Tappara - TPS 19.11.2021 (Pe)

Tänään toiveissa kotivoiton lisäksi pisteitä taikuri Levtchille; ei oikein miellytä tuo Niemelän reuhkaletti, niin olisi kiva saada taas sinioranssia edustusta kuvan kera pistepörssin piikkipaikalle.

Tänään en perhana näe peliä “livenä” kun on firman pippalot samaan aikaan. Toivotaan tänään teräksistä Tapparaa alusta asti. Tepsi ollut tosiaan ärsyttävän paha vastus kotona.

1 tykkäys

Tapparan voittoa täälä toivotaan, ettei TPS tule pisteen päähän Kärpistä. Tappara nousisi 3 pisteen voitolla hyvin kärjen mukaan.

5 tykkäystä

Saattaa olla totaalisen väärä ketju…tänään kiinnostelisi lähteä “nollaamaan” päätä Hakametsään. Mutta itsellä ei ole varaa sairastua oikeastaan yhtään mihinkään, käyttääkö yleisö maskeja millaisella asteella?

Aika pieni osa käyttää. Heitä FFP2 maski päähän niin ei haittaa

3 tykkäystä

Tanus, Merelä, Tuulola, Moilanen mukana. Hyökkäyksestä Bertrand pois. Rönni ja Henriksson jatkaa, joten Salonen tippuu. Pakisto on ainakin parhaalla mahdollisella liikkeellä.

32 tykkäystä

Onko eka kerta tälle kaudelle kun Tappara saa kaikki puolustajat käyttöön?

Otso ilmeisesti merkattu 7. pakiksi. Onkohan tuo joku taktinen juttu ja Otso kiertelee vai liekö jokin “Juha Leimu” erikoiskomennus :smiley:

5 tykkäystä

Otso ollut 5 vs 5 pelissä aikas hukassa. Omassa päässä varsinkin. Ehkä johtuu tästä, jos valmennuksella riittää uskallus.

4 tykkäystä

Ajotko juuri sinä tulla peliin?

  • Todellaki tuun :+1:
  • En tuu :-1:

0 voters

Joo ensimmäistä kertaa tällä kaudella on tilanne, että kaikki puolustajat mukana. Jännä nähdä, miten tuo roolitus nyt menee. Ketkä pelaa alivoimaa jne. Seitsemän pakin kierrätyksellä tietysti mennään.

2 tykkäystä

Tuskin mitään merkitystä kun pyörittävät 7 pakkia ja tulee taas peräkkäisinä päivinä pelit. Pitkä loukki takana niin maltilliset minuutit +yv on hyvä.

2 tykkäystä

Edellinen TPS-matsi meni yksissä kissanristiäisissä ja tämä menee pikkujouluissa. Ei vaan onnistu taas aikataulutus.

1 tykkäys

Levtchi - Morley - Merelä
Moilanen - Virta - Kuusela
Tanus - Platzer - Puhakka
Henriksson - Rauhala - Rönni

Vittasmäki - Tuulola
Austin - Kinnunen
Seppälä - Jürgens
Rantakari

39 tykkäystä

Priorisointia! Itse myöhästyin firman 130-vuotisjuhlista, koska edeltänyt Tappara-Ilves -peli ajoi automaattisesti edelle. Sama tilanne jälleen 3.12. järjestettävien pikkujoulujen suhteen.

1 tykkäys

Poissaolijoiden listalla siis nyt: Peltola, Bertrand, Luoto (+ Salonen)

Edelliseen Turun peliin nähden Morley ja Virta ovat vaihtaneet paikkoja. Rönni ansaitsi jatkonäyttöpaikan viime pelin perusteella ansaitusti.

Rantakari tosiaan seiskapakkina, mutta varmaan aika tasaisella kierrätyksellä mennään näin tuplapeliviikonloppuna.

Tänään tulee kyllä kova peli, sillä TPS haluaa varmuudella revanssin edellisestä kohtaamisesta.

Hakametsä Countdown: 2+1 jäljellä. Kohta pre-gameille jonnekin ja sitten kohti Hakametsää.

7 tykkäystä

Liput ovat todellakin vähissä ainakin netin mukaan. Saadaanko kauden ennätysyleisö?

1 tykkäys

Ja tietenkin Luoto
E. On aika jäätävä porukka kun kaikki terveenä!

7 tykkäystä

En pidä Levtchi-Virta kaksikon rikkomisesta.

2 tykkäystä

Pistä asiat tärkeysjärjestykseen ni ei oo ongelmaa, peliin tietysti tuossa tilanteessa.