Tapparan pre-season 2025-26

Ilves-peli oli aktiivista ja sama homma tänäänkin alkupuolisko pelistä. Pelitapa vaatii edelleen jalkoja ja ns. heikon liikkeen pelitapaa ei ole (koska ei haluta tapolakiekkoa). Harjoituskaudella tuplapelit ja matkustaminen eivät varsinaisesti herkistä liikettä, joten en ole huolissani. Nyt ei edes tarvitse keventää CHL:ää varten ennen runkosarjan alkua.

Jatkoajassa videostream korjattu ja melko selkeästi voi tuomita kotiin tämän.

Joku junnu osui luistelulinjalle ja Schnarr päätti lähteä oikomaan tilannetta. Tosin ainoa mikä oikeni, oli Schnarrin nenä, kun Brickley vastasi puhelimeen.

UGH. Siinä totuus tapahtuneesta.

28 tykkäystä

Muistelen että Metsola pelasi viime kaudellakin hyviä harkkamatseja :+1: kyllä mv osasto on meillä tällä kaudella kunnossa.

2 tykkäystä

Katsellaan siis kuukauden päästä miltä peli näyttää.

1 tykkäys

Meikäläisen mielestä peli näytti hyvältä ja lupaavalta, mutta eka peli paikanpäällä tällä kaudella ja paikat alhaalla niin se saattaa vääristää.

Metso oli loistava, rauhallinen ja otti tärkeitä moppeja.

Karvaus näytti siltä että siinä on enemmän järkeä, ei mennä liian syvälle.

Mutta katsotaan nyt vielä lauantain peli.

3 tykkäystä

Nooo, mitä muistan, niin ainakin Tampere-cupissa Ipaa vastaan vuosi sitten näytti hämmentävän epävarmalta.

Aivan erinomaista, jos nyt näkymä on erilainen!

1 tykkäys

Tapparassa debytoinut puolustaja Jesper Mattila oli hämillään torstai-illan harjoitusottelun jälkeen.
Tämä oli oman urani kovimpia harjoitusotteluita. Ja varmasti kovin, kun otetaan huomioon vielä ajankohta – elokuu, Kölnistä tavoitettu Mattila ihmetteli.

Pelitaidoillaan säväyttänyt Brickley näytti nyt kovuutensa nyrkeillänsä. Hän tyrmäsi Schnarrin täydellisesti ja järjesti otteluun useamman minuutin tauon .
Sinä aikana Kölnin harjoitushallista puhdistettiin verivanoja.
Pohjoisamerikkalainen veri kuohahti kunnolla. Hän kävi kaveriin kiinni samantien ja miehekkäästi. Se oli kova mylly, vierestä seurannut Mattila kuvaili.

Tunteet olivat muutenkin pinnassa. Peli oli tosi kova ja meille hyvä testi tähän kohtaan. Vastapuolella oli todella isoja ja vahvoja vääntäjiä, Mattila kuvaili.
Tämä oli minulle ensimmäinen peli kolmen kuukauden pienen loukkaantumisen jälkeen. Siihen nähden tuntui tosi hyvältä varsinkin ensimmäisessä erässä. Kuorma alkoi tuntua Brickleyn poistumisen jälkeen, Mattila viittasi amerikkalaispakin ulosajoon.

13 tykkäystä

Aamulehden artikkelissa eilisen harkkapelin osalta paljastui salainen tieto. Tapparan pelaajat olivat pelaamassa joko Ilveksen tai IFK:n väreissä pronssiottelussa, mutta jättivät sen kuitenkin väliin:

Tappara marssitti kaukaloon ykkösnyrkkinsä lähes kokonaisuudessaan. Tampere Cupin pronssiottelun huilanneet Räsänen ja Otto Rauhala palasivat vahvuuteen.

Lähde uutisesta (tilaajille) EDIT: Toimittaja korjannut jälkeenpäin pronssiottelun finaaliksi.

6 tykkäystä

Täsmälleen samat tuntemukset. Deja vu. No, Blichfeld osuu suhteellisen hyvin.

Löytyyköhän mistään koostetta maaleista?

Streamablelle kelvannee väkivallaton video Tapparan maaleista:

https://streamable.com/q11iip

20 tykkäystä

Laitetaas noi pikkupoikien isottelutkin.

Sylvegård-Austin

Brickley-Schnarr

15 tykkäystä

Aamulehti tavoilleen uskollisena vääntää asiat Tappara-vastaiseksi luottaen varmaankin siihen, että täällä ei osata jakaa videoita. Aamulehden mukaan Brickley teki sitä ja Brickley teki tätä lopputuloksena oli Brickley ja viaton verta valuva uhri.Törmäys se oli missä kaksi pelaajaa luistelivat toistensa linjoille. Olisko sitten törmäyksen jälkeen pitänyt ottaa turpiinsa Schnarrilta ettei Aamulehti pääsisi loiskuttamaan Tappara-vihaa?

6 tykkäystä

Eipä näyttänyt kelvanneen: “this video was flagged for our community guidelines.” Liput herkässä myös isossa maailmassa.

2 tykkäystä

Brickley antoi kyllä aika rajusti osumaa.

Siinä toisessa ei hirveästi lyöty. Austin sai kaadettua.

Toimittaja huomannut:

Oikaisu 15.8. kello 9.07. Tappara pelasi Tampere Cupissa finaalissa, ei pronssiottelussa, kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin Räsäsen ja Rauhalan poissaolon yhteydessä.

3 tykkäystä

Tasaisempi vääntö, kuin mitä seurannan perusteella odotin. Propsit Sylvegårdille, että ylipäänsä lähti vääntämään Austinin kanssa. Liigassa on varmaan 2-3 saman tason vastustajaa näissä hommissa ja jos näiden kanssa pärjää, niin kaiken maailman Tommi Tikat saa väännettyä leikiten siltaan.

14 tykkäystä

Joo minäkin sain sellaisen kuvan seurannasta, että tuli pataan.

Eipä Austinia uskaltanut kukaan Liigassa haastaa, kun Tapparassa pelasi.

6 tykkäystä

Joo minä ainakin nyt uudestaan nähtynä myönnän nähneeni omiani livenä. Näytti että Austin olisi lyönyt niin että kypärä lensi Sylvegårdin päästä, mutta ei siellä kypärä lentänytkään, nyt kun sai tarkennettua itse tappeluun. Livenä noi tilanteet tulee niin nopeesti, kysykää vaikka Bomanilta :man_shrugging:. Austin himpun vahvempi pystypainissa.

6 tykkäystä

Yllättävän hyvin pysyi mukana väännössä, kun muistetaan kuinka ylivertaisen vahva Austin oli kamppailutilanteissa.

Veikkaampa, että halusi vähän hankkia mainetta ja kunniaa tällä saralla. Austin on varmasti etukäteen tunnistettu pelaaja Tapparan kopissa.

14 tykkäystä