Tappara roster 2024-25

Nyt on myös Puhiksella paikka ottaa se ykkösviulun soittajan paikka.

2 tykkäystä

Itsellä suurimmat odotukset kohdistuu juurikin Puhakkaan. Jokohan olisi säännöllistä ylivoima aikaa tiedossa? Omaa erittäin hyvän laukauksen. 17 maalia kahdella viime kaudella.

4 tykkäystä

Kyllä mä ainakin näen että Puhakka sopisi kuin nakutettuna siihen Levtchin paikalle. Ei pyörittäjäksi tokikaan, vaan laukojaksi! Entuudestaan tuttu Tanus-Leskinen kaksikko kun pyörittää toisella puolella niin tarjontaa tulee varmasti viivasta ja neliön läpi. Sellainen laukoja siihen, että janinymanit ja teemuturuset katsoo kateellisina vierestä!

1 tykkäys

Varmasti Puhakka itsekin haluaa roolia jossain vaiheessa uraa ylivoimaa päästä pelaamaan muulloinkin kuin satunnaisesti. Viimeinen sopimuskausi ja jos mies halutaan täällä pitää niin varmaan ehkä siihenkin rooliin pitää antaa mahdollisuus.

Harmi ettei suoraan syötöstä ole se vahvin osaaminen, vaikka rannari onkin laadukas. Treeniä vain nyt tuohon syötöstä laukomiseen. Neliön keskellä voisi olla kokeilemisen arvoinen, mutta hankala nähdä että viikselle riittää osaaminen Tapparassa verrattuna muihin.

1 tykkäys

Kaikki muut tuntuivat kiilaamaan Puhakan edelle ylivoimalla Grönborgin papereissa, joten en pidättele hengitystä, että Puhakka ensi kaudellakaan mahtuisi ylivoimiin. Nyt on jo tunkua ylivoimiin ja lisää on tulossa.

Hyökkäys kaipaa ehdottomasti laatua, olisi hyvä kuulla haetaanko kesällä yhtä vai kahta kovaa hyökkääjää?

Jos en ihan väärin katsonut niin rosterissa ei ole ainuttakaan kotimaista pelaajaa joka ei olisi joskus ollut edustamassa Suomea. Muuan Vellu Savinainen taisi olla ainut jolta uupuu pelit jossain nuoriso maajoukkue pelissä. Lisäksi Granathilla, Brickleyllä ja Galletilla on kokemukset mm-jäiltä.

2 tykkäystä

1-2 laituria tuo vielä huutelee. Ollaan hiljaa ni saadaan kalaa… Viime vuonnakin Carter Camper tuli heinäkuussa.

Hyökkäyksen syvyyskartta pelipaikoittain 19.5.2024. Senttereitä riittää: 6 kpl (+Ahonen). Vasen laita näyttää edelleen kovasti vajaalta, vaikka joku senttereistä siellä todennäköisesti pelaakin.

Savinainen - Helenius - Tanus
Puhakka - Mattila - Halloran
O. Luoto - Räsänen - Granath
Järventie - Rauhala - Nykänen
Rautiainen - Keskinen - Viita
Ahonen - Somppi -

Et kai vain hajoittanut viime kaudella erinomaisesti toininutta Puhakka, Keskinen Halloran ketjua :open_mouth:

5 tykkäystä

Kopioin luvatta ja muokkasin yhden skenaarion, joka saattaa heti muuttaa kolmen pelurin tilannetta. Tässä en keskity ketjujen koostumukseen vaan lähinnä nyt merkattujen tärkeiden pelurien tilanteeseen.

Savinainen - X - (Tanus)
Puhakka - Mattila - Halloran
O. Luoto - Räsänen - Granath
Järventie - Rauhala - Nykänen
Rautiainen - X - Viita
Ahonen - Somppi -
[/quote]

Nostan Tanuksen esille, koska julkisesti hänen kertoma nivusvamma saattaa olla pitkäaikainen, pahimmillaan lopun elämää aiheuttaen ajoittaisia poissaoloja.

1 tykkäys

Syvyyskartan idea on tarkastella kutakin pelipaikkaa (vasen laitahyökkääjä, sentteri jne.) kerrallaan ja asettaa pelaajat pelipaikoittain paremmuusjärjestykseen. Idea ei ole rakentaa ketjukoostumuksia.

10 tykkäystä

Helenius/x - Mattila - Tanus
Puhakka - Keskinen - Halloran
Somppi - Räsänen - Granath
Savinainen - Rauhala - O.Luoto

Nykänen - Rautiainen - Järventie
Viita - Ahonen

3 tykkäystä

Mulla on ihan hyvät fiilikset rosterista. Omia lahjakkaita kasvatteja takaisin ja todella mielenkiintoinen kausi tulossa. Ei varmaan toki suosikkina Tappara tule lähtemään kauteen. Mutta hei, se tarina mikä tuosta voi syntyä!

Annan kyllä peukkua toimistolle, että uskaltavat lähteä nuorella joukkueella kauteen, eikä pelkästään nimillä selässä.

2 tykkäystä

Nostan käden virheen merkiksi🖐️

2 tykkäystä

Kyllä muuten lähtee. Tapparan rosteri on heittämällä top 3 jo nyt. En ota kantaa kertooko se Tapparan hyvyydestä vai Liigan tason heikkoudesta. Ehkä molemmista.

2 tykkäystä

Kyllä tätä tutkaillessa tulee fiilis, että tuosta se yksi huippunimi vasempaan laitaan vielä uupuu. Ns. Levtchin ”korvaaja”. Sitten porukka on valmis.

Varmaan jos Helenius sattuisi palaamaan (mihin en usko), niin jonkun toisen sentterin sopimus purettaisiin.

Somppi pelasi menneellä kaudella joitain pelejä jo vasemmassa laidassa ja on luontevin siirto sinne.

Ajattelin lähinnä nuoren joukkueen kokemusta. Voi vähän ailahdella otteet (tai syntyä se tarina).

Nuorilla junnuilla ei ole voitettu ennen, eikä tulevaisuudessakaan, joten malttia :slightly_smiling_face:

Nuoret ottavat pelipaikan Tapparasta, jos taidot riittää, kuten Keskinen. Ei tule tule pelipaikkoja lahjana.

Sitten tietysti Mattilan, Räsäsen, Tanuksen ja Puhakan mm. pitää nousta ratkaisijan rooliin, kun starat ovat edestä poistuneet.

1 tykkäys

Melkoinen palapeli tuo sentterien määrä. Olisikin hauska nähdä miten Tapparan valmennus tuon muotoilee jos Heleniuskin tänne jäisi, sillä hän pelaisi aivan varmasti keskellä.

Oma intuitio jos kaikki sentterit täällä pelaisi niin Helenius, Keskinen ja Räsänen lienee lukittu keskikaistalle. Sitten Somppi, Mattila ja jopa Rauhala voisi olla niitä jotka hakee paikkaa laidasta. Rauhala joskus vuosia takaperin laitaan soviteltiin, mutta eihän siitä mitään tullut. Nyt pelitapa on kuitenkin eri kuin silloin, vaikka pelitavan nopeutus oli silloinkin tapetilla.

Mattila-Helenius-Tanus
Puhakka-Keskinen-Halloran
Savinainen-Räsänen-Granath
Somppi-Rauhala-Juniori(t).

Menee melkeinpä aivot solmuun kun noita pyörittää. Yksi kenttä lienee lukittu, mutta mahdollisesti senkin saa käyttöön vasta kun kausi on startannut ja joitakin Liigan pelejä pelattu.

1 tykkäys

Nuoremmasta kaartista taitaa kaikki muut saada vielä pelailla U20 sarjaa paitsi Luoto ikänsä puolesta? Toki moni nimi taitaa olla sellainen, joka sen sarjan on läpi pelannut.