Tappara Youth U20 - Tappara U20 kannattajaryhmä

Kiitos kysymästä ja ymmärrän oikein hyvin, että viimeaikaisten (ja miksei myös aiempien) tapahtumien perusteella varmasti aihe ja asia kiinnostaa ja on varmasti hyvä, että avaan tilannetta tänne. Pahoittelen jos tulee sekava viesti mutta pyrin tuomaan mahdollisimman paljon asioita esiin :+1:

Vastataan tuohon ensimmäiseen kohtaan myöntävästi eli kyllä, Tappara Youth on yhtä kuin TY25 MUTTA: Ryhmän alkuperäinen nimi on siis Tappara Youth U20 ja olen alussa kertonut rajat ja säännöt sekä arvot, joita tähän ryhmään kuuluu ja jos joku niitä haluaa rikkoa niin kantaa itse vastuun ja Tappara Youth U20 ei ota vastuuta, jos hölmöilyä esiintyy (tästä myöhemmin lisää). Ryhmä koostuu pääsääntöisesti alaikäisistä mutta meitä muutamia täysikäisiä on porukassa myös. Ryhmän virallinen koko taitaa huidella 20-30 paikkeilla.

Sitten avaan hieman omaa taustaa ja ryhmän asioita muutenkin:

  • Omakohtainen tilanne on se, että EN tällä hetkellä operoi ryhmän parissa aktiivisesti. Syitä ovat olleet pääsääntöisesti omat kiireet mutta myönnän, että muutamat ongelmakohdat (joita avaan myöhemmin) ovat laimentaneet omaa intoani ja parin muun intoa osallistua peleihin
  • Ryhmän pääsääntöinen joukko koostuu jo aiemmin perustetusta ryhmästä mutta siirtyivät tämän nimen alle syksyllä. Eli täysin tyhjästä ei ole tämä porukka niin sanotusti tullut.
  • Aktiivisuus syksyllä oli voimakkaampaa ja peleissä pyrittiin käymään aina kun siihen mahdollisuus tuli
  • Suuri osa TY25 porukasta käy myös aktiivisesti Tapparan liigajoukkueen peleissä ja ääntä tästä nuorekkaasta porukasta kyllä lähtee, siitä ei ole homma jäänyt kiinni.

Mutta kuten osa varmasti tietää niin aivan ei ole ongelmitta tämä homma mennyt. En aio lähteä syyttelemään ketään tai mitään mutta rehellisyys on tässä kohtaa varmaankin viisainta. Tuon nyt tässä muutaman ongelmakohdan esiin:

  • Kun ryhmässä on paljon yläaste ikäisiä poikia niin tiedämme miten luja tahto ihmisellä voi silloin olla. Muiden mielipiteitä ja järkeä ei aina välttämättä haluta/jakseta/osata kuunnella
  • Energia ja huomio kiinnittyy turhan usein vääriin asioihin. Olen monet kerrat viestinyt, että kun peleihin mennään kannustamaan niin olisi hyvä, jos kannustaminen keskittyy omaan joukkueeseen ja puretaan se kaikki into ja energia nimenomaan siihen eikä esimerkiksi pelin jälkeisiin painimatseihin, joihin ilmeisesti osalla olisi halukkuutta. Tämä ei ole toisin yksinpuoleista vaan Ilveksen vastaava junioriporukka “Vestido” on liikkunut samaisella asialla. Se, onko tappeluita tapahtunut kuinka paljon niin siitä en tiedä, kerron pian miksi.
  • Ei siis ole myöskään salaisuus, että viime viikonlopun tapahtumissa esiintyneitä huutoja (pl. tapa se yms huudot) on esiintynyt myös meidän ryhmässä etenkin paikalliskamppailuissa.

Nyt varmasti herää kysymys, että onko meillä vanhemmilla ollut pokkaa puuttua asiaan. Vastaan siihen seuraavaksi:

  • Omalla kohdallani alkuperäisen ryhmän perustajana olen ilmaissut vahvasti moneen kertaan ryhmälle, että kannustamisen tulisi keskittyä omaan joukkueeseen. Pilkkahuutojen määrää olenkin saanut karsittua, joskaan se ei ole ollut kovin helppoa
  • Jos ryhmä on kehoituksesta huolimatta vastaavia huutoja harjoittanut niin minä ja muutama muu olemme pidättäytyneet vastaavista huudoista ja olemme vetäneet linjan, että emme suostu vastaavia lauluja laulamaan. Jos haluaa päästä paikallisvastustajan ihon alle niin “hora, tapa se, vtun idiootit” ovat väsyneitä juttuja. Jos haluaa päästä ihon alle niin kannattaa keksiä jotain luovaa. Tämä ihan tällaisena yleisenä omana mielipiteenä.
  • Ne pyrot. Tämä on asia mikä jakaa porukkaa. Oma kantani on se, että sisätiloissa kaikki pyrotekniikkaan liittyvät asiat eivät kuulu missään nimessä katsomoon. Tällaista halukkuutta on ollut meidän ryhmässä, mutta tätä on saatu useamman äänen avulla tehokkaasti kitkettyä yhtä tapausta lukuunottamatta. Kauden toisessa paikalliskohtaamisessa ryhmämme ajettiin hallista ulos strobojen takia. Itse en ollut silloin paikalla vaan sain kuulla siitä jälkikäteen. Edelleenkään pyrotekniikka ei kuulu hallin sisälle ja ihmettelinkin, miksi esimerkiksi OS41 sai polttaa useamman strobon Tampere Cupissa tämän kauden alussa ilman seuraamuksia. Mutta ei heistä sen enempää, heitä en nyt tässä syytä.
  • Mielestäni jos järjestät vaikkapa marssin peliin, kuten me Raumalla niin ne pyrot olivat mielestäni ihan ok. Niitä ei ollut 20 samaan aikaan eikä niistä kukaan tainnut valittaa. En tiedä onko se laillisesti ok mutta pihatiloissa 100 kertaa 100 mielummin kun jäähallissa.
  • Eli yhteenvetona: Rajat ja järki on tuotu esiin, niillä on saatu kitkettyä vastaavaa toimintaa mutta ei 100%. Minä tai kukaan muukaan ei pysty tekemään lopullista päätöstä siitä, mitä joku suustaan päästää mutta tehokas tapa vaikuttaa on se, että ilmaisee selkeästi että ei aio itse vastaavaa toimintaa harjoittaa
  • Olen myös täysi-ikäisenä ja ryhmän perustajan oikeudella myös kaikille ryhmässä oleville ilmoittanut (kuten alussa viittasin), että Tappara Youth U20 ei ota vastuuta, jos joku päättää kuljettaa pyroja halliin tai muuta vastaavaa. Olen myös ilmoittanut, että mahdolliset sakot, porttikiellot yms ohjataan suoraan henkilölle, joka on toimintaa harrastanut ja tämän on kaikki sisäistäneet ja hyväksyneet. Mutta se ei edelleenkään tarkoita sitä, että se olisi oikein. Olen selkeästi ilmaissut, että paikanpäällä on paha kannustaa, jos on porttikielto tai jokin muu sellainen asia, joka vaikuttaisi ryhmän kokoon pelissä.
  • Olen myös kertonut, että täysi-ikäisenä ihmisenä en aio missään nimessä kannustaa saatika osallistua mahdollisiin yhteenottoihin muiden kannattajaporukoiden kanssa. Se on ihan laillisesti kiellettyä ja väkivalta ei kuulu millään tavalla omiin arvoihini ja vastustan sitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Tähän olen saanut myös tukea muilta mutta kuten kerrottua, se mitä nuoret kouluissa tai muissa ryhmissä sopii niin sille en minä eikä kukaan muu ulkopuolinen voi oikein mitään.
  • Viikonlopun U20 Ilveksen isännöimä runkosarjan viimeinen paikallispeli on iso vedenjakaja. Ymmärtääkseni molemmat kannattajaryhmät ovat paikalla ja viimeaikaisten tapahtumien johdosta voi olla, että jonkinlaisia jännitteitä on ilmassa. Itse en todennäköisesti tapahtumaan osallistu mutta toivon, että kaikki menee asiallisesti.

Toivotaan, että tuo tuli jotenkin selkeästi esiin. Haluan kuitenkin päättää tämän viestin positiiviseen sävyyn. U20 puolella alkaa pudotuspelit kohta ja silloin ääntä tarvitaan myös katsomon puolelle ja kuten sanoin, tästä porukasta saadaan kyllä ääntä lähtemään. Ryhmässä on niin paljon kasvavassa iässä olevia, että jonkinlaista ymmärrystä haluan painottaa ryhmän kohdalla. Häiriökäyttäytyminen ole missään nimessä ok mutta on vääjäämätöntä, että joskus rapatessa roiskuu.

Tulipa pitkä romaani, toivotaan että koko lounastauko ei mene ihmisillä tähän :sweat_smile: Jos kysymyksiä itse kullakin herää niin kysykäähän rohkeasti, mielelläni niihin vastaan :+1:

30 tykkäystä