Eli tällä viikolla kajahtaa eetteriin ensi kauden rosteri.
Mistäs tämä?
Eikös julkkarit ole yleensä ilmoitettu ainakin viikkoa aikaisemmin, mutta ei ole kuulunut liekö pidetään? Jos niitä tiputellaan ‘hiljalleen’ kuten tämä Granathin jatko videon muodossa.
Jos on julkaistavaa niin luulisi ajankohdan olevan huomenna, koska MM-kisat vievät huomion perjantaista eteenpäin joka päivä.
Luulisi olevan julkaistavaa vai epäiletkö ettei ensi kaudelle kukaan ole suostunut Tapparaan pelaamaan?
Paavo Kohonen varmaan sitten Metsolle kirittäjäksi. Yksittäisenä pelaajana Iisalmessa juuri Paavoa pidetään mestisvoiton tärkeimpänä palasena.
Metsola ja Kohonen maalilla.
Hienoa, kylläpä oli taas Tapparan tyylinen ratkaisu maalivahti valinnoissa. Ei hankita ”arpoja” tärkeimmälle tontille. Hyvin tiedetään mitä saadaan Metsolan ja Kohosen kanssa. Toki pelit näyttää onko valinnat oikeita, mutta lähtötilanne on hyvä.
Kohonen pelasi IPK:ssa Mestis mestaruuden ratkaiseessa seiskapelissä, joten kokemusta voittamisesta tiukassa paikassa löytyy. Metsolaa mestaruudet on kiertäneet, mutta huippu veskari ja Savinainen on meillä, joten eiköhän sitä taas yksi Tappara legenda päästetä eläkkeelle mestaruuden kera.
Ai vitsi mikä nostalgia.
Aloin seuraamaan Liigaa kun Metsola oli maalin suulla ja oli ihan ylikylän ukko ja pelas melkein jokaisen pelin.
Iha ku olis heitetty 10 vuotta takaa menneisyyteen.
Tervetuloa takaisin Juha ![]()
![]()
Voidaanko olla tekemättä tästä jotain “ei tääl mittä huhui ol näkyny” -ketjua. Mennään varmistuneilla palikoilla ja pidetään keskustelu siinä.
Tykkään tosi paljon meidän maalivahtitandemista ens kaudelle. On toisaalta kokemusta, mutta lisäks uutta potentiaalia, eli mahdollisuus menestyä heti mutta myös valaa pohjaa tulevaisuuden menestymiselle.
Aika luottavainen fiilis, että maalivahtiosasto on kerrasta kunnossa. Sen päälle on hyvä rakentaa kilpailukykyinen joukkue.
Tosta Metsolan haastattelusta pystyy huomaamaan ainakin seuraavat asiat:
Rauhalan ja Savinainen nimikyltit/varusteet on paikoillaan
Carter Camperin nimikyltti ja varusteet on poissa
Valtteri Kemiläisen nimikyltti on poissa, mutta varusteet paikallaan
Petteri Puhakan varusteet ja nimikyltti on paikallaan
Ja lopuks se tärkein, eli Veli-Matti Vittasmäen varusteet ja nimikyltti on poissa. Varusteet tietysti on Tshekeissa mukana, mutta elättelen toiveita että nimikyltti on poistettu koska siinä oli käytössä loppukauden tuo “Vitta-Matti Velttasmäti”, mitä tuskin käytettäisiin enää jatkossa. Lisäks yhdet luistimet on vielä VMV:n paikalla onneks.
Jokos se meidän ykkössentteri on nimetty, vai aloitetaanko taas puoli vuotta kestävä kipinä? Vai onko se Keskinen?
Sompilla on edelleen sopimusta.
Eiköhän siellä jo tarvittavat palaset ole.
Koska Metsola julkaistiin yksittäisenä uutena niin ilmeisesti mitään yhtä isoa julkistustilaisuutta ei ole tulossa ![]()
Saa nähdä tippuuko huomenna vain köntsänä listaus ensi kauden rosterista vai tiputellaanko pelaaja kerrallaan päivän aikana. Vai kuuluuko ylipäätään mitään
.
Olettaa sopii kun kausarimyynti aukeaa klo 12:00.
Eiköhän sieltä julkistuksia huomenna tule ennen klo12.
Mitähän siellä viritellään, kun mitään ilmoitusta julkistuksien ajankohdasta ei ole tullut.
Tai sitten odotetaan kunnes MM-kisat ovat loppuneet ja julkaistaan sitten. Ei tarvitse kilpailla mediatilasta kisojen kanssa.
Siksi aiemmin kausarit on pistetty hieman myöhemmin toukokuussa myyntiin. Mutta kausareita ei koskaan ole laitettu myyntiin ilman rosteriuutisia.