Ei oo sielläkään vaikka mitenkä vääntää ja kääntää. Edes haulla ei löydy.
Samoin mulla oli Tarjoukset kansiossa, eilinen ja tänään tullut posti.
Mulle taas toi KooKoo alennus posti tullut nyt kertaa kaks luulin jo et tänää ois tullu vielä esim perjantaille jotain ![]()
Tuli tässä mieleen, kun joku toisessa ketjussa mainitsi alihankintamessut, että olisikohan täysin hölmö ajatus Tapparalta ruveta markkinoimaan ja tekemään jonkun sortin diiliä paikallisten majoituspalveluiden kanssa?
Tampere on kuitenkin kasvava kaupunki myös työpohjaisen matkustamisen saralla ja uutta hallia kelpaisi esitellä viikolla hotellikuolemaa poteville reissaajille? Jos tekisi vaikka näin syksyisin kuukauden kampanjan, että viikolla hotellihuoneen yhteydessä lippu peliin 5-10€. Uskoisin aika monen etenkin keskustassa majoittuvat olevan utelias käymään vilkaisemassa ja miksi ei vaikka tulevaisuudessa tekevän tästä ihan tapaakin viettää iltaa.
Ei varmasti mikään suuri yleisömagneetti tai pysyvä lisäys katsojakuntaan, mutta pitäisi seuran ihmisten huulilla sekä näyttäisi vierailijalle Tampereen olevan se “jääkiekon pääkaupunki” mitä se mainostaakin.
Perinteisesti alihankintamessujen aikaan Hakametsän aitiot oli hyvin miehitetty ja käytössä. Mielenkiintoista nähdä miten tämä näkyy Areenalla kun sijainti on aivan loistava.
Noista alihankintamessuista sen verran, että kävin siellä ja näin Ilveksen pömpelin (taisi olla vielä Ilves Hockey), mutta Tapparaa ei osunut silmään. Ehkä yhteistyötahoverkostoitumiset tehdään meillä sitten muualla.
Kyllä siellä oli Tapparankin pömpeli. Erottautumistekijänä Ilveksen vastaavasta oli esim joku isohkon pokaalin kaltainen esine pöydällä.
Jes, hieno homma! Satuin sen sitten ikävä kyllä missaamaan. Ilveksen oli näkyvästi aulassa, niin osui siksi silmään. Sen kiersin tietoisesti kaukaa ja käänsin katseeni välittömästi toisaalle.
Onhan noita ollut silloin kun on syytä ollut. ![]()
Käänsit katseen liian nopeasti. Siinä pääaulassa Tapparan piste näyttää olevan info pisteen toisella puolella.
Totta. Ero on tässä kuitenkin se että toinen tekee sitä järjestelmällisesti ja hyödyntää sitä ennakkomarkkinoinnissaan hyvin usein, runkosarjassakin, vaikka puhutaan paljon pienemmistä lukemista. Toinen vain isoissa lukemissa harvakseltaan. Järjestelmällisyys tässä on se millä sitä keskiarvoa hilataan pikkuhiljaa ylöspäin ja luodaan hypeä peli kerrallaan. Tätä hieman peräänkuulutin, mun mielestä syytä olisi muutoinkin kuin pelkästään pudotuspeleissä. Mutta tämä toki vain oma mielipiteeni aiheen tiimoilta…
No nythän on metkaa nähdä miten ensi viikon perjantain derbyn lippujen menekkiä hypetetään.
Oliko niin, että alamalja vetää 8000 katsojaa? Sen perusteella voisi sanoa, että on myyty jo 8500-9000 lippua, semminkin kun aitiot ja Stefan’s ei edes näy kartassa. Jakaako joku saman arvion kanssani?
Ilves-foorumilla joku oli laskenut viime kaudella noita paikkoja, en tiedä kuinka tuo teidän seisomakatsomon muutos näkyy, jos näkyy tuossa alakerran kapasiteetissa.
Varmastikaan ei ole Tappara maksimaalisesti hyödyntänyt kumpaakaan. En kuitenkaan tajua, mitä hyödyttää mainostaa mestaruutta, kun täälläkin moni sitä mieltä, että silti on täysin tuomittavaa hävitä syksyllä yhtäkään peliä. Tapparan odotusarvot on kannattajien toimesta niin pirun korkealla. Mestaruusviirin nostonkin varmasti melko moni Tapparan kannattaja nähnyt livenä.
Lisäksi Tapparalla on nyt esimerkiksi tuo uusi kiinteistöhuoltoyhtiö rakenteilla, olisko sinnekin suunnattu markkinoinnin sijasta rahaa. Aika näyttää, onko valinta ollut oikea vai väärä. Silti en muista Tapparan toimesta olleen selittelyä, miksi yleisö ei hallissa käy, palstan toimesta kyllä. Linkkaa toki, jos sellaisia juttuja on, valitettavasti sitten menneet itseltä ohi.
Tota noin, unohdetaan IFK ja Ilveksen lauantaikotiottelu lähistöllä kotipaikkaansa pitävää vierasjoukkuetta vastaan.
Lappeenranta 2249
Jyväskylä 3291
Lahti 3039
Mikkeli 2287
Karsee riisi meillä kyä o ku porukkaa ei käy areenalla.
Aini, muuallakin oli vissiin tänään lauantai kun meillä täällä Mansessa.
Noitten latojen vuokra on 1/5 osa areenan hinnasta ,eli älä viitti,
NYenymmäRrä, miten se liittyy mitenkään huonoihin yleisömääriin?
Kannattaako sun mielestä Tapparaa verrata noihin vai sinne kärkeen?
Mä todellakin toivon, että meidän mittarit pitää olla ihan jossain muualla, kun paljonko Jyväskylässä tai Lappeenrannassa käy sakkia.
Tietääkseni Tappara ei vastaavaa tee, mutta syytä olisi ja mainostaa sitä myös. Samoin esimerkiksi koulukiertueet. Muutama pelaaja kävisi pyörimässä ja pelailemassa junnujen kanssa, ei maksaisi mitään ja toisi joukkuetta lähemmäs kannattajia.
Tottakai kannattaa, IFK on oma tarinansa 1,5 miljoonan talousalueella ja ajattelin useimpien palstalaisten ymmärtävän Tapparankin joka vuosi kevättä kohti jo runkosarjassa kohoavat yleisömääränsä.
Ensi perjantain derbyhän on tässä kontekstissa ensimmäinen kunnon vastustaja kunnon viikonpäivällä ja lippuja myyty nyt jo about 9000-9500.
