Aika moni on toivonut samaa. Täällä kuitenkin operoidaan ainoastaan toteutumalla, kun ei tiedetä taustoja. Näillä annetuilla näytöillä minun mielestäni Bäcksin olisi pitänyt saada melkein puolet peleistä eli lähemmäs 20 tässä vaiheessa. Kuitenkin Bäcks on saanut pelejä ainoastaan selviä “heittopusseja” vastaan ja tosipaikoissa valintoja on ollut yksi.
Se, mitä me täällä halutaan - on triviaalia, kun ei päätöksiin osallistuta. Rautakorvella on ollut aina eräänlainen ‘pakkomielle’ siihen, että yksi veskari pitää saada vireeseen playoffseissa. Samalla kaavalla vetävät itse asiassa lähes kaikki Liigassa valmentavat ja entistä harvemmin nähdään toimivia tandemeja. Se kertoo ehkä yleisesti maalivahtien kehityksestä ja siitä, kuinka tarjonta maalivahtien huippumaassa on vähentynyt melkoisesti.
Nythän tässä paletissa on vielä sekottamassa Miroslav Svoboda. Heljangon viime aikojen näytöt on vähän sellaisia, että Heljangon tilanne voi mennä jopa todella tukalaksi. Bäckström vaikuttaa luotettavalta kakkosveskarilta, mutta Heljangosta ei tällä kaudella ehkä vielä ole luotettavaksi ykkösveskariksi. Svobodan onnistuessa Tapparalla onkin paljon mietittävää.