Tappara - TPS 25.11.2023 (La)

Näyttikö tosiaan peukkua - aivan loistavaa toimintaa Rikeltä, tuo on just sitä parasta kuittailua tuomaristolle, että nyt veditte v…i

Mutta, taisi mennä hieman Salosen ihon alle, kun Geönborgin iltapuhde loppui siihen

Valitettavasti siitä saa yleensä kaksi minuuttia kun esim taputat sarkastisesti tuomariston suuntaan

1 tykkäys

Jos Salonen olisi halunnut jotain pelastaa omasta iltapuhteestaan, olisi kannattanut jättää peukku näkemättä. Kaikkea ei tarvitse nähdä. Toisen lajin tuomari evp:nä ja nykyisenä otteluvalvojana pyrin löytämään tuomarityöskentelystä aina jotain hyvää. Tästä pelistä voisi sanoa että pojat teillä on komeet paidat. Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa otteluvalvojan palautetta.

Ja jottei mene ihan offtopiciksi, pelihän oli viihdyttävin sitten ratkaisufinaalin.

10 tykkäystä

Otetaas sanoja takaisin. Nyt jälkikäteen katsottuna Luken jäähy ja Tepsi pelaajan taklaus Savinaiseen ihan farssi tuomioita. Miten voi olla Anssi Salosen pää noin saatanan pehmeä. Ei ihme, että Rikellä meni hermot.

Kausari siitä toimitsija boksin takana niin siitä näkee hyvin…

Hieno oli myös tuo joukkueen puolustaminen kun Lauridsen tuli aukomaan päätään vaihtoaition eteen Baptistea siinä yritti lämmittää. Näkyy myös TV-lähetyksessä samassa kohtaa missä Savinainen saa jäähyn toisessa.

2 tykkäystä

Mulle Brady Austin on se kovin. Ei tarvinnut hanskoja tiputtaa. Pelkkä tuojotus ja pieni jutustelu riitti. Tuskin olis Lauridsen käyny Austinia edes kyseleen. Pidän kyllä Witkowskistakin ja hyvin veti

4 tykkäystä

Tämäpä. Vaikka piste menetettiin ja mahdollisesti myös Savinainen jokskikin aikaa, tässä pelissä oli sitä, minkä takia jääkiekkoa oikeasti katsotaan. Eihän se Sport-peli viihdyttävä ollut – kolme pinnaa ja Liigapörssi kiitti, mutta unohtui ennen kuin sai telkkarin pois päältä. Eilisen koosteen voi pariin kertaan vielä vilkaista!

3 tykkäystä

Aivan varmasti olisi käynyt. Lauridsen harrasti näitä hommia p-amerikassa ihan isojakin nimiä vastaan eikä tosiaankaan mikään eilisen teeren poika. Kyllähän molemmat ainakin historian perusteella on näissä hommissa Austinia edellä.

Ja mitä eiliseen tuomarointiin tulee niin hyvin näkyy kuinka Salonen näkee Witkowskin taklauksen Wernblomiin. Käsi ei nouse heti, vaan vasta sitten kun Wernblom aloittaa jäässä vaikeroinnin.

8 tykkäystä

Paikan päällä oltiin ja nyt kerkeää kirjoittamaan ottelutapahtuman posit ja negat.

Ennen peliä aulassa meinas alkaa muutamalla oman elämänsä Tyson Furylla tappelut jo ennen peliä ja läskiä sun muita lapsellisia huutoja käytettiin. Noloa.

Alkushow oli kaikkinensa aivan huippu ja todella iso kiitos siitä.

Ensimmäinen erä oli todella hyvä Tapparalta. Toisessa erässä alkoi focus mennä kaikilla vähän vääriin asioihin. Tuomarityöskentely oli taattua Salosta, eli suoraan sitä itseään.
Ensinnäkin Miettinen ja muu Tepsin valmennus huutaa aivan päät punaisina niin, että kuola lentää ja siitä ei tule mitään. Sitten nämä puupäät ei näe selvää polvitaklausta ja tulevat vähättelemään sitä josta Rikard suuttuu ja me joudutaan boksiin. Tepsi tekee ylivoimalla johtomaalin ja Rike näyttää peukkua ja lentää ulos. Voi vellihousu Salonen sentään. Tähän väliin mahtui vielä Luken jäähy jossa Tepsin pelaaja syöttää ja alkaa ihastelemaan kiekon liukua ja joutuu jyrän alle. Ei ollut jäähyn paikka.
Nurmi tuulettelee Tuulolan naamaan maalia eikä se olekaan enää jäähyn paikka.
Kokonaisuudessaan tuomarit eivät olleet tämän pelin tasalla laisinkaan. Paljon jäi viheltämättä tai sitten vihellettiin päin persettä puolin ja toisin.

Witkowski-Lauridsen oli huippumatsi mistä sytyin isosti. Rehti tappelu joka rauhoitti pelin.

Baptiste oli todella nälkäinen ja Puhakan rankkari oli aivan täydellinen.

Olipahan ilta, viihdyttävin matsi tällä kaudella. 10/10 rahoille tuli vastinetta.

35 tykkäystä

Taklaus tulee muutaman sekunnin kymmenyksen myöhässä, mutta Wernblom seisoo makaroonina suorin jaloin, syöttöään ihastellen. Taklaus ei ole kova. Se ei varmasti ole sattumaa, että juuri Wernblom oli härnännyt Levtchia aikaisemmin.

1 tykkäys

Tuomarin oma tunnekontrolli petti tuossa tilanteessa, jos pelkästä peukalon näytöstä lentää pihalle. Varsinkin kun on juuri annettu joukkuerangaistus. Olkoon vaikka, kuinka ■■■■■■■■■■■ peukku tahansa.

Tässä pelissä TPS veti tuttua pikkusikaa koko pelin ajan, mutta niihin ei tuomaristo puuttunut lainkaan.

Pelinä tämä oli kauden viihdyttävin paikanpäällä. En muista milloin viimeksi olisi ollut puhdas nyrkkitappelu ja Tapparan päävalmentajan ulosajo. Kansa sai leipää ja sirkushuveja koko rahalla. Lisäksi kaikkea ei välitetty TV-katsojille lainkaan.

10 tykkäystä

Mielestäni syöttö ei ole vielä perillä, joten syötettävä on taklattavissa? Kaveri ottaa hienosti taklauksen vastaan liukumalla kantapäillään, ihan kuin odottaakseen osumaa.

No, voi olla taas värilasit päässä, mutta tuolta tilanne näytti.

1 tykkäys

Ehdottomasti on taklattavissa…kaikissa peliä kunnioittavissa sarjoissa.
Liiga on nykyään sen verran pehmeä sarja että, Witkowskin tapaiset ”old school” kanukit näyttää aivan teurastajilta kun, kentällä höntsäile kaikanmailman Wernblomit ja Salmiset. Tuossa kun taklauksen vastaanottajalla olisi oikea peliasento tilastoihin olisi kirjattu ainoastaan koosteisiin päätyvää taklaus.

3 tykkäystä

Ei toi myöhässä tule. Kyllä siinä Wernblom on täysin sääntöjen mukaan taklattavissa. Ja sääntöjen mukaan häntä myös taklataan. Valitettavasti Salosella oli sukat niin saakelin sekaisin tuossa vaiheessa että löysi vielä videonkin jälkeen tuosta jäähyn.

8 tykkäystä

Linkki vie Markus Nurmen IG-stooriin.
Toimii muistutuksena, että jääkiekkokin on vain urheilua. Koitetaan me katsojatkin pitää järki ja tunteet kurissa ja käyttäydytään. Toki tätä tapahtuu joka lajissa ja tulee tapahtumaan valitettavasti aina.
Edit: en tiedä onko Tapparan kannattajia vai HIFK:n, mutta se ei ole asian pointti. En tiennyt parempaa ketjua viestilleni.

3 tykkäystä

Ei auta kuin ihmetellä. Siis sitä, että jengi ylipäätään heittää tuollaista herjaa ja vielä osa omalla nimellä. Vissiin aika paljon pahaa oloa porukalla.

7 tykkäystä

No Nurmen kaltaiselle pelaajallehan tälläiset on, kun kaataisi bensaa liekkeihin. Sehän vaan nauttii tuosta, kun pääsee vastustajien fanien ihon alle. Eihän se muuten Helsingissä olis sinne heidän fanikatsomoon tuuletellu jne.
Nurmelle pahinta myrkkyä olisi, kun kukaan ei buuaisi tai reagoisi noihin sen hommiin. Hänhän yrittää ärsyttää vastustajia ja faneja, ja hyvin näyttää onnistuvan hommassaan.

1 tykkäys

Itse en oikein ymmärrä miten tuo Nurmi menee jengillä niin pahasti ihon alle.

Oishan tämä pirun tylsää läpsyttelyä ilman Nurmen kaltaisia ja tyylisiä pelaajia.

15 tykkäystä

Siis Nurmihan.on loistava jääkiekkoilija ja mukavan värikäs persoona. Ei mitään pahaa sanottavaa. Hyvä vain jos menee vähän tunteisiin, koska tunteitahan jääkiekosta ja urheilusta ylipäätään haetaan.

12 tykkäystä

Näinhän se on. Nurmi on kuitenkin lopulta siisti pelaaja ja mitään vahingoittamatta en häneltä muista. Pelaa tilanteet loppuun ja hieman onnistuu tökkimään samalla.

Itse ainakin nauttisin päästä pelaamaan tuollaista vastaan.

3 tykkäystä

Itsellä menee ”tunteisiin” se että se saakelin kypärä ei pysy päässä. Kovasti ollaan aina vääntämässä ja vänkäämässä ja kerran kahdesta sieltä tullaan ulos ilman kypärää.

Erinomainen kiakkoilija ja omalla tavallaan todella viihdyttävä Liiga-pelaaja. Se helkkarin remmi vaan kiinni!