Ansaittu kunnianosoitus💪 taitaapi olla viimesiä paidan jäädytyksiä mitä nähdään…
Eiköhän tuo nykyinen kapteeni jäädytetä aika nopeasti uransa jälkeen. Melkoinen rivistö kultaisia on jo nyt palkintokaapissa.
Oikea valinta jäädyttää suurenmoinen kapteeni, jonka peliasento johtaminen oli kuin Sidney Crosbylla. Laittoi Tapparan dynastian alulle ja oli sen tärkein palanen. Vastustajille Peltola oli Tapparan salaisen ase, jonka suuruutta ei välttämättä ymmärretä tapparalaisten ulkopuolella.
Leinosen sanoin:
”Tappara ei heppoisin perustein pelipaitoja jäädytä. Peltolan poikkeuksellinen ja kivikkoinenkin polku huippupelaajaksi, huikeat saavutukset Tapparan paidassa sekä esimerkillinen asenne, johtajuus ja persoona ansaitsevat kuitenkin mielestämme suurimman mahdollisen kunnian, jota entiselle pelaajalle voi suoda”, kommentoi Tamhockey Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Leinonen tiedotteessa.
Hienoa Jugi
Nyt jäi itselleni epäselväksi tuo Helsinki -case tässä. Eli mikä tarina näiden Helsingissä olleiden jäälohkareiden takana?
Olisko symboloinut sitä ensimmäistä mestaruutta hopeaputken päätteeksi 2016 kun otteluvoitot meni Tampere 4, Helsinki 2.
Halvin juna lähtee täältä klo 5 aamulla… Jeejees…
Tulipa aikane herätys.
El Capitano on tämän kunnianosoituksen ansainnut! #81
Voi olla. Voi myös olla, että haluttiin yksinkertaisesti markkinointia Helsinkiinkin, koska kaikki Tapparan kannattajat ei asu Tampereella ja sen ympäryskunnissa. Toki onhan nuo paitojen määrät kieltämättä epäilyttävät, tuskin sattumaa.
@BlueOval tulee hallille jokainen Peltola paita päällään
Varmasti näin. Lähinnä otin kantaa tuohon patsaiden määrään ja sijaintiin. Miksi juuri kaksi tötsää ja nimenomaan sanomatalolla ja nordiksella. Tuskin sattumaa.
Fiksua tietysti roudata Helsingin ytimeenkin muutama patsas, aiheuttaa ihmetystä ja ylittää uutiskynnys pitkin valtakuntaa.
Mouhijärvellä kaikki me asutaan. Olis kyllä hieno jos Tappara tekisi jonkun vastaavan markkinointikampanjan Mouhijärvelle. Kutsuisi vaikka kaikki Mouhot mouhoomaan paikallispeliin ja lähettäisivät otteluvoucherin kaikille mouhijärveläisille.
EDIT: Ettei mee offtopic, niin mielestäni oikea valinta. Tapparassa on paljon legendaarisia pelaajia, mutta mielestäni paidan jäädytykselle pitää olla kriteerinä, että on pelannut koko SM-Liiga uransa Tapparassa ja olleet oman aikansa legendoja. Tämä valitettavasti tiputtaa monta hyvää kandidaattia (Kuusela, Mäntylä ainakin). Saravo ja Rauhala on sitten nimiä, joita pitää miettiä seuraavaksi.
Täydellinen jääkiekkoilija. Todellinen kapteeni joten vähintäänkin oikeutettua, että pelinumeroa ei käytä kukaan Jukin jälkeen
Liikutuin itsekin siitä videosta. Kylmikset meni. Paikan päälle itkemään jos lippuja vielä saa.
Juki teki pisteitä ehkä vähemmän mutta sitäkin tärkeämpiä ne usein oli. Muutamankin kerran muistan tulleen sanat “kapteeni käskee” Jantta Alkion suusta kun tiukassa paikassa jonkun piti ottaa joukkue reppuselkään.
Hienoa, että jäädytettävä numero on 81.
Luin koko ketjun ja paljon oli spekulaatiota eri näkökulmista, joka on tietysti mahtavaa. Paljon oli myös toistoa kun selvästikin niin harva lukee alusta saakka vaan kirjoittaa sen saman ajatuksen omanaan, joka on jo useamman kerran sanottu.
Omasta mielestäni numeroiden symboliikka, JOS sellaista on, on seuraava:
Miksi jäälohkareita oli kuusi? Katossa on (vielä) kuusi paitaa. Tällä siis viitattiin siihen, että mainostemppu viittaa nimenomaan jäädytykseen.
Miksi päivämäärä on juuri 27.9.? Valitun päivämäärän (27.9.) taustalla uskon olevan ihan yksinkertaisesti laskutoimituksen: (2+7)x9=81.
Just my humble opinion.
Muuten juma*auta mikä mieskarkki hän vieläkin on! Ei oo jääty sohvan pohjalle murehtimaan uran loppua.
Hienosti saatu sovittua Kärppien ja liigan kanssa! Pisteet tästä joka suuntaan!
Pahoin pelkään, että paikanpäällä 27.9 saattaa tulla oikein tippa linssiin. Oma henkilökohtainen THE Tappara ja myös THE Tappara-kapteeni on juurikin Peltola.
Tuli jo tuosta videosta aamulla… Voi olla että areenalla tulee myös.
Eihän noilla päivämäärillä tai lohkaremäärillä on yhtään mitään merkitystä mihinkään. Helsinkiinkin koska sillä saadaan isompi näkyvyys, kaksi koska samantien kaksi kun yksikin, jäähallit koska ny lajia pelataan halleissa jne. Kaikki muu siinä ympärillä on vaan ihan ite keksittyä, koska halutaan keksiä.
Jos sellaista koodittelua haluttaisiin käyttää, niin sen koodin pitäisi olla itsestäänselvä ja about kaikkien lukemaan oppineiden ja vähän jääkiekkoa katsoneiden ratkaistavissa. Muuten niissä ei ole mitään järkeä, kuten tämänkin keissin useammasta eri “ratkaisusta” on huomattu.
Perke*e!! Hienoa! Onneksi olen yksin toimistossa,täällä on roskia ilmassa!!