Tappara roster 2018-19

Kyllä se on näin.
Viime kaudella ei ollut oikein minne laittaa pelaajia ja omaa valmentajaa ei ollut AHL:ssä lainkaan.
Nyt San Antonio on sitten täysin Bluesin hallinnassa ja kaikki kunnon prospectit voidaan kotiuttaa maailmalta.

Eli Mikkolalle voidaan vilkuttaa lähdön kunniaksi.

1 tykkäys

Olen syvästi huolestuneena seurannut joidenkuiden huolissaan olevien palstalla kirjoittelevien tekstejä.

Näyttää nimittäin siltä, ettei Tapparalle tulevana kaudella kunnian kukko laula. Peli on pelattu jo toukokuussa ennen kesäharjoitusten alkua, koska joukkueessa on liikaa kädettömiä, jalattomia, päättömiä ja/tai munattomia pelaajia :wink: .

Lisäksi painolastina on tumpelo (ylikokenut?) valmentaja, joka ei osaa uudistua eikä kehittää pelaajia eikä pelitapaakaan.

Pitäiskö mun näiden edellämainittujen ennusteiden nojalla lopettaa koko luuseriporukan seuraaminen ja alkaa kannattamaan esmers Jyppiä tai Tepsiä?

Kuka sitä nyt viittis seurata porukkaa, joka ensi keväänä epätoivoisesti tappelee viimeisestä säälipleijaripaikasta Ipan kanssa :grin: ?

Luulenpa, etten sittenkään vaihda suosikkiani, vaan masokistisesti seuraan loppuun asti Tapparan mitalipelejä kevällä 2019…

4 tykkäystä

Kommentoin tuohon valmentaja-asiaan. Onhan Rautakorpi aivan mainio pelaajien kehittäjänä. Vaihtoaitiotoiminta ja vaadittavien taktisten seikkojen muuttaminen pelin sisällä on sitten aivan eri juttu. Tämä juuri silloin, kun vaaditaan sitä viimeistä rutistusta ja kun on oikeasti tiukka paikka.

Kyllähän joukkueessa on riskinsä, johtavia hyökkääjiä on Kuusela ja pakissa Tuukka. Ykköskenttää ei vielä ole tai parin kokeneen pelaajan pitää tehdä aimo tasonnosto.
Kääntäen, loppuottelut on kuutena vuonna tullut kyllä paremmalla joukkueella hyökkääjien osalta, pakkikalusto varmastikkin riittää.
Aikaahan on kevääseen vielä pitkälti ja liigan taso häntäpäässä on niin heikko, ettei täydellistä sukellusta voi tapahtua.

1 tykkäys

Nyt on hyvä että ollaan nimissä keskikastin vaiheilla. Ei ainakaan ladata varmaa mestaria joka tuutista jo Kesäkuussa.

3 tykkäystä

Nyt on omaan silmään just hyvä joukkue. Maalivahtiosastolla on nuori lupaus ja veteraani, pakistossa on kokemusta ja nuoruutta ja kaikkea siltä väliltä, ja hyökkäyksessä on potentiaalia. Hyökkäys on myös silleen hyvin roolitettu että kolmos- ja neloskentissä ei ole ihan ykköskorin miehiä. Samanlainen fiilis oli kaudelle 16-17 lähtiessä, ja muistaakseni ihan hyvin meni. :smiley:

Mutta joo, munkin mielestä on ihan kohtuuttomia odotuksia joillain täällä. Mikään vahvistus ei kelpaa ja odotetaan jotain Kontiolaa tulevaksi, kaikki sitä huonommat vahvistukset on ihan täyttä kuraa. Luotetaan nyt vaan toimiston väkeen ja valmennusjohtoon, kyllä ne sielä kaikkensa tekee ja varmasti on enemmän tietoa asioista kuin täällä foorumilla. Onneksi.

Innolla odotan ensi kautta ja itse ainakin toivon ettei Tappara tee enää hankintoja kesällä vaan annetaan kunnon näytönpaikka nuorille pelaajille syksyllä. Hankitaan sitten pelaajia jos Moilasella, Utusella ja Levchillä ei riitäkkään taidot vielä liigaan.

4 tykkäystä

Zaborsky-Malinen-Kuusela
Ojamäki-JMJ-Karjalainen/Moilanen
Rauhala-MJ-Luoto
Levtchi-Jasu-Karjalainen/Moilanen
Tanus-Mäkinen-Lehtonen/Puistola

1-2 kärkihyökkäjää niin hyvä tulee. Toki Moilanen, Ojamäki, Zaborsky, Luoto, Karjalainen, Rauhala, voivat kaikki olla huikeita pelimiehiä ensi kaudella.

Mäntylä-Rantakari
Vittasmäki-Kemiläinen
Elorinne-X
Rautanen-Utunen

Pakistoon tulee varmaan vielä yksi hankinta, mutta jos kaikki onnistuu ja Kemmu palaa tasolleen niin ketään ei tarvita.

Heljanko
Bäckström

Usko tähän kaksikkoon on kova, mutta jos ei onnistu, niin KHL:sta vaikka esim. Karhunen.

3 tykkäystä

Tuskinpa ladattaisiin muutenkaan viimekautisen pelin perusteella.

Itse olisin jopa valmis lähtemään näillä kauteen, mutta eiköhön Mikki sieltä vielä jotain kalasta juhannuspöytään kuten viime kesänä. Nykyisessä joukkueessa on nuorilla paikka ottaa se ratkaisijan rooli eikä ole liikaa kilpailua joka auttaa pelaajia saamaan itsestään rentoutuneemman ja aikaan saamaan luovempia ratkaisuja. Tällä hetkellä lähtisin alla olevalla kokoonpanolla.:point_down:

Kuusela (C) – Malinen – Ojamäki
Zaborsky – M.Järvinen – Moilanen
Rauhala – JMJ – Karjalainen
Luoto – Jasu – Levtchi

Ainut kysymysmerkki on minusta Moilasen ja Levtchin taso. Ovatko liiga tason pelaajia? Luulen että Levtchille pitäisi antaa pelipaikka pelaavassa kokoonpanossa alkukaudesta lähtien ja antaa aikaa sopeutua Liigan tempoon, eikä pompotella alemmalle sarjatasolle koska sillä yleensä kadotetaan se Liiga tuntuma, jota joudutaan sitten hakemaan uudestaan. Tämän koen olevan yhtenä ongelmana ns. fysiikaltaa heikommilla pelaajilla jotka ovat enemmän vahvuuksiltaan kiekollisessa pelissä, tästä kokemusta myös itseltäni.

Vittasmäki (A) – Rantakari
Mäntylä (A) – Kemiläinen
Elorinne – Rautanen
Utunen

Kuten aikaisemmin kirjoitin niin voi olla jopa vahvistava asia Lehtosen lähteminen. Jokaiselle löytyy paremmin rooli jota pelata. Selkeästi Rantakari ja Kemiläinen ottavat paikat ylivoimalla ja loput alivoimalla. Seiska pakkikin saa peliaikaa kuten Salonen menneellä kaudella.

Heljanko
Bäckström

Heljangolle annetaan rooli ottaa se ykkösen kassarin paikka, mentorina entinen suomalainen NHL tähti, voisiko enempää toivoa veskari kaksikolta. Bäckström ei varmasti aio jäädä pelkäksi mentoriksi kuten haluamattaan HIFK:ssa ajautui, vaan varmasti löytyy vielä paloa näyttää että kyllä se koppi tarttuu ja taistelee siitä ykkös molarin paikasta josta mahdollisuuden varmasti saa.

8 tykkäystä

9 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Kenestä Kapteeni Jukka Peltolan jälkeen?

Kasipakki pelannee keskimäärin 30 peliä. Lyötyykö tällä hetkellä sellaista, joka Jukalle kelpaa? Mielestäni ei ja uskon että puolustukseen hankinta tulee. Eiköhän tämä Kukkonenkin ole hankittu junnujoukkueeseen.

Hyökkäyksestä puuttuu terävin kärki. Kaiken järjen mukaan Mikillä on taskussa rahat kärkihankintaan ja odotellaan rauhassa kenet Mikki hankkii.

1 tykkäys

Joka kausi on ollut kauteen lähdettäessä vähintään 15 sopimuksenalaista hyökkääjää ringissä. Jossei M. Lehtonen saa sopimusta tulee vielä 2 laituria. Yksi tulee ihan varmasti.

1 tykkäys

Alkaako huomenna yhteinen harjoittelujakso?

Ei taisa ainakaan jäät alkaa. Olisko jää torstaina. En ihan varma ole, mutta melkein.

2 tykkäystä

Viime kauden rosterista muuttunut:
Tulee:

  • Niklas Bäckström / mv (HIFK)
  • Tuukka Mäntylä / p (Malmö SWE)
  • Juho Rautanen / p (Jokerit KHL)
  • Jarkko Malinen / kh (HIFK)
  • Matias Lehtonen / lh (TUTO FIN-2)
  • Sami Moilanen / lh (Seattle WHL)

Lähtee:

– Dominik Hrachovina / mv (Barys Astana KHL)
– Mikko Lehtonen / p (HV71 SWE)
– Jere Rouhiainen / p
– Aleksi Salonen / p (Jukurit)
– Henrik Haapala / lh (Florida NHL)
– Markus Nenonen / lh (HPK)
– Teemu Nurmi / lh
– Jukka Peltola / lh (Sibir KHL)
– Sebastian Repo / lh (Florida NHL)
Lähde: Liiga.fi

Kyllä kovia seuroja on lähtö- ja tulopuolella nimien perässä. Ainakin nimellisesti.

Joo, on hienoo nähdä miten esim. Domi on kehittynyt KHL-maalivahdiksi.

Tuosta Moilasesta on kyllä hyvät vibat. Mitä on videoita kattonu nii vaikuttaa aika näppärältä kiekon kanssa ja tykkää erityisesti mennä sinne maalille. Toivottavasti onnistuu.

2 tykkäystä

Tuntuu, että porukka odottaa kauheasti jotain vahvistuksia. Pyörittelin hieman päissäni ja sain aikaiseksi seuraavaa:

Zaborsky - M Järvinen - Kuusela (A)
J-M Järvinen (A) - Malinen - Karjalainen
Moilanen - Rauhala - Ojamäki
Luoto - Jasu - Levtchi
Lehtonen

Vittasmäki (A) - Rantakari
Mäntylä (C) - Rautanen
Elorinne - Kemiläinen
Utunen

Heljanko
Bäckström
Rautiainen

Kyllä noilla kelpaa lähteä ja katsotaan sitten talven mittaan sopivaa ruutua Revolle ja mahd. myös Haapalalle… :wink:

1 tykkäys

Joona Luoto on monessa viestissä 4 tai korkeintaan 3-ketjussa. Sanoisin itse, että tulee olemaan enemmänkin 1-2 ketjussa.

1 tykkäys