Oli niin kamala peli kun kaikki varmaan osas odottaa. Mutta maaleja ja kolme pistettä. Ja vaikka kolmas maali oli paitsio, niin ehkä se peli kuitenkin oli aika selvä.
Ollakseni aivan rehellinen, moni joukkue tulee varmaan kohtaamaan vaikeuksia Sportia vastaan. Joukkue ei hirveästi saa kiekollista rakentelua tehtyä pitkässä juoksussa ja Dufvan sekä että pelaajien kyvyt riittää toteuttamaan äärimmäisen tiivistä boksia.
Anyhow, pelin rytmi täysin erilainen kuin 3 edellistä vastustajaa. Siksi vaikeus alkuun mielestäni johtui rytmin löytämisestä tuota pelitapaa vastaan. Aika nopeasti kuitenkin tähän adaptoiduttiin ja Tappara vei peliä ensimmäisen erän jälkimmäisestä puolikkaasta lähtien.
Joukkue pelasi tilanteeseen nähden hyvin. Asenne ja focus oli kohdillaan. Nämä 2 viimeistä peliä ovat hybä osoitus siitä, että peli kestää 60min. Se on aikalailla sama kuka painostaa alussa/ tekee ekan maalin - hyvin harvoin Tappara jää nollille.
Aika kiva viikko. Joukkue näytti takalistoa niille faneille ja kriitikoille, jotka (jälleen kerran) epäili masun olevan täynnä.
Toivottavasti Tapola pyytää Dufvalta, että vältytään pahoilta loukkaantumisilta ennen pleijareita😅
Ihan mukava peli. 80-lukuteema oli mun makuun ja pelissä tapahtu tämmöseks höntsyks ihan riittävästi. Mää viihdyin, ei tän aina tarvi olla niin vakavaa. Levtchi kyllä höntsäili pari maalia.
Pressi
Huikee komentti Tapolalta toi
”80-luvun teema oli niin meillä oli 80-luvun teemassa valmistautuminen tähän viikkoon. Risto tietää mitä se tarkoittaa”
Ja yleisömäärä oli hyvä. 6700 katsojaa panoksetonta Sportia vs klo 20:00 alkavassa matsissa.
Juu, taisi viitata viikonlopun juhlintaan.
Siihenpä hyvinkin. 80-luvullahan porukka meni suoraan matsin jälkeen Jäähoviin ottaan palautusjuomaa.
Juu Sinistä enkeliä ja Ampiaisia…
Oli kyllä solidi esitys taas kerran. Luulin Vanhatalon ekan vedon ja maalin jälkeen tästä pelistä tulleen vaikean Tapparalle, mutta joukkue osoitti tylyllä tavalla luuloni vääräksi. Puolivaloilla, mutta varmasti yhteistyöpeliä harjoitellen maalejakin tuli ihan riittävästi.
Kiitos Tappara!
Tuomarointi ei vaikuttanut lopputulokseen millään lailla, mutta ehkei Rantala ole vieläkään hyvää peliä viheltänyt.
Dufva sanoi että Sport päässy kortteliliigaan kun 20% otteluista Tamperelaisia vastaan.
On se hyvä, että Ripa jaksanut taas vitsailla. Voi jessus.
Dufva on kyllä pirun hauska hahmo, ei koskaan osaa peitellä sitä miltä oikeasti tuntuu eikä hallitse mitään liiallista mediaetikettiä jargoneineen mutta koskaan ei lehdistötilaisuuksissa ja muissa räyhää kenellekään. Kun vituttaa niin näyttää sen mutta koskaan ei ole niin huono hetki etteikö voisi letkauttaa jotakin lakonista naama peruslukemilla ja saada porukkaa nauramaan. Myös itseironiasta pisteet vaikka kuinka olisi vaikea vaihe joukkueella.
Sinänsä arvostettavalla tavalla Sport tähän peliin tuli. Kaikki oli sitoutuneita pelisuunnitelmaan ja työntekoon. Minun silmääni vieraat luisteli ja raastoi sen, mitä kykeni. Tuomaristo oli aivan pihalla. Vankilan sisäpihalla ja säännöt oli sen mukaiset. TiLaA tAiToKiEkOlLe.
Toisaalta ei tuo peli hirveästi rosterin nuoria kehitä. Luulisi, että Ristokin on kyllästynyt.
80-luvun teema jäi täällä vähän päälle. Silmät kun aukesi sängyssä alkoi aivojen kasetilta soimaan Cyndi Lauperin - Girls just want to have fun. Miksei Kissin Lick it upia? Saatana. Ihmismieli monimutkainen kupla.
Teemapelit kuitenkin ehdottomasti jatkoon tällaisia ei niin seksikkäitä vastustajia vastaan ja varsinkin, kun eilinen peli oli tuollainen yövuorokohtaaminen. Positiivisesti yllättynyt, että oli +6500 seuraamassa tuota matsia paikanpäällä. Ei mielestäni kovin helppo tuote myydä, kun alkamisaika ja vastustaja asettavat haasteita.
Teemapelissä oli pointtia ja organisaatio oli ottanut sen omakseen.
- musiikki!
- yleisö! Dance cam toimi varmaan ekaa kertaa
- Intro!
Mitä olisin vielä kaivannut:
- yleisölle paremmin infoa, enemmän yleisön osallistamista (en tiedä, onko tämä oikeasti mahdollista)
- Tappara oli jo 80-luvulla suurseura, olisiko siitä irronnut enemmän?
- maalitorvi pois 80-luvun teemapeleissä kuten siihen aikaan maalilaulu toimi.
Hyviä lisäyksiä. Sitten vielä koko joukkue jäälle onnittelemaan maalintekijää, niin kasarifiilis alkaa olla taattu.