Millon Tappara on muuten viimeks tehny 7 ekaan peliin 30 maalia? Aika tajuton tahti.
Nyt, kun kysyit niin 2019-2020 kaudella 7 ekaan peliin 32 tehtyä ja 10 ekaan 44 tehtyä. Lisäksi oli 10 pelin voittoputki heti kärkeen tuolloin.
Aijaa, siitä onkin noin vähän aikaa
Näyttäisi että Tappara luistelee nyt jonkun verran vähemmän per maali verrattuna viimekausiin. “Kiekolla ei ole keuhkoja”. Trappi on poissa ja pelin suunta pyritään kääntämään innovatiivisille hyökkäjille jo 30m kohdalla, mikä lisää maalipaikkojen mahdollisuutta ja viihdettä.
Se mikä on omaan silmään tuntunut, että Tappara tuntuisi tekevän kovalla onnistumis% maaleja. Johtuuko sitten avoimemmasta pelityylistä että avautuvat paikat on keskimääräisesti parempia.
Mutta vähänkin huonompi materiaali ja oikeasti pelottaisi uusi pelityyli nykyistä enemmän.
Mielestäni suora seuraus pelityylistä. Kun käännetään peliä koko ajan päätyyn niin tulee paljon kamppailua ja yllättäviäkin maalipaikkoja.
Luulisin, että älykiekosta olisi saatavissa irti myös jotain tietoa luistelunopeuden (suunta ja suuruus) vaihtelusta. Silmään pelissä on enemmän “stop and go”:ta ja jyrkkiä suunnanmuutoksia. Liu’usta on kevyempi liikkua.
Luistelumatkaan voisi vaikuttaa myös se, että hyökkääjät eivät tule niin usein niin alas?
Toisaalta näin, mutta väittäisin että jos näitä tilastoitaisiin niin kauden alkuun ennätysmäärä on kyllä käyty tolpassa ja rimassa ihan CHL-pelit mukaan laskien.
Eli tavallaan piippuun on jäänyt jonkin verran maalituotantoa kyllä.
Itsellä ollut mutu, että Tapparan peli sakkaa toisessa erässä. Pelillisesti voi ollakin vaikeaa, mutta tulosten kanssa ei korreloi.
Tapparan laukaisutehokuus on muuten ihan käsittämätön 18,1%. Tuosta lukemasta olisi Jouko Myrräkin kateellinen.
Vaikka Tapparalla on varsin paljon pelaajia joilla on A-luokan näytöt maalinteosta, tuo ei siltikään tule kestämään. Pitää löytää lisää tapoja voittaa.
Eipä tuokaan ole pelkästään maalintekijän taidosta kiinni vaan niistä tukitoimista. Esim. Vellu Savinainen on suurin vaikuttaja Tapparan laukaisuprosenttiin. Ei ne laukojat, eikä edes syöttäjät. Vaikka toisiksi tärkeimpänä ehkä tuleekin Levtchi syöttöineen.
Itse kun en tarpeeksi pelistä ymmärrä, niin miten Tappara omiin silmin aika heikoilla esityksillä kairaa voitot? Ei se nyt pelkästään Heljangosta voi olla kiinni.
Laadukkaat vastaiskut on ainakin täsmäase. Laukaisuprosentti on tajuttoman korkea. Myös erikoistilanteissa on pärjätty. Ja Helkanko kyllä voittaa jokaisen kollegansa.
Tuloksellisesti lähtenyt enemmän, kun hyvin tämä Grönborgin aikakausi. Nyt siis Liigassa + Chl:ssä 11 peliä ja näistä 9 voittoa ja 2 tappiota.
Aika kovalla prosentilla pisteitä ja voittoja kerätään vaikka peli välillä kyl melkosen nihkeetä. Puolustupeli tuntuu toimivan kohtuu hyvin ja Heljanko hoitaa loput. Hyökkäyspeli lähinnä vastaiskujen varassa. Kontrolloituja hyökkäyksiä ei juuri näy. Pääosin pitkä päätyyn ja sieltä sit kaivetaan kiekkoa omille.
Mut sarjakärjessä niin tässä voi olla oikein hyvillä mielin, kun noinkin keskeneräisellä pelillä pärjätään.
Mä uin vähän vastavirtaan tässä pelin surkeuden valittelussa. Monesti ja tänäänkin oli yksi erittäin vaikea erä, mutta silti Tapparalla on kyky aivan pahimmat paikat puolustaa pois ja Heljanko poimii varmasti puolittaiset.
Vieraissa on havaittavissa selvästi maltillisempaa/yksinkertaisempaa peliä kuin kotona, mutta vasta-iskut voi ja elää kyllä hyvin. Näitä Tappara tuottaa ainakin tarvittavan määrän voittoon.
Jos Tappara on aina pelannut tapparamaisesti ja tapparamaisuutta vastaan pelaaminen on kaikilla selkärangassa, voisiko tämä Tappara 2.0 oikeasti tuoda kilpailuetua varsinkin näin kauden alussa. Levällään oleva Tapparan peli on myrkkyä niille, jotka ovat opiskelleet vuosikymmenen tiivistä Tapparaa.
Kyllähän näin pienellä otannalla tuurikin näyttelee jotain roolia. Mutta laadukkaat pelaajat eivät tarvitse yhtä paljon paikkoja kuin tusinapelaajat. Ei turhaan herkuteltu Tappara-hyökkääjien lähivuosien maalimääriä ennen kautta. Joukkueessa on laatua, vaikka kaikki kaipaavat sentteriä.
Ja taisin jo heti alkupeleissä sanoa, että Grönborgin kiekon arviointi on hankalaa, kun ei ole kunnon vertailukohtaa. Miltä sen “parhaan” Tapparan pelin pitäisi näyttää? Tämä Tappara pelaa ja sitä kautta myös voittaa eri tyylillä kuin Tapolan Tappara.
Joka tapauksessa tämä pistetahti on mahtava juttu heti alkukauteen. Ei tarvitse kenenkään kulkea tatti otsassa ja murehtia kuinka tuskallista muutokset voivat olla.
On selvää ettei tämä pistetahti säily koko kautta, mutta nautitaan nyt tästä. Paljon on muuttunut, mutta voittamisen kulttuuri näyttää olevan edelleen vahvasti läsnä.
Viisikossa etäisyydet on kyllä niin pienet, että enpä muista sellaista nähneeni pitkään aikaan. Toki pelissä on vielä kehittämistä, mutta hyvältä näyttää jo tässä kohtaa.
Mielestäni Tappara on puolustanut jämäkästi omalla alueella. Vastustajan mailat pelataan pois maalin edessä eikä juurikaan jää vartioimattomia vastustajia. Lisäksi hyökkääjät tulee vauhdilla alas ja antavat takapainetta. Jotenkin näkyy semmoinen innostuneisuus ja raikkaus “tutuistakin” pelaajista. Monena edellisenä kautenahan alku on usein ollut flegmaattista ja kankeaa.