Minä uskon että löytyy.
Jos sinulla ei usko tuohon riitä, niin joku pienimuotoinen vedonlyönti voisi olla paikallaan?
Se on selvää ettei 20 kenttäpelaajalla liigaa pelata. Vähintään yksi hyökkääjää ja pakki tuohon tulee, eikä se vie kenenkään pelipaikkaa. Aina sieltä joku on pois ja lisäksi tämä Lehtonen on vasta kokeilemassa onko mitään annettavaa.
Repo pelaa luonnollisesti Jenkeissä ensi kauden ja varmaan seuraavankin kun Tappara ei voi enää kutsua takaisin.
Ku ei mitenkä jaksais vänkätä, mut nii lähti kärppien hyökkäyksestä noi. Ja paikkaajat kuitenkin melko väkeviä.
Tapparalta lähti Haapala,Repo,Peltola,Nenonen ja Nurmi.
Vielä ei o paikattu muuta kun Moilasella
Puolustuksesta en nyt muista ketä kärpiltä lähti. Ainakin Ohtamaa on korvaajana yks liigan kovimpia pakkeja.
Muttta meillä lähti/lähtee kaks maajoukkue pakkia ja tilalle tuli Mäntylä ja Jokerinjunnu, jotka ei ihan korvaa lähtijöitä.
Mutta siltikin meillä on hyvä runko, jota luultavasti vielä paikataan kesän aikana ja syksyllä lisää.
Näistäkin kahta viimeistä ei ole kovin vaikea paikata. Sanoisin että on jo paikattu.
Viime kaudella Revolla oli kyllä niin vaikeaa Tapparassa ihan kaikessa suhteessa, että melkein kävi Repoa sääliksi. Rehellisyyden nimissä Revossa ei ole mitään ihan “mahdotonta” korvattavaa, koska ajatus jäi totaalisesti kaudesta sinne Floridaan.
Ja tää ei oo mitään yleistä “negailua” tai Revon suolaamista vaan minun mielestäni ihan tosiasia.
En tiedä, oliko Revolla vaivoja vai mitä, mutta siitä Revosta, joka Tapparaan tuli kaudelle 2016-2017 ei ollut paljoakaan jäljellä enää tällä kaudella. Uskoakseni kyseessä on monen yksittäisen tekijän summa:
- Pohjalla hyvä kausi Tapparassa
- Pettymys Amerikassa ja paluu Tapparaan
- Epärealistinen odotus siitä, että taso nousee automaattisesti liigassa
- Kovat paineet tuloksenteosta, jotta pääsee uudestaan Amerikkaan
Lopulta sitten riskit vähän poksahteli Revon edessä: koko kauden oli hirveä gorilla selässä ja tulosta ei tullut millään. Playoffseissa yksi hyvä sarja ja kaksi heikkoa. Turha tuosta on sen isompaa maalata; jos Moilanen tulee Tapparaan isolla motivaatiolla ja oikealla tavoitesuhtautumisella niin hän voi jopa ylittää Revon viime kauden suorituksen.
Kärpiltä lähtee maalipörssin voittaja ja pistepörssin top 20:stä 5-6 pelaajaa (jotka olivat kaikki ihan EHT-tason pelaajia ja oikeastaan koko joukkueen tulosyksikkö) ja väität että on siihen nähden väkevät korvaajat. Tilalle tuli siis mm. Lindsten, joka oli poppareilla loppukaudesta ja Pyörälä joka oli NLA:ssa poppareilla playoffeissa. Melkoinen näkemysero meillä. Onhan noi kovia, mutta ei lähtökohtaisesti lähelläkään lähtiöiden tasolla.
Noista Tapparasta lähtijöistä kaks oli suurimman osan peleistään poppareilla, Haapala oli puolikuntoinen jos sitäkään ja Repokaan ei vetänyt yhtään samaan malliin kuin edellisellä kaudella. Juki on korvaamattomissa tottakai. Siihen tilalle tuli katsomaton kortti, eli Moilanen, ja Malinen tuli vahvistamaan Tapparan keskikaistaa. Eipä noita tilanteita hyökkäyskaliston osalta oikeen voi vertailla.
Uskon kuitenkin että kärpät on kova ens kaudellakin, samoin Tappara.
Ja @Andy tottakai kova vahvistus vie joltain pelipaikan. Jos sieltä tulis kesällä vaikka Enlund, niin onhan se nyt ihan eri asia sille joka tippuu hänen tieltään kokoonpanosta pois että pelaako liigassa sen 15 vai 60 peliä. Tuskin esim Levchi tänne jäi lekiin pelaamaan.
Joltain Levchiltäkään moni ei odota yhtään mitään, mutta voi olla yllättävän hyvä jos saa kesän aikana hankittua tiettyä terävyyttä ja voimaa. Nuori kaveri hänkin.
Ylivoimalla Kuuselan ja Miksan täytyy parantaa pelin moottorina. Siinä oli puutteita ja Haapala sai sen paremmin toimimaan.
Jos edellinen kausi jotai opetti niin sen, että nimilista kauteen lähdettäessä ei merkkaa juuri mitään muuta kuin sen, onko joukkue ilmoittautunut mestaruustaistoon. Tulevalle kaudelle näitä joukkueita näyttäisi olevan viisi. Näiden välinen ero syntyy jostain muusta kuin pelaajamateriaalista.
Tapparalla oli viime kaudella paperilla vahvempi joukkue, mitä kertaakaan 2010-luvulla. Silti pelillisesti huonompaakautta ei olla pelattu sitten Sami Hirvosen päävalmentajakauden. Katseet kääntyvät siihen millainen pelitavallinen selkänoja pelaajilla on. Lisäksi kasvutarinoita (lue läpimurtoja) on pakko tulla ensikaudella. Viimekaudella niitä oli 0 kpl.
Kyllä Rauhala oli viimekaudella läpimurtopelaaja. Myös Peltola kasvoi mielestäni uuteen rooliin.
Nahkee kausi, joka päättyi yllättävänkin hyvin, mutta ei sentään aivan täysi kupla.
No se Malinen tuli kanssa, mutta ei kai sitä nyt tarvi noteerata.
En puhisi läpimurrosta, vaikka saikin pistepottiiaan hiukan paremmaksi edelliseen kauteen verrattuna. Kun pelit kovenivat Otto katosi. Tammi-Helmi-Maaliskuun peleissä 8p. Playoffeissa hävisi totaalisesti kuvasta. Se steppi johtavaksi pelaajaksi on ottamatta. Uskon että hän sen joskus vielä ottaa. Hyvä pelaaja ja tapparalle tärkeä pelaaja, mutta se läpimurto on vielä edessä.
Ei sillä rosterilla eikä varsinkaan valmentajalla oo mitään merkitystä. Lukekaa Tolstoin Sota ja rauha: Ne Napoleonin venäjäseikkailujen sotakuvaukset on yks yhteen näitten kiekkohommien kanssa. Isommat virtaukset ne ratkasee. Vaikea sanoa, mutta Turku, stadi… muiden lienee turha yrittää.
2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2018-19
Itse ajattelen niin, että kauden aloittavaa joukkuetta ei kannata verrata edellisen kauden lopettaneeseen, vaan pitää verrataa aloittaneeseen. Kauden alkuun on vielä runsaasti aikaa, mutta kyllä tämänhetkinen joukkue minusta vielä näyttää heikommalta joka osa-alueella, kuin viime kauden aloittanut.
Mielestäni kovat paikattavat ovat Hrachovina, Lehtonen ja erityisesti Peltola, vaikka jokaiselle paikalle onkin kokemusta saatu hankittuakin. Jään siis mielenkiinnolla odottamaan mitä tässä kesän aikana tulee tapahtumaan.
Ja minä melkein väitän, että jos tuohon tulee uusia pelaajia, niin vasta syksyllä.
Ehkä. Minusta tällä porukalla voisi hyvin lähteä kauteen ja katsoa mihin jätkistä on. Joukkueessa on potentiaalia. Vahvistuksia sitten myöhemmin.
Tietysti jos joku sopiva vahvistus tulisi tarjolle, niin kannattaahaan siihen tarttua.
Onhan joukkue tällä hetkellä kiistatta heikompi tai heikentynyt myös viime kauden lähtötasoon verrattuna. 2 kpl MM/OG tasoisia on lähtenyt ja Liigan Top-3 maalivahti. Tähän sitten vielä Floridan prospektit päälle.
Palaan astiaan vähän kesämmällä.
Joukkue on heikompi kun lähtötasoltaan viimevuotinen. Mutta kuitenkin riittävä liigassa pärjäämiseen ja välillä pakko antaa siimaa myös prospecteille, muuten romuttuu pelaajapolku yläpäästä, eikä liigaan kuitenkaan saa nykyään sellaista “ostojoukkuetta” kasaan millä oltaisiin selvästi muita edellä. Kuten viime kaudella nähtiin, niin ei se paperilla vahvuus takaa mestaruutta. Eikä paperilla muutama epävarma kortti merkkaa, että olet ulkona mitalipeleistä.
Liigan rakenne muuttuu kokoajan enemmän kasvattaja suuntaan ja tärkeää on nyt, että juniorityö on kunnossa ja putken yläpäätä ei tukita täysin. Hyvin voidaan lähteä nykyisillä koittamaa, täsmävahvistetaan sitten tarvittaessa.
Lisäksi nyt on mun mielestä pieni uudelleen rakennusvaihe menossa Tapparan suhteen. Joka on myös aika ajoin tarpeellista. Myös dynastia seurassa.
Kyllähän tuohon yksi Enlund-luokan hyökkääjä mahtuisi helposti, viemättä keneltäkään nuorelta tai nuorehkolta pelaajalta näytönpaikkaa pois. Jos tulisi hetikohta, niin ehtisi joukkueen kesäharjoitteluun mukaan, ja mikä ehkä tärkeämpää, lieventäisi fanien tuskaa siitä että on hankittu “vain” Malinen olympiatason lähtijöiden tilalle. (Osan faneista, toisethan on vähäänkin tyytyväisiä.)
Jos ei tule ketään, niin toivottavasti johtuu sitten siitä, ettei ollut ketään sopivaa saatavilla eikä yrityksen/uskalluksen puutteesta. Ja toivottavasti löytyy sitten myöhemmin kauden alla tai kauden aikana.
Ja sellainen unohtui edellisessä viestissä sanoa, että kentällä tasoa mitataan aina vastustajaan, eikä viime syksyn Tapparaan.