Tappara roster 2018-19

Sanotaanko, että meillä on jo kaksi ykkössentteriä sekä maalitykki ensikaudelle. JMJ oli täysin ilmiömäinen playoffeissa joten jos pelaa samanlaisesti niin siinä yksi “ykkössentteri” ja toinen on M.Järvinen joka varmasti parantaa ensi kaudeksi. Maalitykki tulee olemaan Ojamäki joka muuten paukuttaa yli 20 häkkiä. Luoto tulee yltämään hieman suuremmalla vastuulla ja paremmalla syöttötaidolla noin 30 pinnaan. Kemmu palaa ennalleen ja ottaa Lehtosen ja Rantakarin kanssa kaikki yli 25pinnaa mieheen. Ainiin, Zaborsky taistelee Ojamäen kanssa maalipörssin voitosta. Tälläsen unen näin. Saa nähdä tuleeko olemaan enneuni vai jääkö vain ihan uneksi.

2 tykkäystä

Ojamäeltä ja M. Järviseltä odotan itsekin suuria askelia eteenpäin. Ojamäki väläytteli jo tällä kaudella, mutta… On siellä ainakin hirmuinen rannari, jolla tehdä tuhoja, jos kaikki natsaa.

JMJ:stä en oikein tiedä, mitä odottaa. Huikea kevät. Pelasi uransa kiekkoa. Mutta näytöt tasaisuudesta puuttuvat. JMJ on väläytellyt ennenkin. Toivottavasti kantaa tällä kertaa. Karjalainenkin voisi hiukan saada tasaisuutta otteisiinsa…

Tämäkin on totta. Mutta tuntuu ihmisille tämä “the ykkössentteri” edustavan eri tyylin pelaajaa.

Bonuksena, että herran ketju vielä tuosta, sanotaan loka-marraskuulta on ihan jännää luettavaa. LeKi mainittu. …ja vielä tuolla kaudella jaksettiin pohtia, että riittääkö Lajusen pistetehtailu ykkössentterille…

Taas on tärkeintä, että siellä olisi aikanaan vuoden päästä keväällä ratkaisijat ja yhdistelmät remmissä ja rintamassa kokoonpanossa. Kai sitä voi “Teh ykkössentteriä” tai vaikka rikkumatonta ikihimmeliä katsella kesämarkkinoilta, jos niillä saataisiin taas elokuun mestaruus, mutta muuten ei ole ihan niin olennaista?

Kokeneilta tapparalaisilta odottaisin pitkillä jänteillä ja kevättä kohti eniten, muilta sitten kauden mittaan. Kaikkien ei tarvitse onnistua täydellisesti yhtä aikaa, ja joukkueen peli on taas se, joka mahdollistaa yksilöiden esiinnousut.

J-M. Järvinen on kyllä Kuuselan ym. ohella niitä pelaajia, joihin on nykyään aika paljon positiivista luottoa, varsinkin pelien kovetessa. Monia muitakin saa löytyä, ja eiköhän löydykin…

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Pelaajahaaveilut 2018-19

7 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Huhu: Keskushyökkääjä Tapparaan 2018-19?

Eli Mikko Lehtosen voi kumittaa rosterista. Mikki on kyllä niin…no Mikki, että haistan tuossa sopimuksessa on oleva kyllä joku positiivinen optio Tapparankin kannalta. Sinänsä tuo kauden 2017-18 Tappara roster oli helkkarin mielenkiintoinen, siksi että se oli todella Euroopan mittakaavassakin huippujengi. Sellainen kuin ammattiurheilussa pitääkin. Ei siellä voi puolta jengiä olla kehittämässä.

5 tykkäystä

Rautanen tuli Lehtosen tilalle ja Mäntylä Mikkolan.
Ei tarvetta uusille hankinnoille pakistoon

1 tykkäys

Mäntylä - Kemiläinen
Vittasmäki - Rantakari
Rautanen - Elorinne
Utunen

Onhan Lehtonen iso menetys mutta voi jopa olla pakistoa vahvistava siirto. Aina ei ole hyvä että kilpailu on kovaa jossa huonon suorituksen jälkeen ei anneta aikaa korjata virhettään pelissä taikka ruvetaan pelkäämään pelipaikkansa puolesta ja ruvetaan puristamaan mailaa jos tulosta ei tulekaan heti, sekä virheitä ruvetaan pelkäämään. Menikö joku pelaajista Kemiläinen, Rantakari tai Lehtonen teidän mielestänne eteenpäin pelillisesti? Minusta eivät, vaikka kaikki ovat vielä siinä iässä jossa kehittymiseen kannattaa satsata maksimoidakseen tasonsa. Tämä voi ollakin yksi syy Lehtosen lähtöön, ettei kokenut saavansa riittäviä edellytyksiä kehittyäkseen, onko sitten rooli, peliaika, pelityyli taikka jopa liian kova kilpailu mikä sai tämän päätöksen aikaiseksi. Määrällisesti pakkeja on nyt se seitsemän, jota kokoonpanoon mahtuu. Mutta korvaajaa ei ole loukkaantumisien varalle tällä hetkellä, joten uskon että täydennystä pakistoon vielä tulee.

1 tykkäys

Kemiläinen ykkösparissa… moniko olis vinaalisarjassa toivonu Kemiläisen olevan katsomossa😂

2 tykkäystä

Joko Kemmu palaa tasolleen tai uusi hankinta, ei sen monimutkikkaampaa.

Aina voidaan miettiä paljonko Kemiläiseen vaikutti vastuun vähentyminen, varsinkin sieltä kiekollisemmasta roolista. Aika vähissä oli itkut miehen otteista 2016-17 kaudella pelatessaan ykkösylivoimassa viivassa.

Pitäisi ainakin tämän kauden opettaneen monipuolisuutta. Joten en ainakaan näin toukokuussa kauheasti valittaisi jos Kemiläinen viivamiehenä pyörii kakkosen ylivoimassa.

1 tykkäys

Minun mielestäni Rantakari pelasi parhaan kautensa Tapparassa.

18 tykkäystä

Lehtonen HV71:een viimesen päälle jokaisen osapuolen myötävaikutuksella…onkohan mitenkään mahdollista että Mikkola jäis vielä kaudeksi?

Onhan se. Bluesista se on ensiksi kiinni ja toiseksi Tapparasta.

1 tykkäys

Yhtä pakkia tarvitaan vähintäänki pleijjareihin mentäessä

Ehkä kannattaisi kuitenkin antaa noiden nykypakkien näyttää, mihin he pystyvät. Toni Utunen kärkkyy paikkaa ja hyvin kärkkyykin. :slight_smile:

Mun mielestä pakkipäätä ei kyllä kauden alla tartte vahvistaa, vaikka lähtisi vielä Mikkolakin.

Täytyy kuitenkin joukkueessa olla sellainen tasaisesti eteenpäin haluava porukka. Tietynlaista “kyllästymistä” oli pelaajistossakin viime kaudella näkyvissä, joka ehdottomasti kertoo tosiasiat siitä, kuinka kipeästi uuttakin verta tarvitaan.

Jälkianalyysina näin offtopicina sanon, että ihan pelkästään uusi pelitapa ei selvästi riittänyt motivoimaan parin mestaruuden jälkeen riittävästi. Erityisesti runkosarjassa tyydyttiin aika vähään. Haluan nähdä kuitenkin todella nälkäisen Tapparan jo syksyllä.

7 tykkäystä

Sinne on aika pitkä matka ja aika. :smiley:

Katsotaan nyt miten joukkue ja roolit muotoutuu.

1 tykkäys

Jos Mikkolakin poistuu, 1-2 lähtökohtaisesti LeKissä pelaavaa rotaatiopakkia olisi hyvä hommata. Muuten joutuu mahdollisia poissaolijoita paikkaamaan A-junnu tai jostain äkkipikaa reväisty lainamies.

Erikoista olisi, jos Mikkola ei Bluesiin menisi. Saavat ensi kaudeksi oman farmiseuran, joten ruutuja on auki syvyyskartassa.

1 tykkäys

Julkaistuja sopimuksia ensi kaudesta on tällä hetkellä vain yhdellä maalivahdilla, kahdeksalla puolustajalla (Mikkola mukaan luettuna) ja 13 hyökkääjällä. Varmasti tuohon kokonaisvahvuuteen tulee erilaisia lisäyksiä vielä, joka osastollekin jopa. Saattaisikohan vaikka viime kaudella pelanneista, toistaiseksi ilman sopimusta olevistakin löytyä jotain mahdollisia kandidaatteja…?!