Tapparan kotisivut: Tappara.fi

No niinpä tosiaan näyttää. En sen tarkemmin kattonu. Kyllä toi historiaosio on oikeestaan ainoo, mitä noilta sivuilta oon viime vuosina kattellu. Toivotaan siis, että sisältö tulee takasin, niinku varmasti tuleekin.

Tulee takaisin ensi viikon aikana.

3 tykkäystä

Kävin koneella testaamassa niim esim sparkling starsin kuva ja Jani Lajusen kuva oli etusivulla niin aivan pikseliä. Ja jotenkin hitaat mutta pala kerrallaan :slight_smile: Ja se mainoslaatikko keskellä sivua on aika tönkkö.

Ei mitään massiivisia muutoksia, mutta visuaalinen ilme parani - omasta mielestäni. Sivu istuu paremmin isompaankin näyttöön.

1 tykkäys

Vanhoilliskonservatiivi kun olen, en pidä. Miksi aina pitää kaikki vanha ja hyvä uusia?

2 tykkäystä

Nähdäkseni tuohon pitää tulla myös uutta sisältöä. Itsekään en ymmärrä uusimista, jos sisältö on identtinen ja mitään ei muutu. Yleensä näiden taustalla tosin on sekin, että halutaan myös sivupohjaan muutoksia ja sivuston uusimisella saattaa olla visuaalisen ilmeen lisääksi sellaisia ns. piilotettuja päämääriä ja taustalta löytyy esim. googlen työkalut, jotka keräilevat käyttäjien käyttäytymisestä sivulla pieniä vihjeitä.

Aika yleinen, mitä urheiluseurat käyttävät on laskea, kuinka kauan sivuilla pitää yhden käyttäjän viettää aikaa, jotta hän ostaa lipun peliin tai siitä muodostuu rahallista hyötyä seuralle. Sitten, kun tiedetään, kauanko tämä aika on niin laitetaan sinne niin paljon kontenttia, että mahdollisimman moni olisi mahdollisimman kauan sivulla.

Edit: näkyvin muutos on Tappara-shop integraatio sivuilla. Eli suomeksi Tappara-shop toimii nyt samalla alustalla kuin Tapparan kotisivut kahden erillisen sivun sijaan. Tämä on järkevä muutos, koska nyt saadaan kattavampi asiakasrekisteri sivuilla käyneistä.

Sivut kaatu :joy:

Ja sitte alko toimimaan

1 tykkäys

Jumissa ovat.

Kuluvan kauden otteluraporttien selaaminen tehtiin ainakin hermoja raastavaksi, kun poistuttiin siitä vanhasta listamallista. Nyt siellä on vain päivämäärä ja ympäri pyöreä otsikko pelistä ja otsikosta ei edes selviä ketä vastaan Tappara on pelannut.

Ottelut -valikon kautta näkyvissä pari edellistä kautta listamuodossa.

Toivottavasti nuo vanhemmatkin otteluraportit saataisiin synkronoitua uusille sivuille. Voisi tehdä vaikka aikamatkan niihin edellisiin paikallisiin playoffeihin.

Turhan moni seura hävittää bittiavaruuteen mielenkiintoista dataa näissä uudistuksissa.

2 tykkäystä

Tuhtia porukkaa on Tapparalaiset…mikäli tietoihin uskominen :smile:
http://www.tappara.fi/liiga/joukkue/

7 tykkäystä

Ei ihme ettei ole oikein jalka liikkunut

4 tykkäystä

Tämähän vain vahvistaa kliseen ‘paino on voimaa ja ylipaino on ylivoimaa’.

1 tykkäys

Aika jäätävät noi uudet sivut. Ei siinä pahemmin ole käyttäjiä ajateltu.
En minä ainakaan pidä selainta koko näytön kokoisena koskaan.

Mun selaimen koko on sellainen että näy kuin tuo banaanisuklaamansikkajuomapatukkatuotteiden valmistajan mainos.

1 tykkäys

Sarjassamme pieniä nipotuksia, mutta joukkuesivullta varmaan saisi pelaajatietojen sarakkeet (numero, nimi, syntymäaika jne.) samanlevyiksi pienellä koodin viilaamisella.

Niin ja samalla voisi lisätä Bodakin syntymäpaikaksi Spišská Nová Ves.

Toki nämä muutokset aina herättää puhetta, mutta itse pidän oikeasti muutosta parempana. Tää on aika trendien mukainen sivusto, mutta se mistä unohdan antaa Tapparalle oikeasti turhan usein palautetta on se, että sivuilta löytyy juuri tuo historiaosa.

Kun kirjoitin seminaarityötäni jääkiekkoaiheesta niin itkin oikeasti, kun kanssaopiskelijoilta tuli tosi paljon negaa siitä, että lähteinä joukkueiden perustamisvuosista yms. on käytetty wikipediaa ja sarjojen kehitystä ei oo esitelty tieteellisesti eikä objektiivisesti. Yritä siinä nyt selittää, että tällaista tietoa ei ole olemassakaan, koska saksalaiset joukkueet antavat hyvin vähän tietoa joukkueen taustasta, jos ollenkaan. Suomalaiset hieman, mutta Tapparaa mun teki mieli rutistaa, kun sivuilla löytyy kelpaava ja kattava JA KOHTALAISEN objektiivisesti kirjoitettu historiapätkä. :slight_smile:

Vähän turhan usein mennään monessa paikassa muoto ennen sisältöä ajattelulla nykyään - sisältö on aina tärkeämpi kuin muoto, ainakin mulle itselle. Varsinkin, kun liigajoukkueiden sivuista on hyvää vauhtia tulossa somemainoksia ja erilaisia google-analytics sovelluksia. Vaikka ymmärrän markkinointi-ihmisenä, kuinka kiva noita on sivut täyteen tunkea ja ottaa sponsoreilta helpot rahat pois niin silti tuollaiset mainosautomaatit ovat lähinnä asiakaskokemuksen kehityksen vastaisia ajatuksia.

1 tykkäys

En tiedä onko jo tullut tuolla ylempänä. Mutta etusivulla vasemmassa ylälaidassa logo ja esim. joukkuepalkki ja ottelut palkki menevät päällekkäin.

Hep @axe:

  • Yläpalkissa skaalautumisongelmaa.
    • Näyttää olevan vastaavia ongelmia myös alempana “sisältökorttien” otsikoissa
  • Pelaajan iso naamakuva häiritsevän heikolla resoluutiolla.
  • Aivan liian iso Twitter wall.
  • Urheiluhierojakoulun ja Radio Cityn mainokset heikkolaatuisia/suttuisia.
  • Värimaailma vaihtelee erikoisesti.
    • Ylhäällä on tumman sinistä taustaa, kahdella eri sävyllä
    • Vähän alempana pelipaita-tekstuuria
    • Sitten valkoista
  • "Korttien taustaväreissä melkein mitä sattuu: valkoista, melkein turkoosia vaalean sinistä, taivaan sinistä, toisenlaista vaaleaa sinistä, oranssia…

Kokonaisuutena melko epileptinen tilkkutäkki.

1 tykkäys

Missä tuollaisen yläpalkin pitäisi näkyä?

1 tykkäys

Osoiteessa Etusivu | Tappara, jos käytössä on tietokone.