Veikkaan, että Liedes stunttaa Tanusta siihen asti kun palaa.
Ei mikään varasuunnitelma vaan tiedettiin että pystyy pelaamaan keskellä. Sen vuoksi pelaa nyt hetken siellä.
No sanotaanko, että ensisijainen varasuunnitelma, jos joku senttereiksi suunnitelluista putoaa pois, niin kuin nyt kävikin.
Eiköhän se ole selvää, että ennen pitkään toinen kaksikosta Keskinen / Rönni tipahtaa pois ja se ei liene kenellekään yllätys, että kumpi on kyseessä.
Kamppailu pelaamiseen tarvitaan lisää jerkkua, joten eiköhän sentteri ja pakki edusta näitä kykyjä jos/kun joskus tulevat.
Eli kuka nyt putos pois ?
Ei kukaan, tietääkseni ainakaan. Tarkoitin tuota menneessä aikamuodossa → Rauhala pois ja lisäksi Tanus pois → Liedestä peluutetaan keskellä.
Kyllä tässä alkaa hahmottumaan se, että kellä tästä pelaavasta rosterista riittää taso.
Tällä hetkellä Tappara antaa rosterin suhteen eteen muille ns. kärkijoukkueille. Mutta onneksi asia on korjaantumassa.
Keskinen on pelaamassa itseään tosissaan pelaavaan rosteriin myöhemminkin.
Kyllä näin on, mutta odotuksia on silti paikallaan hieman toppuutella. On kokonaan toinen asia pelata muutama peli hyvin (omalla maksimitasolla) kuin kokonainen kausi hyvin.
Lupaava startti silti. Ehkä nyt meille kannattajille alkaa valjeta se, miksi keskustaa ei heti kauden alussa täytetty hampaattomilla risuparroilla.
8 reppua kahteen peliin ja kaikki tehnyt uusi pelaaja, joka ei pelannut Tapparan edustuksessa viime kaudella. Ei huono.
Ei juuri paremmin voisi kiteyttää.
Jos Keskinen tippuisi kokoonpanosta toisen pelaajan takia pois (uuden tai vanhan) niin silloin muut seurat tulisivat apajille. Luultavasti Tapparan lainaidea suostumuksella.
Nyt punnitaan sitä, kumpi tippuu Rauhalan tai uuden vahvistuksen tullessa, Rönni vai Keskinen. Monen papereissa Rönni. Rönnille mietitään jo uutta suuntaa, mutta eikö Rönnikin olisi hyvä pitää rotaatiossa? On nuori ja lupaava, sekä täälläkin lisähankintojen tarvetta perusteltu loukkaantumisilla, miksei Rönni olisi hyvä viitoskeskushyökkääjä? Välillä paikkaa otteluruuhkissa ja loukkien sattuessa ja reenaa kovaa Tapparassa.
Omaan korvaan Liedes ei ollut kiekkoradion haastattelussa yhtään tyytyväinen sentterin rooliin. Jos veikata pitää, Tanus ottaa Liedeksen paikan, kun palaa kokoonpanoon.
Mielenkiintoinen nähdä saako Tammela mahdollisuuden näyttää piakkoin. Jos oikein tulkitsin tilastoja niin 0+7 4peliin junnuissa jo tälle kaudelle.
Mistä voi kuunnella?
Edit: hyvä nosto tuo Tammela, voitas kokeilla Muzikin tilalla? Saatais Liedes laitaankin.
Tasoero on valtaisa. Ja nykyään taitaa Tapparan tavoitteissa olla pärjätä myös junnuissa, eiköhän pääpaino ole siellä.
Savinainen - Somppi - Camper
Levtchi - Tanus - Baptiste
Puhakka - Keskinen - Halloran
Liedes - Rauhala - Granath
Extrat: Muzik, Rönni, Luoto
Sanokaas mihin uuden sentterihankinnan laitatte? Oivan paikalle? Tanus/Liedes on väkisinkin jompikumpi sentterinä, koska laidoilla yksinkertaisesti liikaa laatua, eli ketään ei voi heittää katsomoon sieltä.
Paljon huudellaan kahden sentterin perään. Mutta nyt kun katsoo, että jos Tanus ja Rauhala on ehjiä, niin aika kovaa ukkoo tippuu. Ei tää nyt kuitenkaan taaskaan mikään kovin huono jengi ole
Joo ei tuohon millään kahta hankintaa mahdu. Se on selvä.
Tanuksen paikalle. Tanuksesta saadaan paljon enemmän irti laidassa. Lisäksi viihtyy seurassamme paremmin, mikä on todella tärkeää pidemmällä tähtäimellä.
Vastaan nyt epäreilusti enkä yritäkään vastata muihin hyviin kommentteihisi, koska pidän yllä olevaa niin tärkeänä asiana. Sori.
Eli Tanus laitaan ja laitureista kokoonpanon ulkopuolelle kuka?