Tapparan maalivahtipeluutus 2018-19

Ei hän siellä varsinaisesti hörppinyt. Mutta ei myöskään voi sanoa että koppi tarttui.

3 tykkäystä

Näissä on yleensä ns. “taikatemppuefekti” millä tavalla ne näyttäytyy yleisölle ja jopa toisille joukkueille. Eli toiminnan takana oleva syy on ihan itsestään selvä ja jopa hämmästyttävän selkeä ja simppeli, mutta sen ympärille alkaa kehiytyä pikkuhiljaa arvuutteluja jotka johtavat erilaisiin mystisiin kehäpäätelmiin.

Tämän vuosikymmenen alussa yhden SM-liigan joukkueen maalivahtivalmentaja päätään pyöritellen ihmetteli yhdessä SJL:n maalivahtivalmennustilaisuudessa yhden toisen SM-liigan joukkueen menettelyä maalivahtien kanssa tietyssä peliin liittyvässä tilanteessa. “Miksi te teette niin?!? Mitä ihmettä siinä on takana?!!?” Toisen joukkueen maalivahtivalmentaja vain naureskeli salaviisaan näköisenä eikä vastannut mitään.

Sitten sain tietää suoraan tämän “oudosti” yhdessä pelitilanteessa maalivahteja käyttävän joukkueen maalivahdilta itseltään, mikä siinä oli takana. Niin ja vastaus oli juuri niin latistavan selvä, selkeä ja arkipäiväinen kuin taikatemppujenkin selitykset. Ei siinä ollut mitään suurempaa eikä edes pientä mystiikkaa takana. Vaikka jopa suht arvostettu maalivahtivalmentaja sai siitä kehitettyä itselleen mysteerin.

Nämä kaikki neljä henkilöä, eli maalivahdit ja valmentajat ovat edelleen pelitouhuissa, joten en avaa sitä tämän enempää mikä juttu ja mitkä joukkueet olivat kyseessä.

7 tykkäystä

Useimmiten maalivahti kaiketi vaihdetaan kun kentälliset edessä pitää herätellä. On toki huonoja päiviä mutta taitaa aika hyvin joukkueet yleisesti laittaa sen toimivamman maalivahdin aloitukseen.
Mitä sitten maalivahti ajattelee vaihdosta mielensä sopukoissa kun kenttäpeli tarjoaa vastustajalle paraatipaikkoja ja jonkun verran kerkeät kiekon eteen siitä huolimatta. Et saanut mahdollisuutta kääntää pelin kulkua, vaikkei voittoon niin olellisesti parantuneeseen oman joukkueen yhtenäiseen peliin alkaen maalivahdita päätyen sentteriin.
@Messi & co vois tästä laajemmin osata kertoa.

On siihen toinenkin syy. Maalivahti joka vaihdetaan saa hän rauhassa alkaa keskittyy seuraavaan peliin, esim 5-1 tilanteessa olisi ollut hyvä vaihtaa. Itseluottamus kait tuossa alkaa pitemmässä juoksussa kärsimään.

Sekä antaa se signaaleja kenttäpelaajille yms, että valmentaja reagoi pelin sisällä. Minun mielestä vaan outoa, että annetaan maalivahdin “kärsiä” tuo peli loppuun, varmasti maalivahti vaihtoon haluaisi, jos on paska päivä.

7 tykkäystä

5 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Muisteluja Liigasta vuosien varrelta (muut joukkueet)

Normaalissa työyhteisössä tuollainen olisi jo työsuojeluongelma…

Vaihto yleensä, a) jossei ole molkenpäivä, b) herätetään joukkue puolustamaan, c) tämä oli tässä ja luukkuvahdille peliaikaa tai d) molke saa valmistautua seuraavaan taikka e) yritetään tappaa vastustajan flow pelissä

@Messi kertokoon lisää kun osaa

Pelsupelissä oli monta hyvää syytä vaihtaa maalivahtia

Eräs syy olla vaihtamatta maalivahtia on kasvattaa henkisesti käsittelemään asiat, mutta rajansa kaikella taikka olla nöyryyttämättä ekan vedon mennessä sisään ja “parantaa tämä päivä”. Taisihan Olkinuoralle mennä eka veto sisään ja sai maalille jäädä… on näitä silloinkin heti vaihdettu

2 tykkäystä

Voihan tietysti käydä näinkin jos sitä molaria siellä maalilla väkisin pidetään.

Taitaa olla Tapparalla taas vähinten molarin vaihtoja kesken pelin, no Kärpät varmaan vie tätäkin mutta muista.

1 tykkäys

Olisiko Bäckströmin hyvä torjunta fiilis pitänyt murentaa, kun joukkue ei taistele paskan vertaa. Turhaa tappaa kahta maalivahtia.

Jäi vähännepäselväksi mikä oli peluutus ja mikä se ei niin mystinen temppu oli? Joukkuetta tai tilannetta tai maalivahtia ei tarvitse kertoa, jos ne ovat vaitiolovelvolisuuden piirissä.

Voi olla että oma luetun ymmärtäminen ei toiminut, mutta voisitko vääntää rautalangasta, koska muuten viestisi jää kaivelemaan. Kiitos :).

Minulla on sellainen kanta, että valkku tekee kaikkensa kääntääkseen huonon suunnan oli se sitten pitempi juoksu tsi lyhyempi. Jos mokke tulee pois kesken kaiken, niin paskan marjat hän alkaa keskittymään pelin aikana seuraavaan peliin. Tässä ja nyt on hyvä motto.
Herättelynä moken vaihdosta ei ainakaan haittaa ole, joskus jopa hyötyä. Aikalisät on kevyempi ratkaisu ja usein tulos sama. Jos minun koukkueelle menee 2 ekaa vetoa sisään, otan aikalisän, vaikka itse huolimatta päävalkusta. Ei se ole minun vika jos valkut nukkuvat. Joukkueen ainakin pitää olla hereillä. Ei saa ikinä luovuttaa, enkä väitä että näin olisi tapahtunut. Kukin tavallasn ja tämä on hänen tapansa. Varmaan ihan hyvä tapa, tosin ei olisi minun tapani.

6 tykkäystä

Just nää tietyt asiat tuo minun mieleeni semmoisen mielikuvan, että vähänpä Rautakorpi & co välittää yksittäisten runkosarjaotteluiden tuloksesta. Ainakin kannattajan ja katsojan kannalta harmi. En oikein tykkää “hälläväliä” -tyylisestä mentaliteetista. Kyllä nyt kuitenkin kyse on jonkinasteisesta kilpailutilanteesta. Höntsäilyt on erikseen. Siltä tuo Lahden vierailukin tuntui. Mahtoiko edes harmittaa.

Seuraavaan otteluun ehdottomasti kasvojenpesu! Ja maalivahteja vaihtoon. Ainakin itse ihmettelisin, jos asemani olisi “betonoitu”, kulkee miten kulkee. Ei mitään reagointia. Sekö motivoi. Jotain palautetta pitää olla.

5 tykkäystä

Mielestäni tuo ei pidä paikkaansa. Varmasti välittävät jokaisesta pisteestä. Ei kahta sanaa tuosta.

2 tykkäystä

Ei vaan oikein välity tuo fiilis. Voihan sitä uskotella, mutta minulle ei oikea tsemppaaminen ja yritys välity. Puolivillaista on. Onneksi sisäpiiriä lähempänä olevat tietävät mikä tilanne on. On treenijumia tai ei, niin seuraavassa pelissä on oltava näkyvillä tulta ja tappuraa. Siitä ei edes sitä kuuluisaa “kahta sanaa”. Reagointia kaivataan. Niin että sen pöllömpikin huomaa. :wink:

3 tykkäystä

En voi nyt millään valitettavasti kertoa tuon enempää tuosta jutusta. Ehkä ne jotka olivat jutussa itse mukana sitä toteuttamassa joskus siitä itse kertovat julkisesti tai sitten eivät. Itse en voi sitä tehdä.

2 tykkäystä

Aika moni on toivonut samaa. Täällä kuitenkin operoidaan ainoastaan toteutumalla, kun ei tiedetä taustoja. Näillä annetuilla näytöillä minun mielestäni Bäcksin olisi pitänyt saada melkein puolet peleistä eli lähemmäs 20 tässä vaiheessa. Kuitenkin Bäcks on saanut pelejä ainoastaan selviä “heittopusseja” vastaan ja tosipaikoissa valintoja on ollut yksi.

Se, mitä me täällä halutaan - on triviaalia, kun ei päätöksiin osallistuta. Rautakorvella on ollut aina eräänlainen ‘pakkomielle’ siihen, että yksi veskari pitää saada vireeseen playoffseissa. Samalla kaavalla vetävät itse asiassa lähes kaikki Liigassa valmentavat ja entistä harvemmin nähdään toimivia tandemeja. Se kertoo ehkä yleisesti maalivahtien kehityksestä ja siitä, kuinka tarjonta maalivahtien huippumaassa on vähentynyt melkoisesti.

Nythän tässä paletissa on vielä sekottamassa Miroslav Svoboda. Heljangon viime aikojen näytöt on vähän sellaisia, että Heljangon tilanne voi mennä jopa todella tukalaksi. Bäckström vaikuttaa luotettavalta kakkosveskarilta, mutta Heljangosta ei tällä kaudella ehkä vielä ole luotettavaksi ykkösveskariksi. Svobodan onnistuessa Tapparalla onkin paljon mietittävää.

2 tykkäystä

Svobodan potentiaalin tietäen ite alkaisin kaverista leipomaan/olisin alkanut jo ykköstä keväälle. Tää siirto ois vaan saanu tulla hieman aikaisemmin, että ois saatu mies peluutettua kunnolla sisään. Toki vieläkin aikaa on. Ja onhan toki Lekissä saanut pellailla, mutta riittääkö valmennuksella pokka, tuskin.

Itse kokeilut maalissa pitkään aikaan niin on aika hakemista ollut ihan harraste pohjalla…Mut eiköhän sama kuitenkin päde ammatikseen pelaavalle myös…

1 tykkäys

Luulen, että valmennuksella on tässä se suurempi ongelma. Heljanko on potentiaalinen ykkösveskari ja kun sitä potentiaalia on niin aika on eräs ongelma. Tappara katseli aika kauan tuota räpiköintiä ennen kuin edes reagoitiin. Heljankoa on yritetty sitten vähän eri tavoilla viritellä vireeseen; välistä on annettu vähän huilia, toisaalta on yritetty nostaa pelimäärää koko ajan ja toisaalta tappion jälkeen on pakotettu hakemaan onnistumista heti uudestaan.

Varmaan täällä tuo kaikki näyttää “helpolta” ja “ratkaisua odotetaan” tyylisesti olisi haluttu enemmänkin vekslausta, mutta maalivahtien kanssa kannattaa miettiä koko kokonaisuutta ennen kuin lähtee hirveästi muovailemaan. Lähitulevaisuudessa tulee kuitenkin se tilanne, että on pakko miettiä, voidaanko Heljankoa koulia enää montaa peliä. Kun kilpailussa on mukana yksi veteraani ja toisaalta tasonsa todistanut playoffmaalivahti Tsekistä niin tilanne on kiemurainen. Heljangon kanssa huonosti toimittaessa pahimmassa tapauksessa pilataan myös ensi kauden kuviot ja romutetaan Heljangon onnistumismarginaalit.

Epäonnistumisista tulee usein mukavaa vihaa, joka saattaa nostaa aivan uudelle tasolla. Muuan “Länki-Luukkonen” oli viime kaudella aivan pulassa U20-kisoissa, mutta tällä kaudella oli koko turnauksen ylivoimaisimmalla marginaalilla paras maalivahti. Joskus niistä epäonnistumista saatava viha on koko uran kannalta todella ratkaisevaa, joten Heljankoa ei kannata bussitella vaan toimia hienotunteisesti ja varovaisesti. Kukaan ei halua rikkoa kaikkea, kun voidaan ottaa myös aikalisä. Ammattilaissarjassa maalivahdin asema on aina vaikea - Tapparan faneille tämä on aina “viimeinen kausi” menestyä, mutta tulevaisuus on Heljangon.

3 tykkäystä

Jepjep. Tiedän kyllä, että Heljangossa on potentiaalia, en minäkään sokea ole. Enemmänkin puhuin nyt juuri tästä enemmän tai vähemmän vituiksi menneestä kaudesta, enkä näe että tällä kaudella homma kauheesti muuttuis. Toivottavasti olen väärässä.

1 tykkäys

Tässähän ollaan molemmat ihan samoilla linjoilla. Tällaiset tilanteet on juuri siksi ikäviä, että valmennuksen täytyy tehdä joku ratkaisu. Nyt on ostettu kaikki mahdollinen aika ja kohta valmennuksen on vaan otettava laiva takaisin komentoon ja ratkaistava tämä maalivahtitilanne. Joko mennään tappiin saakka Heljangolla tai sitten laitetaan tämä kokeilematon parivaljakko Bäckström-Svoboda näyttämään. Sen ratkaisun tekemiseen ei ole montaa peliä nyt aikaa ja valmennus varmasti koko ajan pui tätä tilannetta, että miten tämä esitetään häviäjälle.

1 tykkäys