realisti. Tässä olen hyvä, tätä minun pitää vielä parantaa. Ja sitten tavoitteet ovat vielä eri asia. Voi olla tavoite olla maailman paras, mutta jotta sinne pääsisi, pitää olla nöyryyttä nostaa rautaa kesähelteillä ja tehdä hommat muutenkin viimesenpäälle.

5 tykkäystä

Menee varmaan tähän ketjuun, niin yllättävän isokokosia kavereita tuli kyllä nyt sisään.

Muina kausina uusina sisään:
2014: Da Costa 180cm, Marjamäki 188cm, Karjalainen 175cm, Dixon 182cm, Kolomatis 180cm, Bonsaksen 178cm, A. Peltonen 184cm

2015: Lajunen 189cm, Plastino 179cm, Karhunen 179cm, Honkanen 181cm, Savinainen 182cm, Ilomäki 182cm.

2016: Nurmi 186cm, Rantakari 182cm, Kemiläinen 184cm, Sammalkangas 180cm, Lassila 183cm, Heljanko 182cm, Peltonen 179cm, Röymark 184cm, Repo 188cm

Ja nyt sisään tulleet: Lehtonen 182cm, Vittasmäki 186cm, Mikkola 194cm, Kärki 194cm, Järvinen 193cm, Mäkinen 188cm, Ojamäki 180cm.

Eihän tässä ny tämmöseen oo totuttu että joukkueessa on neljä yli 190cm pelaajaa. Ja vielä 188-89 Luoto, Mäkinen ja Repo. Onneks Kuusela, Karjalainen, Haapala ja Miksa tasapainottaa.

Pituuksien lähteenä siis EliteProspects.

8 tykkäystä

Itsetunto on hyve, itsekehu pahe…:wink:

Nyt on ehtinyt vuorokauden maistelemaan rosterimme tilannetta - ja onhan se nyt ihan järjettömän hyvä. Leinonen on troolannut markkinoilta suunnilleen kaikki mielenkiintoiset vapaat nimet ja tämä vaikuttaa kahdella tavalla – he pelaavat meillä ja toisaalta he eivät pelaa vastustajalla. Huikea suoritus muiden toimareiden tuskastellessa alitarjonnan kanssa.

Käsittämättömät 7 pakkia, jotka kaikki olisivat kahden ensimmäisen parin tasoa. 2 puolustajaa EHT-ringistä ja 1 MM-kisoista. Erittäin korkeaa pistepotentiaalia on vähintään kolmella pakilla. Pakiston isoin ongelma näyttää olevan se, että Salosen roolin löytäminen on haaste tulevallakin kaudella. Muut ovat kateellisia Tapparan ongelmista.

Hyökkäyksestä lähti jälleen sitä kaikkein terävintä kärkeä ja tilalle tuli melkein valmista potentiaalia. Toisaalta Haapala on ainakin toistaiseksi remmissä ja Kuuselalla on edellytykset ottaa johtava rooli. Näiden takana on useampi pelaaja jotka ovat jo niin lähellä kansallista kärkeä, että eiköhän sieltä taas uudet supertykit esiin nouse.

Leveä ja tasokas materiaali, josta saa ongelmakohtia hakemalla hakea, mutta vero- sekä siirtorajan liikkeet on vielä tekemättä. Tilanne taitaa vuodenaika huomioiden olla paras koskaan? Jos tuosta pitää väkisin jotain riskiä esille kaivaa, niin puolustuksesta on parissa vuodessa poistunut koko kokenut johtavien pelaajien kaarti ja sitä myöten pirusti Tapparassa pelattuja kausia. Aleksi Elorinne edustaa nyt kivijalkaa.

Ylenpalttisesta leveydestä tulee myös väkisin mieleen ajatus, että tässä on varauduttu jonkin pelaajan tai pelaajien siirtymiseen toisaalle, mutta tämä materiaali sen kestää ja aukot saadaan paikattua viimeistään kipinävahdissa.

Tuplamestarin ainoa tavoite on kolmas peräkkäinen ja tällä kokoonpanolla on siihen kaikki edellytykset.

:kannu: :kannu: :kannu:

30 tykkäystä

Mä oon toiveajatellut asian niin, että Sopimukset on tehty jo ennen kuin Kuusela palasi joukkueeseen. No nythän rosteri joka tapauksessa kestää uhden pelaajan lähdön.

1 tykkäys

8 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Tapparan A-nuoret

Kolme EHT pakkia ja yksi MM-kisa pakki. EHT.llä pelannu Elorinnne, Kemiläinen ja Vittasmäki.

1 tykkäys

Niko Mikkola myös kahden EHT:n veteraani.

Toisaalta Kemiläinen ei ole pelannut maajoukkueessa. Valittiin kyllä, mutta sukelsi pää edellä laitaan edeltävässä liigapelissä, eikä pystynyt pelaamaan turnauksessa. Eikä pariin kuukauteen muutenkaan. Maajoukkuetason pakkina voi silti perustellusti pitää.

Laskin että viime kaudella EHT:llä pelanneita suomalaisia pelaa tällä kaudella liigassa 21. Näistä Tapparassa 10. Kemiläinen laskettu mukaan.

4 tykkäystä

Tätä ei muuten Jatkoajassa tunnuta ymmärtävän. Varsinkin playoffien aikaan, kun kirjottelee, että kyllä oma joukkue jatkoon menee, niin tullaan vastaamaan, että joukkue putoaa korkealta ja kovaa tms. ja hirveät itkut ovat valmiit.

Sen verran on pelaajilla rautaa pohkeissa, että eiköhän sitä johtavuutta löydy ihan riittävästi tästäkin joukkueesta.

Totta. Enpä itse ainakaan muista, että joukkue olisi ollut näin valmis ja ennen kaikkea laadukas ennen kuin ollaan kesäkuun puolella.

2 tykkäystä

Sopimukset on luultavasti tehty viime vuoden puolella ja ei silloin voi tietää tarkkaan kevään tilannetta. Veikkaan, että pakistoon on tarjottu sopparia kaikille kolmelle uudelle ja yllättäen kaikki tarttuivat Mikin haaviin. Vaikea siinä on kieltäytyäkään yhdestäkään, koska kaikki on varmaankin saatu alle kevään markkinahinnan.

Hyökkäyksessä tuli vielä bonuksena Kuuselan tulo ensi kauden joukkueeseen, mutta kyllähän Kärki ja Ojamäki pitää signata jos tarjolla ovat.

Sen enempää pelillisiä yhteensopivuuksia miettimättä ja pelkkiä mittoja tuijottaen sais aika järeän kentällisen kasattua:
Jarno Kärki - Matti Järvinen - Sebastian Repo
Niko Mikkola - Aleksi Elorinne

Kentällisen pienin pelaaja Sebastian Repo 189cm/90kg (Tapparan sivuilla ilmotetut mitat)

8 tykkäystä

En ihan tarkasti tiedä Järvisen ja Kärjen tyyliä, mutta jos taklausinto on yhtään Sebastianin luokkaa, niin siinä on pakit ihmeissään, kun pojat tulee karvaamaan! :smiley: Tämä nyt siis ihan vaan sillä idealla, jos mennään kunnolla päälle.

4 tykkäystä

Trappi on tappanut suomalaisen kiekon ja Tappara kansainväliset menestymismahdollisuudet.

Kuunnelkaa järjen ääntä: trapissa vaan maataan, pelaajat ei kehity ja Tapparan pelitapa tuottaa harmaita hiuksia koko Liigan tuotteelle. Näin se vaan on.

Jussi Tapola sen sijaan suolasi toimittajan ehkä pahemmin kuin koskaan: “jos vastuksella on enemmän sitä yksilötaitoa ja niitä 1vs1-tilanteita ei voiteta 1vs1 niin mitä muita vaihtoehtoja valmentajalla silloin on, kun yrittää miesylivoimalla voittaa tilanne?”

Mitä tulee itse aiheeseen: eiköhän tuossa meidän rosterissa ole jälleen paljon ketjukohtaisuutta. Uskoakseni ainakin Järvisen ympärille koottu porukka menee kovaa päälle päätylautaan asti, mutta ei välttämättä Kuuselan ympärille rakennettu ketju.

3 tykkäystä