Mainontaa ja markkinointia ei pitäisi väheksyä yhtään ja sitä työtä pitäisi tehdä todella aktiivisesti ja olla innovatiivinen. Tappara ja Tapparan värit pitää näkyä turuilla ja toreilla.
Varmaan työtä onkin tehty kovasti, mutta aina on vara parantaa ja keksiä uutta.
Ehdottomasti samaa mieltä. Yhtenä selittävänä tekijänä näen nyt sen kiinteistöhuoltofirman. Kuinka paljon, ja mitä rahaa se vie, vaikea sanoa. Uskoisin panostuksien sinne olevan merkittäviä Tapparan mittapuulla. Innovatiivisesti nimenomaan vähillä kuluilla voisi järjestää tapahtumaa ja markkinointia.
En ole Tapparan markkinoinnissa mutta tulipa mieleen kun ajelin kotiopäin töistä ja messukeskus täynnä porukkaa alihankintamessuilla että olispa nyt Tappara hereillä ja tuolla aulassa myymässä kympin lippuja kun muuten heikosti myyvä peli tiedossa illalla. Firmoja tupa täynnä ja mitäs nuokaan illalla tekis Tampereella muuta kun notkuu hotellilla. Ehkäpä sieltä joku olis innostunu sponssiksikin kun näkee näkyvyyden… no torstaina kun kävin messuilla niin naapurillahan siellä aulassa arvontalaatikko, sinioranssia ei näkyny…missä on ihmisiä, siellä pitää näkyä, simple.
Hyvä esimerkki. Tampereella käy tällä hetkellä joka viikko paljon yritysväkeä. Itse olen vienyt yhden porukan oma-aloitteisesti peliin, kun miettivät mitä Tampereella voisi tehdä. Sanoin, että kyllähän nyt uusi areena pitää nähdä! Näistäkin ihmisistä oli 4/6 naisia ja ikinä eivät olleet kiekkopelissä käynyt. Innoissaan olivat, kun pääsivät syömään ennen peliä ja ottaan yhden viinilasin ja ihmettelemään areenaa.
Kyllä tätä potentiaalia tosiaan olisi.
Kolmen viikon päästö on areenalla valtakunnalliset yrittäjäpäivät jossa on paljon yrityksiä paikalla. Jännä nähdä onko Tappara mukana.
Aika moni suomalainen menestyksekäs organisaatio/ brändi osaa laskea ja laskee eri aktiviteettien konversioprosentteja. Tahtoo sanoa sitä, että monella on suhteelllisen hyvä näkyvyys tietynlaisten aktiviteettien kannattavuuteen.
Eri panostuksiin yleensä vaikuttaa jokaisella organisaatiolla käytössä olevat resurssit ja mm. budjetti (sekin on resurssi). Tällöin strategisesti vuosi tai vuosia kerrallaan mietitään ja toimitaan, missä kannattaa olla esillä ja koska. Jos löytyy kiinnostavia muita aihioita, niihin toki reagoidaan tarpeen mukaan - kuten myös äkisti niihin, jos huomataan että hakataan päätä seinään.
Yleisiellä tasolla totean, että valitettavasti aletuotteilla (omaa katetta pienentämällä) harvoin saadaan mitään isompaa voittoakulkua aikaiseksi. Tämä siis yleisellä tasolla. Jos pitäisi jotain veikata, niin otaksun toimistolla olevan kohtuu hyvä käsitys erilaisista häppeningeistä mitä kylä ja lähitienoo tarjoaa.
Jos jostain asiasta Mikki Leinosen toimarikaudesta voi antaa pyyhkeitä niin se on omissa papereissa markkinoinnin ja brändäyksen aliarvostaminen. Tuntuu että Tapparassa on aika pitkään nähty markkinointi kuluna eikä investointina. Urheilu edellä on pärjätty kaukalossa mutta ei saatu maksimeita irti toimistolla.
Yleinen harha on nimenomaan se että kuvitellaan markkinointitoimenpiteiden vaikuttavan heti ja samantien siihen että yleisö tulee hallille ja jos näin ei käykään niin ajatellaan että markkinointia ei sitten kannata juuri tehdä. Pitkäjänteisellä markkinoinnilla ja brändäyksellähän ei pyritä pikavoittoihin vaan siihen että potentiaalisten ottelutapahtumassa käyvien asiakkaiden määrä ja heidän sitoutuneisuusasteensa paranee - eli niin kutsuttu baseline kasvaa. Kampanjoilla sitten saa kaivettua erilaisia kohderyhmiä tuotteen pariin ja draivattua nopeaa lipunmyyntiä.
Näkyvyys on saatava kuntoon ja investointeja on yksinkertaisesti kasvatettava huomattavasti. Sisältömarkkinointikin toimii paremmin kun se iso massa on ensin saatu kiinni muilla keinoilla.
Puhtaasti mainontamielessä toivoisin että näitä meidän isoja nimiä käytettäisiin huomattavasti enemmän hyödyksi. Kärjistäen ihan kiva että somen ottelutapahtumapostauksissa käytetään eri pelaajia mutta kyllä se Lehterä-Savinainen-Ojamäki-Kuusela-Kemiläinen-Heljanko osasto vaan massalle myy ja sytyttää vähän eri tavalla kuin Casimir Jurgens vaikka hän ihan kelpo pakki onkin. Kyllä sitä La Ligaakin myytiin lähinnä Messillä ja Ronaldolla eikä siellä eri nassuja paljon kierrätelty
Eli investointien lisäksi staraosasto nyt vaan framille patsastelemaan isosti eikä tarvitse huolehtia että noita jamppoja käytettäisiin jotenkin liikaa. Lehterältä varmaan saa vaikka ennen jokaista peliä lypsettyä jonkun nasevan onelinerin ulos tulevasta vastustajasta.
Ilves laittaa riman korkealle. Nyt pitää toimistollakin laittaa työrukkaset käteen ja jättää tarvittaessa vaikka yksi Thomas hommaamatta ja laittaa ne rahat sitten kunnolliseen markkinointiin.
Melkein voisin semmoisen paidankin ostaa.
Ei mitään hullua ja tuhlailua tarvi alkaa tekemään mutta mielikuvitusta saa käyttää ja isoja nimiä hyödyntää.
Loistava oli tuo sinun kirjoituksesi.
Tämä oli Hakametsän aikana ymmärrettävää, koska B2B myynnillä päästään parempaan tuottoon per maksanut katsoja ja koska halli oli pienehkö, tuli mökki melko täyteen sukankuluttajista ihan itsestään.
Mutta tosiaan Areenassa riittää jakkaroita, joten nyt pitäisi saada myös tuulipuvut aktivoitua matseihin paikan päälle.
No juu, jos edes minä, joka käytän forkkaa päivittäin ja seuraan Tapparaa Tiktokissa, IGssä, Twitterissä, FBssä ja YouTubessa, en tiennyt mistään tarjouksesta, niin ei se ehkä kovin hyvin ole se tieto levinnyt…
Tämä sopisi loistavasti tuonne Tapparan markkinointiketjuun. Nyt siis huonosti myyvään peliin on voimassa tarjous, josta edes aktiiviset Tapparan kannattajat eivät tiedä. Itsekin sain tietää tarjouksesta tästä ketjusta, mutta millainen se edes on?
Nyt Tapparan todella pitää skarpata oman kuluttajamainontansa kanssa. Ei se halli pelkällä viidakkorummulla täyty. Nyt kaupunki täyteen sinioranssia, niin saattaisi katsojamäärätkin nousta.
En halua haukkua, mutta läheskään kaikkien somessa pyörivien mainoksien ei ole edes tarkoitus päätyä kaikille. Veikkaan, että ihan Tapparakin käyttää ns. kohdennettua mainontaa somealustoillaan - tämä tarkoittaa ainakin minulle usein sitä, että halutaan jättää ns. hardcore-osastolle ne kampanjat, jotka koskevat muuta kuin rahaa. Mitä kovempi Tapparan käyttäjä sitä korkeampi maksuhalu. Hinnasta nipistettävät kampanjat eivät usein ole tarkoitettukaan kaikille.
Aika mukavasti noita näemmä mennytkin. Sanoisin, että yli puolet tuosta päädystä myyty jo. Hienoa, että SaiPa peliinkin saadaan hyvällä edulla ”vieraspää” täytettyä.
Juu ei tietenkään. Kohdennettu mainonta on maksettua mainontaa.
Twitter- tai FB-päivitys on ilmainen, eikä kohdennettavissa, joten todella vaikea olisi uskoa että Tappara tietoisesti jättäisi niiden hyödyntämisen kymmenille tuhansille käyttämättä.
Tiktokit, Instat, Facet, Twitterit, jne. Nuo ovat kaikki niitä kanavia, joissa vaaditaan:
A. Mahdollinen ostaja käyttää palveluita.
B. Mahdollinen ostaja palvelua käyttäessään jollain tapaa ilmaisee kiinnostustaan Tapparaa kohtaan.
Minä näen mainoksia kyllä. Mutta mitäs sitten, jos halutaan houkutella ihmisiä, jotka eivät käytä em. kanavia, eivät lähtökohtaisesti ole Tapparasta kiinnostuneita.
Oma näkemykseni on se, että kaupunkikuvassa ja näkyvyydessä Ilves vie Tapparaa 100-0. Tuo on asia johon pitäisi ihan oikeasti herätä. Aiemmin tämä asia oli Tapparan hallussa, nyt Ilveksen.
Lisäksi noista sosiaalisen median kanavista saisi tuossa hieman pimeämmässä kohdeyleisössäkin enemmän irti, jos tehtäisiin tuota muuta markkinointia ja näyttäisiin sekä kuuluttaisiin enemmän katukuvassa. Nythän esim. Ilveksellä on vähemmän seuraajia somessa mitä Tapparalla, mutta aika mukavasti siihen suhteessa tuntuu konvertoituvan lipun ostoon.