Kaikkihan on mahdollista ja pianhan se jo selviää. Peluutuksesta voisi sen lukea, että Rauhalan palatessa Rönni tippuisi pois ja ajatuksena onkin ollut peluuttaa Tanusta tämä vuosi keskellä.
Ei ole lysymys sliarvioimisesta vasn luottamisesta ihmisiin jotka on aika monta vuotta tehneet hyvää työtä.
Ihan oikeasti diellä tehdään myös töitä menestyksen eteen, vaikka me täällä omtaisiin mitä mieltä tahansa. Ja viemlä yhtään peliä ei CHL:ssä tai liigassa vielä olla pelattu.
Mielestäni sentteripeliä ei pitäisi aliarvioida. Jokainen oman pään aloitus on tärkeä. Varsinkin kun pelataan niitä ”maalin pelejä”.
Tanuksen heikkoudet on varmasti oman pään pelissä ja miinuksia tuli jokunen jo Tampere cupissa.
Nythän tilanne näyttää siltä, että osa joukkueista on odotellut tähän asti niitä senttereitä, eikä niitä enää olekkaan tarjolla.
Ja mitä tulee Rönniin. Kyllä on pojalla vielä matkaa.
En näe optimi tilanteena sitä, että Virta ja Lehterä pelaa yli- ja alivoimat, kun kahta muuta sentteriä ei uskalleta käyttää.
Haluaisin olla varovaisen optimistinen, että Tanus suoriutuu keskellä paremmin kuin viime kaudella mutta en vaan voi. En tiedä miten ja mitä Tanus on treeneissään painottanut kesällä mutta aika jyrkän kehityskaaren pitää tapahtua, että mies pärjää keskushyökkääjänä CHL:ssä. Toki ilolla otan vastaan jos näin käy ja se meinaisi sitä, että lähtökohtaisesti Tapparan keskusta olisi Rauhalan paluun myötä liigan kovin.
Jatkoajassa pohditaan pelaajabudjetteja niin tuli vain mieleen että paljonkohan meillä mahtaa olla?
Hyvän talouden vuoksi uskoisin että meillä ei ole kiveenkirjoitettua pelaajabudjettia. Varmaan viimekauden budjetti on se mistä lähdetään. Kaikillahan noi elää sen mukaan mitä kauden aikana tapahtuu.
Nykyistä pelaajalistaa katsomalla ja myöhempien hankintojen varauksella pelaajabudu menee 3-3,3 miljoonaan. Liigan suurin tai toiseksi suurin jokatapauksessa. Koronan katsojarajoituksiin tilinpäätöksessä oli varauduttu vielä tälle tilikaudelle, muutoin olisi varmaan yli 3,5 menty.
tämä ikuinen keskustelu ja ennen kauden alkua ilmoitettujen pelaajaBUDJETTIEN vertailu on melko turhanpäiväistä. Osa joukkueista käyttää tuon ennekkoSUUNNITELMAN mukaisen rahamäärän, osa sen alittaa ja suurin osa ylittää, JOS tulot ovat suunnitella tasolla ja lisäpelaajia tarvitaan.
Tuo budjetti on kunkin ilmoittama etukäteissuunnitelma ja veikkaus, ei mikään todelline tai lopullinen, eikä sen ilmoitushetkellä käytetty. Todelliset käytetyt euromäärät joukkueella voivat olla parista kymppitonnista satoihin tuhansiin.
Tapparakin reagoi jos tarvetta on ja hankkii lisärahoitusta yhteistyötahoilta yms tänäkin vuonna kuten muutkin.
Meni viesti äsken väärään ketjuun. Onko tämä oikea ketju?
Kopion viestini tänne:
Virran ylivoimamaali oli kyllä melkoinen. Ihan kohtuullisen nopeasti liikkui kiekko. Ei kamera pysynyt mukana.
Ja tuo on meidän kakkosylivoima lähtökohtaisesti. Ihan ok
Onhan täällä Tapparan pre-season -ketju.
Olit vissiin laittanut tuohon pre-season poislukien Tappara -ketjuun viestisi
Olihan se semmonen maali, että voi vaan kuvitella vastustajien mietteitä ku ensin kaikki huokaisee, että saatiin Lehteröiden yv tapettua, nyt helpottaa. Sitte Tanus-Virta tinttaa tommosen maalin.
Vastustajat joutuu aika paljon panostamaan tuon Lehterän ylivoiman pimentämiseen, eikä se ole helppoa. Sitten on vielä kohtuu kovaa seppää Tapparalla laittaa kakkosylivoimaan.
Kovin paljoa ei kannata jäähyillä Tapparaa vastaan.
Matushkin tuohon mukaan. Harvoin jos koskaan odotan oikeiden pelien alkua. Viihdyttävyyttä ainakin on tarjolla. Luultavasti sitä myös saadaan.
Toisaalle jo kirjoittelin. Tanus on keskustassa hyvä. Kirjoittelin myös, että keskushyökkääjää kaipaisin.
En ole enää tuosta samaa mieltä itseni kanssa. Henriksson pelaa nyt Liiga kiekkoa, Moilanen on Moilanen. Toivottavasti jätkät pysyy ehjinä.
Moilanen ja Tanus voittivat ensimmäisessä erässä kokolailla yhden aloituksen, joten kyllä ympyrässä jäi aika vajaaksi. Ongelmat tulivat esiin myös 5vs5 hyökkäyksiin lähdöissä. Pelicans oli heikko, kuten odottaa saattoi. CHL peleissä nähdään sitten, että riittääkö.
Ylivoima on erinomaista ja sillä pärjätään syksylläkin
Aika näyttää, kuten sanoit. Annetaan mahdollisuus kuitenkin?
Mahdollisuuden saavat, se on selvä. Tanuksen ketjua tänään sekoitti Granath. Puhiksen kanssa peli toimi paremmmin
Rönni loukkaantunut U20 maajoukkueen mukana.
Keskikaista kapenee kun CHL-kausi alkaa loppuviikosta.
Rönni& Puhakka ilmeisesti tippuneet pois avauspelistä ainakin. Ohkasella keskustalla kyllä mennään…
Pelsu-pelistä jos rosteria muokkaa, niin pappa-Kuuselan vois nostaa Puhakan paikalle. Ykkönen ja kolmonen ennallaan. Neloseen jää sitten nuorisoa.
Savinainen - Lehterä - Merelä
Ojamäki - Virta - Kuusela
Granath - Tanus - Kelleher
Henriksson - Moilanen - Luoto
Puhakka meni kolmannessa erässä nilkuttaen vaihtoon. Kuitenkin pelasi ainakin yhden vaihdon sen jälkeen kun seurailin. Ei jumalauta nyt mitää 3kk saikkua!